Näytetään tekstit, joissa on tunniste ruoka. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste ruoka. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 6. maaliskuuta 2016

NOPEAMPI PERUNAMUNAKAS ARKI-ILLALLISEKSI

 
 
Espanjalainen perunamunakas on aika täydellistä herkkua, silloin kun se oikein perusteellisesti hitaasti haudutellen, öljyä säästämättä tehty. Tässä on nyt kuitenkin oikaistu versio, joka oli sekin oikein maukas ja sopiva arki-illalliseksi. Jos kaapista löytyy viikonlopun jäljiltä valmiiksi ylimääräisiä keitettyjä, tai vaikka paistettujakin perunoita, etkä tiedä miten ne saisi parhaiten käytettyä, tai pyttipannu on jo liian nähty, niin koitapa tätä. Tällaista määrää perunaa ei ehkä ihan vahingossa jää kenellekään yli, mutta ainahan ylimääräiseen osaan voi etukäteen valmistautua kun tietää mihin ne myöhemmin hyödyntää. Tai sitten keittää perunat juuri ennen munakkaan valmistusta, sekin käy.
 
Nopeampi perunamunakas
n.8-10 keskikokoista perunaa, keitettynä tai paistettuna
n.2-3rkl oliiviöljyä
6 kananmunaa
1 pallo mozzarellaa
2 tomaattia viipaleina
suolaa ja mustapippuria
(basilikaa) 
Viipaloi perunat. Lämmitä öljy paistinpannussa ja paistele perunoita n.5 minuuttia, niin että ne saavat vähän väriä ja makua itseensä. Vatkaa munat kevyesti ja kaada perunoiden päälle. Mausta suolalla ja pippurilla ja paista munakasta matalalla keskilämmöllä  n.10-15 minuuttia, kunnes munaseos on kypsä pohjasta ja reunoilta, mutta vielä hieman löysää pinnalta. Leivtä viipaloidut tomaatit paistoksen päälle ja revi mozzarella pinnalle. Siirrä paistinpannu uuniin grillivastuksen alle ja paista kunnes munakas on hyytynyt ja juusto saanut hieman väriä pintaansa. Viimeistele tuoreella basilikalla tai muilla yrteillä.
 
 


keskiviikko 2. maaliskuuta 2016

MEHEVÄN MUHEVA JA ENNENKAIKKEA SUPERMAUKAS KASVISLASAGNE




Tehtiin toissa viikonloppuna tätä kasvislasagnea, jota syödessä mietin, että taisi jauhelihaversio löytää voittajansa. Vaikka on tämä munakoiso-jauhelihalasagnekin ollut herkkua. Kuten myös tämä aiempi kasvisversio ricotta-pinaattilasagne (voi itku noita kahdeksan vuoden takaisia kuvia, on tässä sentään onneksi niiden suhteen jotain kehitystä tapahtunut, vaikka lasagne erityisen haastava kuvauskohde tuntui edelleenkin olevan :D). Nyt kun noita arkistoja lähdin kaivamaan, niin on me muuten tehty myös ihanaa kurpitsa-vuohenjuustolasagnea! Ja entäs blogin ihka ensimmäinen postaus, jossa tehtiin frteeratuista lasagnelevyistä herkulliset marjaleivokset :) Taitaa olla kohta koko blogin kantava teema, erilaiset lasagnet.

Palatakseni tämän päivän aiheeseen, kasvislasagneen, joka arkistojen perusteella on hieman arkisempi kuin aiemmat lajitoverinsa, mutta ah niin maukas. Tein tätä samaa muuten myös viime viikonloppuna, kun oltiin sukuloimassa Torniossa. Silloin käytin kesäkurpitsan sijaan kaapista löytynyttä parsakaalia, joka sekin sopi tähän mainosti. Toisella kertaa yrttipuntit jäivät pois, mutta hyvin maistui ilmankin. Eli kasviksia maun mukaan ja sitten kunnon beschamel-kastike niin hyvä tulee! Kasviskastike on näillä määrillä ainakin meidän perusjauhelihakastiketta runsaampi, joten pastakerroksia saa olla jopa neljä, ja kuten kuvista näkyy meidän vuoalle se alkoi olla ihan vetoisuuden äärirajoilla.

Supermaukas kasvislasagne
12-15 täysjyvälasagnelevyä
4 keskikokoista porkkanaa karkealla terällä raastettuna
1 kesäkurpitsa raastettuna, tai 1 parsakaali hienonnettuna
1 sipuli (tai punasipuli) hienonnettuna
1-3 valkosipulinkynttä hienonnettuna
1prk tomaattimurskaa
100g tuoretta pinaattia
1 ruukku basilikaa hiennonnettuna
1 ruukku timjamia hienonnettuna
2rkl rypsiöljyä
mustapippuria myllystä
suolaa maun mukaan
ripaus chiliä/cayennea

Beschamel-juustokastike
50g voita
1dl vehnäjauhoja
8dl maitoa
150g juustoraastetta (meillä ekalla kertaa parmesaania ja mozzarellaa, toisella emmentalia ja mozzarellaa, molempi parempi)
ripaus valkopippuria ja muskottipähkinää

Kuulota sipuli ja valkosipuli öljyssä. Lisää porkkanat ja kesäkurpitsa/parsakaali ja paistele keskilämmöllä kunnes pehmenevät. Lisää tomaattimurska, tarvittaessa vettä n.purkillinen, sekä mausteet ja hauduta n.5-10min. Lisää lopuksi pinaatti ja yrtit.

Sulata voi kattilassa ja sekoita siihen vehnäjauhot, älä ruskista. Lisää maito koko ajan vispilällä sekoittaen. Itse lisään alkuun noin desin johon sekoitan voi-jauhoseoksen huolellisesti ja sitten loput maidot. Keitä sekoitellen, kunnes seos sakenee ja kuplii hieman. Nosta pois levyltä ja sekoita suurin osa juustoraasteesta joukkoon, jätä n. 1dl kuorrutusta varten. Mausta.

Lado lasagnelevyt ja kastikkeet vuorotellen vuokaan. Itse laitan aina pohjalle hieman kumpaakin kastiketta, ennen ensimmäiästä pastakerrosta. Viimeisen pastakerroksen päälle lisään enää pelkkää juustokastiketta sekä loput juustoraasteet.
Paista 200C-asteessa n.50min  (30-40 minuuttia riittää jos käytät tavallista täysjyvän sijaan). Anna vetäytytä n.15min ennen tarjoilua. Nauti.

sunnuntai 21. helmikuuta 2016

TERVEELLINEN, MAHTAVAN MAKOISA SUKLAAPIRTELÖ



 
Tämä on todellinen huijausruoka. Upean makuinen suklaapirtelö, jossa ei ole sokeria, ei jätskiä eikä muutakaan epäterveellistä. Et ehkä usko, jos et ole kokeillut, joten koitapa. Me tehtiin niin, ja jäätiin kerrasta koukkuun. Tällä jos millä tappaa makeanhimon hyvällä omallatunnolla.
 Muista, banaanit kannattaa todellakin pakastaa jäätelömäisen lopputuloksen varmistamiseksi.
 
Suklaapirtelö ilman jäätelöä (4 annosta)
3 viipaleina pakastettua banaania
1 avokado
3rkl raaka-kaakaojauhetta
1rkl hunajaa (tai maun mukaan)
2rkl sokeroimatonta, lisäaineetonta maapähkinävoita (esim. Urtekram)
n.5dl maitoa tai mantelimaitoa
Mittaa ainekset tehosekoittimeen ja surauta pirtelöksi. Maidon määrää säätelemällä saat muokattua koostumuksen mieleiseksi. Nauti heti ja ihmettele :)


torstai 18. helmikuuta 2016

NOPEA OMENAHILLOKE JA IHANAN RAPEAT VOHVELIT




Ystävänpäivän aamuna päätin yllättää perheen ja paistelin vohveleita pitkästä aikaa. Vohvelirauta on saanut olla rauhassa kaapin uumenissa, mutta nyt kun se sieltä kaappien järjestelyn seurauksena ilmaantui, alkoi noita herkullisia, rapeita herkkuja heti tehdä mieli. Yleensä (silloin harvoin kun vohveleita on paistettu) olen herkutteluvohveleihin laittanut kermaa ja voita ja vissyä rapeuden takaamiseksi. mutta nyt aamupalavohveleihin kokeilin muuta; jugurttia ja spelttijauhoja. Ja tuli niin hyviä, ettei paremmasta väliä. Taisi syntyä uusi vohvelitaikina suosikki!

Taikinasta voi jättää sokerit pois jos haluat herkutella ne suolaisen täytteen kera, mutta tälle aamiaiselle keitin makeiden vohveleiden pariksi pikaisen omenahillokkeen. Käytin siihen karamelisoitua ruokosokeria (fariinisokeri ajaisi varmasti myös saman asian) ja siitä tuli ihan mielettömän hyvää! Hillokkeen keittoon ei mene kuin n.10min, joten sen saa hyvin tehtyä sillä välin kun vohvelitaikina vähän turpoaa ja sitten se taas jäähtyy juuri sopivaksi samalla kuin vohvelit paistuvat.

Rapeat speltti-jugurttivohvelit
3 kananmunaa
1dl (125g) turkkilaista jugurttia 
1,5dl spelttijauhoja
1dl vehnäjauhoja
1tl leivinjauhetta
0,5dl sokeria
2tl vaniljasokeria
1-1,5dl maitoa
2rkl voisulaa
Sekoita ensin kananmunat ja jugurtti hyvin keskenään. Sekoita sitten muut aineet joukkoon. Tarkista maidon määrä taikinan tarpeen mukaan. Jos et käytä spelttijauhoja 1dl maitoa riittää varmasti, minä käytin näihin 1,5dl. Jätä taikina lepäämään ja turpoamaan n.15-30min. Paista sen jälkeen vohveliraudalla, Jos maltat pitää vohveleita pannussa vähän pidempään merkkivalon syttymisen jälkeen (tietysti oletan, että kaikki vohveliraudat toimivat kuten meidän, mutta kokeile omalle raudallesi sopiva aika), sitä rapeampia vohveleita saat.

Karamelisoitu omenahilloke
3 isohkoa, hapanta omenaa (n.400g)
2rkl vettä
0,5dl karamelisoitua ruokosokeria
2tl vaniljasokeria
(kanelitanko)
Pilko omenat pieniksi kuutioiksi. Mittaa kaikki ainekset kattilaan ja keitä keskilämmöllä n.10min välillä sekoitellen, tai kunnes omenat ovat pehmenneet. Kaada lasipurkkiin ja jäähdytä (edes hetki). Nauti esim. vohveleiden kera (ja ihmettele miten koko purkillinen tyhjeni kerralla).

torstai 11. helmikuuta 2016

KIINALAINEN KLASSIKKO - KANAA KUNG PAO



Yksi omista suosikeistani kotimaisissa kiinalaisissa ravintoloissa on usein kanaa Kung Pao. Sanon usein, koska ei kuitenkaan läheskään aina. Ruokalaji vaihtelee ravintolasta riippuen ja joskus se on tosi hyvää, joskus vähän jotain sinne päin (turhan limaista tuotosta). Yhdistävä tekijä ruuassa kuitenkin on se, että siinä on kanaa ja pähkinöitä sekä jotain kasviksia.

Kaikkein paras Kung Pao on kuitenkin tähän mennessä tullut maistettua omassa keittiössä tällä Glorian ruoka&viini lehdestä 2/2015 löytyneellä reseptillä tehtynä. Yksinkertainen, nopea ruoka jossa on maut ja rakenne kohdillaan! Ruuan kriittisin osa on maapähkinöiden paahtaminen uunissa, sillä ne palavat helposti. Muista siis, että niitä ei kannata yliaikaa uuniin unohtaa ja muutenkin niitä kannattaa välillä vähän tarkkailla ja pyöräyttää kerran lastalla ympäri. Oikeasti ruoka kuuluisi tarjoilla riisin kera, mutta toimi oikein hyvin myös kuvan nuudeleiden kanssa.

Ruokaa tulee melko paljon ruokatarvikkeita jotka monella ehkä kuuluvat hieman erikoisempien joukkoon, kuten maapähkinäöljy ja hoisin-kastike, mutta voin luvata, että tätä ruokaa tekee mieli tehdä usein kun sen makuun kerran pääsee, joten öljyt ja kastikkeet eivät tule hapantumaan kaapin perälle.

Kanaa Kung Pao
500g broilerin sisäfilettä
½dl maapähkinöitä
3 valkosipulin kynttä hienonnettuna
2tl raastettua inkivääriä
3 kevätsipulia hienonnettuna - pidä valkoiset ja vihreät osat erillään
3rkl maapähkinäöljyä (onnistuu myös esim. rypsiöljyssä)
3-4 kuivattua chilipalkoa

Marinadi
1rkl soijakastiketta
2tl kuivaa sherryä tai kiinalaista riisiviiniä (olen jättänyt pois tai korvannut pienellä tilkalla riisiviinietikkaa)
1½tl maissitärkkelystä (Maizena)
Sekoita ainekset keskenään.

Kastike
2rkl balsamiviinietikkaa
2tl soijakastiketta
2tl hoisin-kastiketta (ei pakollinen tämäkään)
2tl seesamiöljyä
4tl sokeria
2tl maissitärkkelystä (Maizena)
½-1tl mustapippuria myllystä rouhaistuna
Sekoita ainekset keskenään.

Paahda maapähkinöitä 225-asteisessa uunissa, n.5min tai kunnes ne saavat väriä pintaansa. Anna jäähtyä sen verran, että saat ne sormineen kuorittua.
Paloittele broilerinfileet suupalan kokoisiksi ja laita ne marinadiin n. 15 minuutiksi huoneenlämpöön.
Kuumenna maapähkinäöljy wokkipannussa. Paista kuivattuja chilejä n.½minuuttia. Nosta broilerit marinadista ja lisää pannuun. Paista kypsäksi. Lisää valkosipuli, inkivääri sekä kevätsipulin vaalea osa, paista n.½ minuuttia. Lisää kastike ja sekoita. Lisää pähkinät. Ripota kevätsipulin vihreät osat pinnalle ja tarjoa keitetyn riisin tai nuudelin kera.



 

sunnuntai 7. helmikuuta 2016

VÄRITERAPIAA KESÄRULLIEN MUODOSSA









 
Vaikka ulkona on harmaata, märkää ja sumuista, niin kun ruokapöytään läväyttää kasan ihanan värikkäitä kasviksia, tuoretta makua ja kesäistä fiilistä, niin kyllähän siinä mieli piristyy ihan väkisinkin. Kesärullia maistoin ensimmäisen kerran joskus ehkä kahdeksan vuotta sitten Malesiassa ja se oli täyttä ihastusta kertaheitolla. Siihen nähden miten paljon rullista tykkään, on kyllä tehty näitä ihan hävettävän harvoin ja blogiinkaan eivät ole koskaan ennen päätyneet.
 
Lähikauppaan perjantaisin tulevat Rullat, olivat jo toisen kerran yritettyämme päässeet loppumaan (en ikinä muista tilata niitä etukäteen) ja rullahimo kasvoi nyt niin valtavaksi, että päätimme alkaa pitkästä aikaa askartelemaan niitä itse. Vietnamilaisten kesärullien tekoa ei estä edes toimimaton liesi (kyllä, se on edelleen rikki, ollaan sinnitelty ilman keittotasoa jo kolme viikonloppua!), sillä sisään tulevat vermisselit kypsyvät kulhossa vedenkeittimellä lämmitetyn veden avulla, ja sama toimii myös riisipaperilevyihin.
 
Rulliin en nyt näpyttele sen kummempaa ohjetta, niihinhän voi kasata sisään mitä vaan tuoretta ja raikasta, mutta kysy pois jos vinkkejä kaipaat! Tällä kertaa meillä oli proteiinina kylmäsavulohta ja sitruunassa marinoituja katkarapuja. Kasviksina sisään sujautettiin porkkanaa, kurkkua, retiisiä, avokadoa, kevätsipulia, romainesalaattia, minttua, korianteria, rucolan versoja ja mungpavun ituja. Aikalailla perinteisiä rullatäytteitä siis.
 
Rulla ei ole rulla ilman hyvää dippikastiketta. Olen joskus poiminut jo lopetetusta Kauhaa ja rakkautta-blogista nämä kastikeohjeet ja niillä on tyytyväisinä menty. Tällä kertaa tuo perinteinen kastike jäi vähän vaisuksi, chilistä ei löytynyt potkua, joten suosikki oli pähkinäinen. Mutta joskus se on toisinpäin. Molemmat on siis joka kerta tehtävä ;)
 
Perinteinen kastike
 1 valkosipulinkynsi
 tuoretta chiliä maun mukaan
 1/2 limen mehu
 1 rkl sokeria
 1 tl riisietikkaa
2 rkl vietnamilaista kalakastiketta
1 dl vettä
Silppua valkosipuli ja chili aivan hienoksi ja sekoita kaikki ainekset keskenään.
 
Maapähkinävoikastike
4 rkl sokerioimatonta maapähkinävoita
 2 rkl hoi sin -kastiketta
sokeria (sen mukaan, kuinka makeaa hoi sin -kastiketta käytät)
 1 dl vettä
Sekoita kaikki ainekset keskenään.

torstai 9. huhtikuuta 2015

TODELLINEN GURMEE-BURGER



Jos ateria vaatii leivän tai sämpylän leipomista, tuntuu se yleensä tässä nykyisessä arjen pyörityksessä minusta etukäteen hieman työläältä ja saattaapi helposti jäädä tekemättä. Pääsiäiseksi ostettiin kiireen keskellä erilaisia raaka-aineita tarkkaan suunnittelematta mitä niistä lopulta tehdään. Pääsiäisen lopussa alkoi tehdä mieli hampurilaista, eikä sämpylöitä tietenkään oltu ostettu. Näin kun ajatusta seurasi suora toteutus, ei tuo sämpylöiden tekeminen tuntunut yhtään vastenmieliseltä, vaan suorastaan mukavalta - niinkuin kuuluukin. Tein todella pienen sämpylätaikinan, niin että siitä saatiin juuri meidän porukalle neljä hampurilaista. Kokoakaan näillä sämpylöillä ei ollut kaupallisten serkkujensa verran, mutta itseasiassa juuri sopivasti näihin paksuihin jauhelihapihveihin. Mutta jos kaipaat isompia, tai enemmän sämpylöitä niin muista vähintään tuplata taikina. Jokatapauksessa sämpylät olivat ihanan kuohkeita ja niissä oli hyvin makua.

Jauhelihan joukkoon heittelin mausteita vähän lammasruuat ja lähi-itä mielessä. Ei vahvasti, mutta vähän siihen suuntaan kumminkin. Pihveissä olikin ihanasti maku - kaneli on minusta aina mukava lisä lihapulliin tai jauhelihapihveihin... Avokadotahna on simppeleistä simppelein, mutta täydellinen lisä näihin hampurilaisiin. Sotkuista syömistä, mutta ah, niin hyvää!!

Ranskalaisten sijaan paistettiin lisukkeeksi lehtikaalisipsejä, tämän viime syksyisen ohjeen mukaan. Ei mulla sitten muuta, kuin kysyn vaan, että miksi ne eivät ole jokapaikassa hampurilaisen kumppanina?

Paras hampurilaisateria
4 sämpylää
4 jauhelihapihviä
cheddar-juustoa
1-2 rkl avokadotahnaa / burgeri
viipaloitua tomaattia
ketsuppia
jalapeño-siivuja
Lehtikaalisipsejä
Halkaise vastapaistettu lämmin sämpylä. Laita pohjan päälle ensin juustosiivu ja pari jalapeñoa, sitten pannusta nostettu jauhelihapihvi. Levitä pihvin päälle avokadotahnaa, tomaattiviipale tai pari (sekä salaattia jos vielä muistat, meiltä unohtui). Levitä kanteen vähän ketsuppia ja nosta koko komeuden päälle. Nautiskele heti, varaudu siihen, että sotket. Täydellistä lehtikaalisipsien kera.

Sämpylät (4kpl)
1,5dl maitoa
½pss kuivahiivaa
n.3dl vehnäjauhoja
½dl vehnäleseitä
½tl suolaa
1rkl sokeria
1rkl öljyä
seesaminsiemeniä
Lämmitä maito 42C asteeseen (tai kädenlämpöiseksi jos käytät tuorehiivaa). Sulata hiiva, sokeri ja suola maitoon. Lisää myös öljy. Lisää leseet sekä jauhoja vähitellen, mitä löysemmäksi pystyt taikinan jättämään, sitä kuohkemapia sämpylöitä saat. Kohota taikina lämpimässä, vedottomassa paikassa kaksinkertaiseksi. Leikkaa taikina neljään osaan ja pyöritä sämpylät. Voitele maidolla ja ripottele päälle seesaminsiemeniä. Paista 225C-asteisessa uunissa 10min.

Burgerit
400g luomu naudan jauhelihaa
1 kananmuna
½-1tl suolaa
reilusti mustapippuria myllystä
pari ripausta kanelia
½-1 tl kuivattua minttua
½tl juustokuminaa
Pari ripausta paprikajauhetta
½-1tl sipulijauhetta (tai pieni sipuli hienonnettuna)
Ota jauheliha huoneenlämpöön 15min ennen. Sekoita kaikki ainekset keskenään. Jaa taikina neljään osaan ja painele pihveiksi. Pihvit saavat olla tässä vaiheessa reilusti isompia kuin sämpylät. Ne vetäytyvät paistaessa kokoon, jos niissä ei ole painoa päällä (ja tässä tapauksessa haluatkin niiden pienenevän ympärysmitastaan). Paista pannussa molemmin puolin kypsäksi.

Avokadotahna
1 iso kypsä ja maukas avokado
½ luomusitruunan mehu
ripaus suolaa
Muussaa avokado haarukalla. Sekoita joukkoon sitruunamehu sekä suola. Muuta et tarvitse.


tiistai 7. huhtikuuta 2015

PÄÄSIÄISEN HERKKUKANA





Päätettiin pääsiäisenä kokeilla pitkästä aikaa kokonaisen uunikanan valmistusta ja lopultakin aikaisempien "no joo"-yritysten jälkeen, osuttiin naulan kantaan. Tähän on yksiselitteisesti oikeastaan kaksi syytä: oikeanlainen kana + voi. 

Ollaan vuoden verran syöty kanapäivinä Naapurin maalaiskanaa, eli paketin kuvissa seikkailevan hauskan ketun myötä "kettukanaksi" kutsumaamme, eettisemmin tuotettua kanaa sen eri muodoissa (koipia, suikaleita, fileitä, paistia jne). Paitsi että Naapurin maalaiskana on aidosti paremman makuista kuin tehotuotetut broilerit, on sitä myös mukavampi syödä, kun tietää kanojen kasvaneen luonnonmukaisemmin, väljemmissä oloissa ja hyvällä ravinnolla. Nykyisin suunniteltu ruoka vaihtuu meillä lennossa ihan muuksi, jos Kettukanaa ei ole tarjolla, mikään muu ei oikeasti maistu enää. Nyt tosin on meidänkin lähikauppoihin lopulta rantaunut L'Uomu nokka, jota voidaan tämän rinnalla hyvin kokeilla.
(Postausta ei ole tehty yhteistyössä minkään tahon kanssa, vaan se pohjautuu täysin omaan mieltymykseen).

Se toinen ratkaiseva tekijä kokonaisen uunikanan onnistumiseen: voi. Sitä ei olla aiemmin tässä lajissa käytetty (buffalowingseissä kylläkin), mutta nyt tuli selväksi, että kyllä se kokonaiseen uunikanaan kuuluu. Sillä saa aikaan mehevän kanan, jossa on reilusti makua. Mentiin moneen ohjeeseen verrattuna hyvinkin maltillisella voi-määrällä, sitä voi lisätä reilustikin jos vaan kantti sen kestää. Pois sitä ei kannata jättää. Muissakaan mausteissa ei kannata säästellä, mitä reilummin, sen parempi lopputulos.

Kokonainen uunikana sitruunalla ja hunajalla maustettuna
1 kokonainen kunnon kana (kts. yllä)
1-2 luomusitruunaa
6 valkosipulin kynttä
1-2 rkl hunajaa
pari rosmariinin oksaa
suolaa & mustapippuria 
(chiliä - meillä ei nyt ollut, mutta sopisi varmasti)
min.50g voita

Ota kana huoneenlämpöön 15min ennen paistamista. Lämmitä uuni 200C asteeseen. 
Leikkaa kanan pintaan viiltoja (myös koipiin) ja sujauta nahan alle reiluhkoja voisiivuja.
Leikkaa yksi sitruuna lohkoiksi ja puolita valkosipulin kynnet. Laita ne reilun voikimpaleen sekä rosmariinin oksan kanssa kanan alle voideltuun vuokaan. (Jos kana on leikattu niin, että sen voi täyttää, niin laita edellämainitut ainekset kanan sisään).
Hiero suola ja pippuri (sekä chili) kanan pintaan. Valuta päälle hunaja ja purista vielä ½-1 sitruunan mehu.
Paista uunissa 60min. Valele vuokaan syntyvällä liemellä 2-3 kertaa paiston aikana.

Kana nautittiin meillä oheisen bulgur"salaatin" kera. Se oli myöskin ihan itsessään viedä kielen mennessään. Suosittelen!!

Bulgur-halloumi salaatti
1dl bulguria
1 halloumi-juusto
2 punaista paprikaa kuutioituna
n. purkillinen kikherneitä
2-3 rkl hienonnettua minttua
½-1 sitruunan mehu puristetuna
suolaa, pippuria & hyvää oliiviöljyä
Laita paprikat, kikherneet sekä mintut kulhoon ja mausta sitruunamehulla.
Keitä 1dl burguria pakkauksen ohjeen mukaan suolalla maustetussa vedessä ja sekoita se hieman jäähtyneenä edellisten joukkoon. Sekoita mukaan myös n.1rkl oliiviöljyä. Mausta pippurilla.
Viipaloi halloumi ja paista pannulla kullanruskeaksi. Sekoita joukkoon. Tarkista maku ja lisää tarvittaessa sitruunaa.

sunnuntai 8. maaliskuuta 2015

AAMUN SUPERAAMIAINEN - HEDELMÄINEN VIHERSMOOTHIE



Reilu kuukausi sitten kirjoittelin meidän uudesta aamupalasuosikista, tuorepuurosta, jota onkin edelleen ahkerasti arkiaamuisin syöty ja aina siitä kovasti tykätty. Viikonloppuaamuihin on löytynyt toinen suosikki: vihersmoothie! Minun on pakko myöntää, että olen vihersmootieihin ajatuksen tasolla suhtautunut hieman skeptisesti, mutta Joe Crossin dokkari ja erään smoothie baarin testismoothie saivat innostuksen päälle. Lehtikaalit ja erilaiset superfoodit mitä näihin usein laitetaan on edelleen jätetty kokeilematta, mutta tämä hedelmäinen versio on aivan ihanan raikas ja kovasti myös lasten mieleen! Näillä määrillä tulee kaksi isoa ja kaksi pientä lasillista viherpirtelöä, juuri sopivasti meidän porukalle aamun aloitukseen. Päärynää on välillä korvattu omenalla, mangoa ananaksella, salaattia&pinaattia laitettu saatavuustilanteen mukaan ja muutenkin määrät ovat noin-periaatteella, mutta aina tämä on ollut hyvää. 

Onko sulla jotain omaa suosikkia vihersmoothieosastolla?

Hedelmäinen vihersmoothie
2 päärynää
1-2 avokadoa
1pss pakastemangoa
n.½ ruukkua salaattia 
kourallinen tai pari tuoretta pinaattia
reilusti tuoretta minttua
(jääpaloja)
omenamehua sopivan koostumuksen saamiseksi (1-2dl)
Lado ainekset tehosekoittimeen ja surauta juomaksi. Nautiskele heti kylmänä. Pillillä (minä ja lapset) tai ilman (mies).

keskiviikko 25. helmikuuta 2015

TERVEELLISTÄ ELÄMÄÄ - TONNIKALATÄYTTEINEN PAPRIKA





Tässä vuoden alussa on kaikkien nopeiden ruokaratkaisujen lisäksi / ohessa, yritetty myös monipuolistaa ruokavaliota. Liian usein ateriat ovat koostuneet pääraaka-aineesta (kala, broileri, kotijuusto tms) ja jostain pikaisesta lisukkeesta (peruna, riisi tai pasta + pari siivua kurkkua ja tomaattia), jolloin ravintoarvot ovat kokonaisuudessa jääneet osittain ehkä vähän heikoiksi.

Tämä jugurtti-tonnikalatäytteinen paprika on yksi meidän uusista suosikeista, joka näiden lisukkeiden kera sisältää taatusti tarpeeksi proteiinia, sopivan määrän hiilareita, riittävästi kasviksia ja paljon hyvää makua. Kokonaisuus on monen osatekijän summa, ja vaatii useamman asian parissa kerralla hääräämistä, mutta jokainen osio on silti simppeli. Tähän voi hyödyntää vaikka edelliselle aamulle keitetyt ylimääräiset kananmunat, käyttää pakastepapuja ja tehdä vinegreten jo hyvissä ajoin valmiiksi. Sitten jäljelle ei jääkään kuin perunoiden keittäminen, paprikan paahtaminen ja hyvin helpon tonnikalatäytteen valmistaminen.

Tämä on ihanaa vastavalmistettuna, mutta minä olen nauttinut tästä kovasti myös seuraavan päivän lounaalla ihan lämmittämättömänä. Lapsilla on vaihe, jossa mikään kastike tai yhteen sekoitettu juttu ei maistu, eikä paprika saa olla missään nimessä paistettua (!), joten ohessa kuva myös lasten annoksesta ;) Samat aineet eri presentaatio: tonnikala ilman jugurttia ja muita höysteitä, aurinkokuivatun tomaatin tilalla kirsikkatomaatteja sekä peruna haarukalla muussattuna maitotilkkasen kera.

Tonnikala-jugurttitäytteiset paprikat
2 paprikaa pitkittäin halkaistuna
1,5prk MSC-sertifioitua tonnikalaa (+ ½ prk lasten annoksiin)
3-5rkl maustamatonta turkkilaista jugurttia (laita ensin 3rkl ja testaa millaisen rakenteen haluat)
2rkl aurinkokuivattua tomaattia hienonnettuna
3rkl herneitä (pakasteesta sulatettuja)
1-2rkl lehtipersiljaa hienonnettuna
pari rouhaisua mustapippuria
ripaus suolaa

Perunoita keitettäväksi, 1-2 perunaa / annos

Pitkiä vihreitä papuja & parsakaalia höyrytettäväksi

1 keitetty kananmuna / annos

Sitruunavinegretti
3rkl oliiviöljyä
½ sitruunan mehu
2rkl valkoista balsamicoa
ripaus suolaa ja mustapippuria

Sekoita stiruunavinegretin ainekset keskenään.
Sivele paprikat kevyesti öljyllä ja laita ne kupera puoli alaspäin pellille. Paahda 180C-asteisessa uunissa n.20min
Sekoita tonnikalatäytteen ainekset yhteen.
Keitä perunat (ja kananmunat jos niitä ei ole valmiina) kypsiksi.
Höyrytä, tai keitä, pavut + parsakaali napakan kypsiksi.
Täytä paahdetut paprikat tonnikalatäytteellä. Annostele muut lisukkeet. Lusikoi vinegrettiä sekä perunoiden, että papujen päälle. Nauti.

torstai 19. helmikuuta 2015

VIIKON BRAVUURIT + linkki arvontaan











Kerroin viime viikolla, että pääsimme mukaan Atrian kampanjaan testaamaan Atria-bravuuri tuotteita. Niiden ideana siis on, että ruuat on esivalmisteltu niin, että kotikokille jää vain ruuan lämmitys tai paisto. Edellisessä postauksessa kerroin mitä meillä tehtiin sillä ruuan esivalmistelulta säästyneellä ajalla ja nyt on aika käydä läpi, mitä tuotteita kokeilimme ja mikä oli meidän perheen suosikki.

Yllä näkyy kuvasarja koko viikon kattauksista. Maistelimme broileripastagratiinia, broilerin sisäfile-pekonirullia bataattipedillä, naudan uunipataa, patavalmista härkäruukkua sekä valkosipulista broileripataa. Bravuuri-tuotteita on enemmäkin, mutta niitä ei testiviikolle meidän lähikaupasta löytynyt.

Patavalmis härkäruukku sekä valkosipulinen broileripata sopivat todella kiireiseen kokkaukseen. Niitä ei tarvitse kuin lämmittää kattilassa 5min ja ruoka on valmis tarjottavaksi jos on pastat, perunat tai riisitkin jo valmiina. Patavalmis härkäruukku (kolme ylintä kuvaa) olikin toinen meidän suosikeista, varsinkin poika popsi sitä tyytyväisenä lautasensa tyhjäksi, mitä ei läheskään aina tapahdu kaikkien ruokien kohdalla. 

Kolme muuta ruokaa vaatii n.tunnin uunituksen, joten jos on kiire lähtö jonnekin, ne eivät siinä auta, mutta jos pysytään kotosalla, niin niiden valmistuessa ehtii tehdä hyvin kaikkea muuta. Ennakkoon ajattelimme että broilerin sisäfile-pekonirullat bataattipedillä on yksinkertaisuudessaan varmaan yksi parhaista, ja kyllä se suosikiksi osoittautuikin. Broilerit olivat mureita, pekoni paahtui uunissa pinnalta rapeaksi ja bataatit sopivat niille hyvin lisukkeeksi. Joku mauste tässä ruoassa oli, että bataatit eivät lapsille maistuneet vaikka muuten siitä tykkäävät, mutta broilerit katosivat lautasilta kyllä.

Ruokien kanssa keitettiin lisukkeiksi perunoita tai täysjyväriisiä ja tehtiin pikainen raikas salaatti, niin saatiin kokoon täysipainoinen toimiva ateria. Jatkossa tulemme edelleen keskittymään itsetehtyyn ruokaan, mutta on hyvä tietää että tällaisiakin arjen helpottajia löytyy, kun aika ei siihen ruoanlaittoon riitä.

Muistutan vielä, että käykäähän tutustumassa Atria Bravuuri-tuotteisiin TÄÄLLÄ. Siellä voi samalla osallistua kilpailuun, jossa arvotaan omiin harrastuksiin räätälöity 250€ arvoinen lahjakortti.


torstai 12. helmikuuta 2015

IHANAN RAIKAS JÄLKIRUOKA + vinkki arvonnasta






Ollaan nyt muutaman kerran syöty tätä ihanaa jälkkäriä, jonka ohje on alkuperäisestä koko ajan vain yksinkertaistunut. Tällä hetkellä valmistusaika ei ole kuin muutaman minuutin, joten sen kyllä ehtii valmistaa vaikka pikaisiakin vieraita varten ihan vaan sellaisenaan tarjottavaksi. Eniten aikaa menee granaattiomenan siementen irrotteluun, mutta lisukkeeksi voi valita melkein minkä tahansa muunkin marjan tai hedelmän. Äitini suunnitteli tarjoavansa tätä karpaloiden (ja ehkä ripauksen tomusokeria) kanssa, itse mietin jo kesäisiä mansikoita. Sitruunankin voi vaihtaa appelsiiniin tai limeen, oman maun ja saatavilla olevan sitruksen mukaan.

Mikä siinä muuten on, että aina kun ostaa granaattiomenan sillä mielellä että sitä meinaa kuvata, kohdalle osuu tuommoinen valju yksilö, mutta jos näverrät sitä itseksesi iltapalaksi niin jo vain se hehkuu upean rubiniinpunaisena...

Mascarpone-sitruunavaahto
1prk mascarpone-juustoa
2dl vispikermaa
1 luomusitruunan raastettu kuori ilman valkoista osaa (n.1tl)
1 sitruunan mehu
2-3rkl sokeria (tai maun mukaan)
1tl vaniljasokeria

1 granaattiomenan siemenet, tai muita marjoja/hedelmiä
Paahdettuja mantelilastuja tai pähkinärouhetta

Sekoita vaahdon ainekset sähkövatkaimen avulla kuohkeaksi (kyllä, kaikki kerralla kippoon ja sekaisin, ellet välttämättä halua hifistellä ja sekoittaa kerman ja juuston erikseen ja lisäillä sitä sun tätä perään)
Annostele vaahto ja täydennä valitsemillasi lisukkeilla. 

p.s. Lisäsin edelliseen postaukseen arvontalinkin, käykäähän katsomassa ja osallistumassa!

tiistai 10. helmikuuta 2015

NOPEAA RUUANLAITTOA, ENEMMÄN VAPAA-AIKAA ARKEEN




  



Vaikka kannatankin omaa ruuanlaittoa itse valituista raaka-aineista alusta alkaen, niin tässä elämänvaiheessa on hetkiä kun aika ei vaan kerta kaikkiaan riitä kaikkeen mitä haluaisi. 3-& 5-vuotiaat lapset vaativat seuraa, huomiota ja huolenpitoa, töissä riittää kiireitä, opinnot vaativat keskittymistä, ystäviä on tärkeää tavata ja miehenkin kanssa olisi hyvä välillä jutella jotain muutakin kuin päivän polttavia "kuka vie, mitä syödään, milloin siivotaan, monelta kenen pitää olla missäkin".

Olinkin erittäin iloinen kun pääsimme mukaan Atrian kampanjaan testaamaan Atria Bravuuri -tuotesarjan ruokia. Atria Bravuuri-tuotteiden idea on, että ruuat on esivalmisteltu tai valmistettu kotikokeille valmiiksi ja kotona tehtäväksi jää lämmittää tai paistaa ruoka syötäväksi. Testiviikko osuikin meillä todella hektiseen hetkeen, kun kaiken normaalin lisäksi päädyin itse pikaiselle työmatkalle Tukholmaan ja viikon lopulla lapset sairastuivat flunssaan.

Matkavalmistelujen keskellä oli helpottavaa, kun sai vaan tyrkätä ruokakipon uuniin ja istua syömään kun uuni piippasi ruoan valmistumisen merkiksi. Broileripastagratiini valmistui sillä välin kun isompi lapsista pulikoi uimakoulussa. Mies selvisi hetken yksinhuoltajuudesta helposti kun ruuan ollessa uunissa jäi aikaa legoleikkeihin ja kotipihan lumipuuhiin. Eikä sekään ollut yhtään hassumpaa, että ei tarvinnut ryntäillä pilkkomaan sitä sun tätä samalla kun kuumepotilaat kaipasivat syliä.

Tässä siis jotain mitä meillä puuhattiin sillä välin kun ruoka valmistui lähes itsekseen keittiössä. Palaan vielä uudessa postauksessa tarkemmin siihen mitä ruokia kokeiltiin ja mitä suosikkeja löytyi.
Millaisiin hetkiin teillä kaivataan helpotusta ruuanlaittoon?

Postaus on tehty yhteistyössä Atrian kanssa.

Tutustu Atria Bravuuri-tuotteisiin ja kerro mihin sinä käyttäisit ruoanlaitosta vapautuvan ajan, osallistujen kesken arvotaan omiin harrastuksiin räätälöity lahjakortti! *klik*