Näytetään tekstit, joissa on tunniste hirvi. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste hirvi. Näytä kaikki tekstit

maanantai 5. lokakuuta 2009

Puolukkainen syysateria

Saimme Joensuusta tuliaisina ison ämpärillisen puolukoita. Edelliset kolme vuotta sitten kerätyt puolukat saatiin nyt lopulta kesän aikana pakastimesta käytettyä. Urakan aikana päästiinkin samalla puolukan makuun, joten nyt ei ole tarkoitus näitä marjoja pakkasessa kolmea vuotta pyöritellä. Hesarin Ruokatorstaissa oli 17.9. kasa kiinnostavia reseptejä, joita pistettiin testiin toissa viikonloppuna. Lauantaina teimme ensimmäisen kerran kuukausiin aikaisemmin jokaiseen viikonloppuun kuuluneen kunnon ateriakokonaisuuden alkupaloineen kaikkineen. Ja kylläpä maistui! Ei tosiaan tarvitse miettiä mihin nuo lahjapuolukat käytetään. Vieläköhän niitä saisi toisen pytyllisen? ;)
Huomaa, että paistin ja hyytelön valmistelu on tehty paljon ennen alkupalaa, vaikka ne tässä eri järjestyksessä esitelläänkin.

Ateria startattiin omena-manchegosalaatilla, joka täydentyi ihanalla puolukkavinaigrettella. Tästä tuli aivan ehdottomasti rva Patalinnun yksi kaikkien aikojen suosikeista! Vinaigrettesta löytyi mukavaa kirpeyttä ja makeutta, joka yhdistettynä omenan happamuuteen ja juuston täyteläisyyteen vei kielen täysin mennessään. Vadelmaviinietikkaa on pitänyt testata monta kertaa ennenkin, ja nyt kun sitä kokeiltiin, melkein harmitti, että miksi sitä ei ole saatu aikaiseksi ostaa jo aiemmin. Ainakin tähän yhdistelmään se sopi täydellisesti ja oli aivan ehdoton lisä kastikkeeseen. Meillä ei ollut ohjeessa mainittuja basilikanlehtiä, emmekä suoraan sanottuna jääneet sitä tähän yhdistelmään kaipaamaankaan. Voihan sitä toki seuraavan kerran kokeilla, mutta omenat, juusto ja vinaigrette ovat tässä ehdottomasi päärooleissa. Aivan loistava syyssalaatti!

Manchegosalaatti ja puolukkavinaigrette (4 annosta)
1 pieni ruukku jääsalaattia revittynä
1 pieni ruukku lehtisalaattia revittynä
1dl basilikan lehtiä
2 punaista kotimaista omenaa ohuina viipaleina
100g manchegojuustoa
Vinaigrette
1dl tuoreita puolukoita (pakastetutkin varmasti käyvät maun puolesta, vaikka näkö hieman kärsii)
1rkl vadelmaviinietikkaa
2tl sitruunamehua
1-2tl hunajaa
ripaus suolaa
½dl oliiviöljyä
Sekoita vinaigretten ainekset keskenään ensin ilman puolukoita ja lisää ne viimeisenä. Painele osa puolukoista rikki lusikalla ja sekoita. Jaa salaatin ainekset tasaisesti tarjoilulautasille. Juustosta saat kauniita lastuja helpoiten kuorimaveitsellä. Lusikoi päälle puolukkavinaigrettea. Nautiskele.


Pääruoaksi teimme puolukkamarinoitua paistia, puolukkahyytelöä sekä glaseerattuja juureksia.
Me emme ole koskaan onnistuneet saamaan paahtopaistiin makua, vaikka erinäisten ohjeiden mukaan on toimittukin. Tämä onnistui ja oli tosi hyvää. Ohje sopisi varmasti hyvin myös poroon tai hirvenpaistiin. Alla resepti suoraan Hesarista. Meidän paisti oli vain 600g, mutta emme silti pienentäneet marinadin määrää (paitsi öljyä ei laitettu ihan noin paljon). Ehkä se sen takia niin hyvin maistuikin.

Puolukkamarinoitu paisti
1½kg paistilihaa
2dl puolukoita
3rkl suolaa
1rkl vastajauhettua mustapippuria
2rkl hunajaa tai siirappia
1½dl rypsiöljyä
2rkl hienonnettua rosmariinia
Puhdista ja kuivaa paisti. Murskaa puolukoita hieman survimella ja sekoita joukkoon muut ainekset. Hiero seos paistin pintaan. Laita paisti muovipussiin ja sido pussi tiukasti kiinni. Anna sen mainoitua jääkaapissa vuorokauden ajan.
Ota paisti huoneenlämpöön vähintään kaksi tuntia ennen paistamista. Pyyhi paistin pinnasta liika marinadi pois ja kuivaa liha talouspaperilla. Ruskista paistin pinnat kuumassa pannussa. Nosta paisti uunivuokaan. Pistä lihan paksuimpaan kohtaan lihalämpömittari ja paista 125C asteisessa uunissa kunnes lihan sisälämpö on 60 astetta. Ota paisti uunista ja hiero pintaan jauhettua merisuolaa ja mustapippuria. Kääri lihan ensin voipaperiin ja sitten folioon. Anna vetäytyä vähintään tunnin verran huoneenlämmössä. Leikkaa sitten paistista ohuita viipaleita ja tarjoa esim puolukkahyytelön ja juuresten kera.


Puolukkahyytelö kerrassaan hemmottelee makunystyröitä. Vanilja ja konjakki sopivat siihen mausteeksi aivan erinomaisesti ja maistuvat lopputuloksesta selvästi. Vaikka hyytelö on verrattain makeaa, se käy upeasti paistin kanssa. Annokseen voi lisätä hieman tuoreita puolukoita tuomaan kirpeyttä, jos makeus epäilyttää. Hyytelö on aivan ihanaa myös juustojen kera! Hyytelöä tulee aika reipas annos, joten tästä voi onneksi herkutella vielä monta kertaa.

Vaniljalla, konjakilla ja katajanmarjoilla maustettu puolukkahyytelö
400g puolukoita
7dl vettä
1 vaniljatanko
1rkl katajanmarjoja
½dl konjakkia
5dl hillosokeria
Mittaa kattilaan puolukat, vesi, halkaistu vaniljatanko ja hieman rikotut katajanmarjat. Keitä 15-20min. Nosta kattila liedeltä, siivilöi mehu ja kaada se takaisin kattilaan. Lisää sokeri ja konjakki. Kuumenna ja keitä noin 10min. Tiputa seosta jääkaapissa olleelle lautaselle ja laita lautanen hetkeksi takaisin jääkaappiin. Jos hyytelö hyytyy lautaselle, seos on valmista, jatka muutoin keittämistä vielä noin 5 min ja kokeile uudelleen. Nosta kattila liedeltä ja jäähdytä hetki. Laita seos huolellisesti puhdistettuihin tölkkeihin. Säilytä viileässä.
Jos teet hyytelön jo aiemmin (eri päivänä), voit notkistaa sitä hieman vedellä kastikemaiseksi.


Juuresten ohje ei ollut Hesarista, vaan linkin takaa. Näitä teimme jo aikaisemmin kesällä ja ne kuuluivat luvattuihin rästiresepteihin. Koska sitä ei ole kuitenkaan tullut vielä postattua, ohje tulee lopultakin tässä. Oikein oiva lisäke niin paistille kuin pihvillekin. Juurekset voi valita oman makunsa mukaan.

Glaseeratut juurekset
n.200g lanttua
n.200g naurista
4-5 perunaa
2 keskikokoista porkkanaa
30g voita
3rkl siirappia
suolaa
valkopippuria
muutama rosmariininoksa
Kuori ja leikkaa juurekset pieniksi kuutioiksi. Sulata voi isossa pannussa esim. wokissa, lisää juureskuutiot ja mausteet. Hauduta juurekset kypsiksi välillä sekoittaen ja poista lopuksi rosmariininoksat. Haudutusaika riippuu täysin kuutioiden koosta. Meidän parin sentin kuutiot kypsyivät meidän makuun sopiviksi noin puolessa tunnissa.

keskiviikko 22. lokakuuta 2008

Lohen kutsu ja piilotteleva hirvi

Viime lauantaina emme pystyneet keksimään mitä halusimme syödä. Meille kun ei lauantaisin kelpaa (siis jos olemme itse kokkaamassa) mikään liian ”helppo” sapuska, vaan siihen halutaan uhrata aikaa ja vaivaa, jotta kun aterian aika lopulta koittaa se on (toivottavasti) silkkaa nautintoa. Erinäisten googletusten jälkeen (pari tuntia siihen meni), päädyimme näihin kokeiluihin. Alkuruoaksi vanhan Food Clubin lohicheviche-avokadosalaattia ja pääruoaksi Viinilehden voitaikinoitua hirven sisäfileetä (alkuperäisessä ohjeessa oli taikinaan piilotettu poro). Hieman hirvitti hirven hinta, lihamestarikin totesi että kyllä on hirveen hintaista, mutta kun tälle tielle oli lähdetty niin sillä pysyttiin. Ja olihan tämä nyt niin hyvää, että kyllä sen hinnan aina pari kertaa vuodessa kestää. Ja hyvää oli myös alkupalasalaatti. Vaikka syöjiä oli vain kaksi, salaatista ei jäänyt alkuperäisistä suunnitelmista huolimatta hippustakaan seuraavalle päivälle... Pomelon sijaan käytimme hunajapomeloa – liekö niissä suuresti eroa?

Lohicheviche-avokadosalaatti
200g merilohta pieninä kuutioina
1 valkosipulin kynsi hienonnettuna
¼ chilipalko hienonnettuna (ei siemeniä)
½ punasipuli hienonnettuna
1rkl silputtua tuoretta korianteria
2rkl oliiviöljyä
2 limen mehu
½ hunajapomelo, leikkaa kuoret ja kalvot pois ja leikkaa hedelmänliha pieniksi kolmioiksi
Suolaa ja valkopippuria

Sekoita kaikki ainekset keskenään ja anna maustua n.15min. Lisää sitten joukkoon vielä:

1 kypsä avokado pieninä kuutioina
6 miniluumutomaattia puolikkaina




Voitaikinoitu hirven sisäfile

Hirven sisäfilepihvejä syöjien mukaan
1 purjo
2dl kermaa
Dijon-sinappia
1tl vehnäjauhoja
Pari rouhaisua mustapippuria
Suolaa
Valmista voitaikinaa
Voita paistamiseen
1 kananmuna voiteluun
Mausta pihvit suolalla ja pippurilla ja ruskista pannulla voissa. Jäähdytä ja sivele n.1rkl sinappia fileiden pintaan.
Leikkaa purjo renkaiksi ja huuhdo siivilässä kylmässä vedessä. Lisää pannuun 2rkl vettä ja ripaus suolaa ja kuumenna kiehuvaksi. Lisää purjo ja anna pehmetä muutama minuutti välillä sekoittaen. Ripota joukkoon jauhot ja kaada kerma mukaan. Anna kiehua hetki niin että jauhot kypsyvät ja kerma kiehuu kokoon. Mausta ruokalusikallisella dijon-sinappia, lisää mustapippuria ja tarkista suola. Purjomuhennoksesta riittää neljään nyyttiin.
Alkuperäisessä ohjeessa käsketään kaulitsemaan voitakina 1mm paksuiseksi. Kokeilimme ensin niin, mutta emme saaneet taikinaa pysymään reiättömänä käärimisvaiheessa joten päädyimme lopulta käyttämään valmiiksi kaulittua voitaikinalevyä lähes sellaisenaan. Olipa levy mikä tahansa, voitele se munalla. Laita keskelle purjomuhennosta ja nosta sen päälle pihvi. Kääri taikina tiiviiksi paketiksi fileen ympärille. Nosta nyytit leivinpaperin päälle uunipellille saumapinta alaspäin ja voitele ne munalla. Paista 200C asteisessa uunissa 15-20min, tai kunnes taikina on kypsää. Anna nyyttien levätä 5-10 minuuttia ennen leikkaamista ja tarjoilua. Tarjoa raikkaan salaatin kera. Uunissa balsamico-oliiviöljyseoksessa paistetut retiisit maistuivat seuralaisena myös hyvin.