Näytetään tekstit, joissa on tunniste kukkasista. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kukkasista. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 20. heinäkuuta 2011

Poikasen orvokkikakku

Poikasen kastejuhlan täytekakku oli minun makuuni paras mahdollinen. Raparperin lievä kirpeys yhdistettynä kermaiseen vaniljarahkaan hiveli makuhermoja. Yleensä en ole täytekakun ystävä, mutta molempien lasten kasteiden täytekakut ovat onnistuneet mielestäni maun puolesta täysin.

Täytekakkupohja on minusta aina ollut tosi haastava, mutta tällä kertaa lopputulos oli täydellinen. Seurasin Kinuskikissan ohjeita pilkulleen (paitsi laitoin vielä kakkuvuoan pohjalle leivinpaperin). Raparperikiisselin ja vaniljatäytteen ohjeet poimin eri kakuista, mutta nekin ovat Kinuskikissalta. Koristeena olevien sokeroitujen orvokkien ohjeen löytöpaikkaa en enää muista.


Viiden munan kakku (Kinuskikissa)

Ainekset:
5 munaa (mielellään huoneenlämpöisiä!)
sokeria
vehnäjauhoja
perunajauhoja
2 tl leivinjauhetta

Paistaminen:
175 astetta, alatasolla 40 min

Kostutus:
5 munan pohjaan 2 – 2 ½ dl maitoa, mehua tms. Tässä tapauksessa raparperien keitinlientä.

Voitele ja korppujauhota vuoka (halkaisija n. 24-26 cm). Ota esille kaksi saman kokoista lasia. Riko munat toiseen lasiin. Kaada toiseen lasiin saman verran sokeria. Kaada sokeri kulhoon. Mittaa tyhjentämääsi lasiin edelleen munien kanssa yhtä paljon jauhoja. Jauhojen suhde on seuraava: 50-75 % vehnäjauhoja ja loput perunajauhoja. Laita päälle 2 tl leivinjauhetta ja sekoita lusikalla jauhot keskenään. Kaada munat kulhoon ja vatkaa sokerin kanssa hyväksi vaahdoksi. Vaahto on riittävän kovaa, kun vatkaimella tiputtamasi kuvio jää hetkeksi pinnalle näkymään. Siivilöi jauhot munavaahtoon pienissä erissä nuolijalla käännellen. Tee sekoittaminen varovaisesti: hidas liike ja nuolijan liikuttaminen mahdollisimman vaakatasossa. Kaada vuokaan ja hölskytä pari kertaa ylös alas (ilmakuplat pois). Paista 175 asteessa uunin alatasolla n. 40 min. Joudut todennäköisesti laittamaan päälle tina- tai leivinpaperin pinnan tummumisen takia. Yritä kuitenkin odottaa 15-20 minuuttia, jotta pohja olisi hieman kypsynyt eikä lässähtäisi uunin avaamisesta niin helposti. Kakku on valmis, kun se on hieman irronnut vuoan reunoista. Kumoa kakku pian uunista ottamisen jälkeen.

Raparperi-vaniljakermarahkakakku

Raparperikiisseli:
750 g raparperia
3 ¼ dl sokeria
1 ½ dl keittolientä
3 rkl maissitärkkelystä
1 ½ rkl vettä
Pese raparperit ja kuori niistä tarvittaessa ohuelti ulommainen kerros. Leikkaa raparperit paloiksi. Laita ne kattilaan yhdessä sokerin kanssa. Kuumenna ja keitä hetken aikaa (max 5 min), kunnes raparperit ovat pehmenneet. Anna raparpereiden valua siivilässä hetken aikaa. HUOM: ota liemi talteen!
Laita valutetut raparperit takaisin kattilaan ja lisää 1 ½ dl valutetusta liemestä. Säästä loppu liemi kakun kostutukseen. Kiehauta seos uudelleen. Sekoita maissitärkkelys veteen. Kaada kattilaan. Keitä sekoitellen n. 3 minuuttia. Anna kiisselin jäähtyä tarvittaessa kylmäksi asti. Kylmä kiisseli on paksumpaa ja pysyy paremmin kakun välissä.

Kerma-vaniljarahka:
4 dl kuohukermaa
2 prk (á 200 g) Valion vaniljarahkaa
½ dl vaniljakreemijauhetta
Vatkaa kerma vaahdoksi. Sekoita joukkoon vaniljarahka ja vaniljakreemijauhe.

Kakun pinnalle:
2prk Flora vispiä
2rkl vaniljakreemijauhetta
Vatkaa vispi ja vaniljakreemijauhe kovaksi vaahdoksi.

Sokeroidut orvokit
Kasta kukkaa hiukan vatkattuun valkuaisvaahtoon, ravistele ja ripottele sitten niiden päälle sokeria. Anna kukkien kuivua leivinritilälle asetettuna 3 tuntia .

Meillä juhlat olivat lauantaina. Leivoin kakkupohjan torstaina ja säilytin sen jääkaapissa jäähtymisen jälkeen. Kakku viipaloitiin kolmeen osaan ompelulankaa apuna käyttäen (veitsellä saan sen aina menemään ihan vinoon). Täytin kakun perjantaina; kakkulevyn päälle aina ensin kostuketta (raparperimehua), sitten paksulti kiisseliä ja sen päälle kermarahkaa. Päällimmäiseksi viimeinen kakkulevy ja siihen vielä kostuketta. Sitten kakku jääkaappiin odottelemaan koristelua, jonka tein vasta juhlapaikalla lauantaina pari tuntia ennen kastetta.

tiistai 13. heinäkuuta 2010

Ruusun lumoa

Aloitettiin valmistautuminen meidän pienen kukkaiskeijun 1v synttärijuhliin keittelemällä kakun väliin teemaan sopivaa hilloa. Vai mitä muuta ruusunterälehtihillo muka on kuin keijukaisten ruokaa? Vivi-Ann Sjögrenin ohjeen bongasin jo pari vuotta sitten Sillä sipuleilta, mutta aikaisemmin tätä ei ole saatu toteutettua, eikä sinänsä ole ollut varsinaista tarvettakaan. Ensin mietitytti, että mistä noita ruusun terälehtiä nyt muka noin paljon saisi noukittua, mutta käytiin sitten viime viikonloppuna naapurikaupungin virkistysalueen reunoilla semivilleinä rehottavien kurtturuusujen luona tarveaineita nyppimässä. Nuo ruusupuskat ovat siitä kivoja, että osa ruusuista oli päätynyt jo kiulukoiksi asti, osa oli täydessä kukassa ja osa vasta nupullaan, joten vaikka sieltä noita terälehtiä keräili, ei kaikkien kaupunkilaisten ilona olevien pensaiden ulkonäkö päässyt kärsimään. Helpointa kerääminen oli juuri lakastumaisillaan olevista ruusuista, ja ne sopivatkin tähän hilloon mainiosti.


Alkukeittelyn jälkeen ruusuista irtoava tuoksu oli jo ihastuttava, mutta ulkonäkö kaikkea muuta kuin suloisen näköistä harmaata massaa. Mutta kun mukaan heitti hillosokerin, väri kirkastui ja valmis hillo on aivan mielettömän kauniin ruusunpunaista. Makukin on juuri niin ihana kuin miltä ruusut tuoksuvat. En tiedä kerkisikö neste haihtumaan hieman liikaa vai onko niin tarkoituskin, mutta meidän hillo muistuttaa minusta rakenteeltaan enemmän kiinteää marmelaadia - se ei ole millään tavalla haitaksi luettava ominaisuus. Meillä hillo pääse siis synttärikakun väliin parin viikon päästä ja osa erääseen toiseen leivonnaiseen. Vivi-Ann oli suositellut kirjassaan hilloa käytettävän vastapaahdetun leivän, jäätelön tai miedon vuohenjuuston parina, Sillä sipulit taas ovat omansa nauttineet ainakin lettujen kera. Varsin monikäyttöistä tämä makea hillo siis on.



Ruusuhillo
1 l tuoksuvien, myrkyttämättömien ruusujen terälehtiä kevyesti sullottuna
1 rkl sitruunankuoren suikaleita (vain keltaista osaa)
3 dl vettä
5 dl hillosokeria
sitruunamehua maun mukaan (meillä pari rkl)
Nypi pois terälehtien valkoinen "piikki". Laita terälehdet, sitruunankuori sekä vesi kattilaan, ja keitä 5-10min. Lisää hillosokeri ja keitä vielä 5-10min. Mausta vastapuristetulla sitruunamehulla. Hämmennä muutaman kerran hillon jäähtyessä niin että terälehdet jakaantuvat tasaisesti. Kaada pieniin purkkeihin (meillä tuli tasan 4 piltti-purkillista)