Näytetään tekstit, joissa on tunniste keitto. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste keitto. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 7. toukokuuta 2014

KALAKEITTO UUSIKSI - MIELETTÖMÄN HYVÄÄ



Uusimman Glorian Ruoka&viini-lehden (3/2014) sivuilta tarttui heti silmiin ihan uudenlainen kalakeitto: kuhapullat sitrusliemessä. Kuha on meidän suosikkikala, ja fakta on, että ei sille mitään ihme kommervenkkejä tarvitse keksiä kun se jo maistuu erinomaiselle. Vähän ruolaa ja pippuria, ehkä pikku nokare voita paistoon... Mutta sehän ei estä kokeilemasta jotain uutta, kun sellainen vaihtoehto kohdalle osuu!

Meillä ei ole tehosekoitinta, eikä yleiskonetta, vieläkään! Monta vuotta niistä on haikailtu, mutta jälkimmäiset ovat aina niin julmetun kokoisia, ettei sille ole säilytyspaikkaa ja ensimmäiset taas tuppaavat olemaan tosi kalliita, jos etsii varmatoimista värkkiä, jota ei tarvitse koko ajan olla lusikalla kaapimassa uudelleen liikkeelle. Ollaan siis sinnitelty eteenpäin Bamixin voimin. Tällä kertaa sauvasekoitin joutui oikeasti koville; se kuumeni hurjasti ja meinasi jo hyytyäkin, mutta niin vain saatiin kalapullat aikaiseksi. Ei ihan niin sileän hienoa tahnaa kuin ehkä olisi ollut tarkoitus, mutta se ei makunautintoa haitannut. Liemi näytti lautasella ensi alkuun ehkä liiankin simppeliltä, mutta aromit olivat täysin kohdillaan. Tämä oli kaikessa yksinkertaisuudessaan ihan mielettömän hyvää!! Ja yllättävän täyttävää. Kaunis ja herkkä liemi (kuvat eivät kerro totuutta malttamattomien syömäreiden jäljiltä), joka kruunaisi komeasti myös fiinimmänkin aterian. Suosittelen lämpimästi!

Kuhapullat ja kasviskimara sitruunaruoholiemessä

400g kuhafileetä
2dl kuohukermaa
1tl suolaa
ripaus valkopippuria myllystä
ripaus cayennepippuria

Liemi
2 sitruunaruohon vartta
1½l vettä
6 kaffirlimetin lehteä
1rkl suolaa
1-2 lehtisellerin vartta pieninä siivuina
2 porkkanaa viipaleina
6 retiisiä paloiteltuna

Valmista ensin liemi. Pilko sitruunaruohot kolmeen osaan, kummatkin. Mitta vesi, sitruunaruohot, kaffirlimetin lehdet ja suola kattilaan. Keitä 5min.
Ota n. puolet liemestä toiseen kattilaan. Lisää sellerit ja porkkanat toisen liemen joukkoon. Jätä sivuun odottamaan.

Paloittele kuha ja laita tehosekoittimen tai monitoimikoneen kulhoon (tai testaa sauvasekoittimesi äärirajoja). Lisää kerma  ja mausteet ja pyöräytä ainekset tasaiseksi massaksi.
Ota taikinasta kahden ruokalusikan avulla pieniä pyöryköitä. Kasta lusikoita välillä kylmään veteen, niin pullat irtoavat helposti.

Kuumenna molemmat liemet. Keitä kuhapullat liemessä, jossa ei ole kasviksia. Ne kypsyvät poreilevassa liemessä n. kolmessa minuutissa. Nosta pullat reikäkauhalla kannelliseen astiaan, jossa ne pysyvät lämpiminä.
Keitä toisessa astiassa olevia kasviksia muutama minuutti, kunnes kasvikset ovat kypsiä, mutta rapsakoita. Lisää retiisit kasvisliemeen ja kiehauta.
Poista sitruunaruohonpalat ja kaffirlimetinlehdet liemen joukosta. Annostele kuhapullat ja kasvikset liemineen lautasille. Nautiskele heti.


torstai 3. huhtikuuta 2014

LUMOAVAT KIRSIKANKUKAT JA NUUDELISOPPAA








Kauniita kukkia ja höyryävää, lämmittävää soppaa. Hyvä yhdistelmä koleaan alkukevään päivään. Karut kirsikanoksat katkoin omasta pihapuusta ja parin viikon sinnikkään odottelun jälkeen esiin puskeneet nuput lopulta puhkesivat kahdeksi päiväksi kukkaan. Broilerilaksan (en kyllä yhtään tykkää tuosta laksa-sanasta ikävien vatsaa murisuttavien assosaatioiden vuoksi, mutta taitaa olla tämän päivän kotimainen hitti, kun siihen on tullut viime aikoina useammassakin lehdessä törmättyä) ohjeen poimin Kotivinkistä 5/14. Tehtiin tämä mahdollisimman helposti; kanaliemijauheesta, kaupan kokonaisena paistetusta broilerista, ja pakastekasviksista. Nopea, helppo ja lämmittävä soppa. Hyvä ja erittäin täyttävä ihan sellaisenaan.

Broilerilaksa eli kana-nuudeli-keitto
8dl kanalientä
1tlk kookosmaitoa
450g vokkivihanneksia (pakaste)
1 valkosipulinkynsi
200g tuoreita herkkusieniä viipaloituna
3 kevätsipulia kapeina renkaina
400g kypsää broilerinlihaa revittynä
1tl sitruunaruohotahnaa
½tl suolaa
chilipalko viipaleina
250g munanuudeleita

Mittaa kattilaan kanaliemi, kookosmaito, pakastevihannekset sekä valkosipulit. Kuumenna kiehuvaksi. Lisää keittioon herkkusienet, kevätsipulit, mausteet, broilerit ja nuudelit. Kiehauta ja keitä muutama minuutti. Nauti heti. 




perjantai 21. maaliskuuta 2014

UUSI SUOSIKKI: MUNAKASRULLA PAAHDETUILLA KIRSIKKATOMAATEILLA JA FETALLA





Kokeiltiin tässä eräänä viikonloppuna munakasrullaa, ja siitäpäs tulikin erinomaista, vaikka näin nyt itse kehaisenkin. Munakas itsessään oli vähän munakkaan ja pannukakun välimuoto. Ohut ja keveän oloinen, helposti rullautuva levy. Kirsikkatomaatti-fetatäyte oli itsessään niin maukasta, että meinasi viedä kielen mennssään. Jos ei munakas/pannukakku maistu, niin täytettä voi tehdä ihan sellaisenaan (vaikka tupla tai triplamäärän ainakin tomaattien kohdalla) ja nautiskella lisukkeena ihan minkä tahansa kanssa. Tai vaikka lusikoida astiasta niine hyvineen. Minä tykkäsin tästä juuri tällaisena combona kovasti. Ruokaisa, täyttävä ja näyttävä tarjottava, helppo ottaa pala evääksi mukaan. Voisin kuvitella maistuvan hyvin myös brunssilla.

Munakasrulla
5 kananmunaa
5dl maitoa
2dl vehnäjauhoja
½tl leivinjauhetta
½tl suolaa

Täyte:
250g kirsikkatomaatteja halkaistuna
paketti hyvää feta-juustoa kimpaleina
10-20 kalamata oliivia silputtuna
1 valkosipulin kynsi hienonnettuna
Reilusti sileälehtistä persiljaa hienonnettuna
Reilusti ruohosipulia hienonnettuna
1tl kuivattua oreganoa
pirskaus oliiviöljyä
Pari rouhaisua mustapippuria myllystä

Sekoita kananmunat ja maito. Yhdistä jauhot ja leivinjauhot ja lisää seos nesteeseen. Lisää suola. Sekoita hyvin ja anna turvota vähintään 10min. Kaada taikina leivinperoidulle syvälle pellille. Seos on todella juoksevaa, mutta niin kuuluukin. Paistaa 200C-asteessa n.25min uunin keskitasossa, kunnes pinta on saanut kauniin värin.

Sekoita kaikki muut täytteen aineet, paitsi feta keskenään. Laita fetakimpaleet uunivuoan pohjalle ja kaada tomaattiseos päälle. Paista 200C asteessa n.15min. 

Täytteen voi paistaa uunissa samaan aikaan munakasrullan kanssa.
Anna rullan hieman jäähtyä ja lusikoi täyte sen päälle koko leveydeltä, mutta n. 2/3 pituudelta. Rullaa kääretortun tapaan ja nosta tarjolle saumapuoli alaspäin.

maanantai 10. maaliskuuta 2014

SOPPAVIIKONLOPPU - TESTISSÄ SOPAT!-KIRJAN TOMAATTI-BATAATTISOPPA


Poika tuunasi oman soppansa

Menneenä viikonloppuna meillä syötiin soppaa. Hurjan maukasta, erittäin helppoa ja edullistakin vielä. Paria erilaista. 

Saatiin Blogatin kautta Gummerrukselta uusi SOPAT!-kirja arvostelua varten ja se olikin oikein miellyttävä tuttavuus. Kirja on mm. hallin Soppakeittiöstä ja Qulmasta tutun belgialaistaustaisen kokin Marc Aulénin käsialaa, joten odotusarvo kirjassa esiteltyä keittoja kohtaan oli melkoinen. Eikä se pettänyt! Parin testisopan jälkeen, en malttaisi odottaa seuraavaa keittopäivää ja uusia testattavia makuja.

Marc Aulénin periaate keittiössä on: "mahdollisimman yksinkertainen kokkaaminen, raaka-aineiden kunnioitus ja melko nopea toteutus." Sekös jos mikä sopii myös omaan ajattelumalliin. Ensin mietin, että mikäs soppakirja tämä on missä ei kerrota mitään perusliemen keittämisestä, mutta esipuheesta selvisi (tottakai selasin kirjaa tapani mukaan lopusta alkuun) ajatuksena olevan, että liemijauheita tai -kuutioita käyttämällä sopan valmistus nopeutuu ja helpottuu entisestään . Tottahan se on ja niitä tulee muutenkin omassa arkiruoanlaitossa käytettyä, joten olikin oikeastaan aika ihanaa saada "synninpäästö" niille.

Mielenkiintoisten ja toimivalta vaikuttavien reseptien lisäksi, kirja on mukavaa luettavaa ihan sellaisenaan. Jokaisen reseptin alussa on pätkä Marcin jutustelua kyseisen sopan alkuperästä, suosiosta tai milloin mistäkin. Kirjan lopussa on myös Marcin ystävien, julkisuuden henkilöiden omia tai lainattuja ohjeita tarinoiden kera. Visuaalisesti kirja miellyttää minua kovasti, eikä vähiten eteläkorealaisen Jaeson Parkin ottamien herkullisten ja inspiroivien kuvien vuoksi.

Ensimmäisenä testattu tomaatti-bataattisoppa oli viedä kielen mennessään. Sinänsä tavallinen sosekeitto sai kivan säväyksen joukkoon lisätystä sitruunamehusta ja sambal oelekista sekä täyteläisyyttä smetanasta. Tytär 4v nyrpisteli ensin (tapansa mukaan) nenäänsä, mutta uskaltauduttuaan maistamaan ihmetteli että "onpas tämä aika pehmeää ja onpas tämä aika hurmaavaa". 2v pikkuveli säesti perässä "äiti, äiti, äiti, tämä on niiiin hyvää". Meillä keitto nautittiin vuohenjuuston kera, joka minusta on se täydellinen yhdistelmä bataatin kanssa. Uskotteko, meneekö kokeiluun?

Tomaatti-bataattisoppa
1,5litraa kasvis-tai kanalientä
1,1kg, kuorittua ja pilkottua bataattia (reiluina paloina)
1 reilu rkl raastettua inkivääriä
150g sipulisuikaleita
1 reilu rkl kuivattua basilikaa
0,7dl sitruunamehua
1reilu tl sambal oelek tahnaa
10g tuoretta basilikaa
1dl smetanaa
3dl tomaattimurskaa
Keitä pehmeiksi kaikki aineet tuoretta basilikaa,  smetanaa ja tomaattimurskaa lukuunottamatta. Lisää sitten basilika ja smetana ja soseuta tasaiseksi. Lisää soseutuksen jälkeen tomaattimurska ja sekoita. Huom, älä soseuta tomaattimurskan lisäämisen jälkeen, niin keittoon jää rakennetta ja kauniita punaisia pilkkuja.

Nauti sellaisenaan, tai nauti vuohenjuuston, fetajuuston, savuporosuikaleiden, savukyljen, paahdettujen pähkinöiden... kanssa!


Kokeiltiin myös maissi-chorizo soppaa, josta tuli pekonilla ryyditettynä erinomaista siitäkin! Tässä meneekin nyt useampi viikko mukavasti erilaisten keittojen parissa, niin monta mielenkiintoista soppa-reseptiä kirjasta löytyy.  Seuraavaksi kokeillaan rakuuna-porkkana-fetakeittoa sitten kookos-kana-nuudelisoppaa ja joskus ihan ehdottomasti myös Soppakeittiön kuuluisaa bouillabaissea. Tytär tilasi pikaisesti minttu-hernaria. Onhan noita. Ja vielä monta muutakin. Slurps.



perjantai 6. joulukuuta 2013

ARJEN NAUTINTOJA: NAKKI RAMEN-NUUDELIKEITTO

Vastauksemme Atrian "arjen nautintoja"-haasteeseen, jossa on tarkoituksena loihtia maistuva arkiruoka Atrian Kulinaari A-lk:n Herkkunakeista, on nakki-ramen-nuudelikeitto. Ramen on ehkä tässä yhteydessä hieman mahtaileva nimitys, kun lientä ei ole keitetty ajan kanssa luista, nuudelit eivät ole ramen-nuudeleita, eivätkä edes munanuudeleita ja maustelistakin on karsittu, mutta annokset on koottu ramen-keiton tyyliin ja maku on täyteläinen, maukas ja lämmittävä, joten meistä se on nimensä ansainnut. Keitto on arkiruoaksi juuri sopiva; nopea ja yksinkertainen toteuttaa. Pidimme mausteet maltillisina, niin että se maistuisi myös perheen 2- ja 4-vuotiaille. Lapset tykkäsivätkin ruoasta kovasti, niin niistä nakeista (tietty), kuin liemestäkin. Itse tyhjensimme kipot viimeistä liemipisaraa myöten nautiskellen. Hyvää oli ja tehdään toistekin! Keittoa oli juuri sopivasti kahdelle aikuiselle ja kahdelle lapselle. Meillä keiton päällä oli sekoitus kevätsipulia ja ruohosipulia, kevätsipulin vähyyden vuoksi, mutta aivan hyvin voi käyttää vain jompaa kumpaa.


Nakki ramen-nuudelikeitto
1pkt Atria Kulinaari luonnonkuorinakkeja (240g)*
100g siitakesieniä
1 keitetty kananmuna per syöjä (8min)
3 levyä vehnänuudeleita
9dl kasvislientä
n.2tl raastettua tuoretta inkivääriä
1 valkosipulin kynsi hienonnettuna
Ripaus chilijauhetta
1tl sokeria
1rkl tummaa soijakastiketta
1 rkl rypsiöljyä
kevätsipulia/ruohosipulia hienonnettuna

Keitä ensin kananmunat kypsiksi, keittoaika 8 minuuttia jättää keltuaisen aavistuksen löysäksi.
Valmista liemi. Kuulota inkivääri ja valkosipuli nopeasti öljytilkassa. Lisää kasvisliemi, chili ja sokeri. Kiehauta.
Viipaloi nakit ja sienet ja paista ne paistinpannussa rapsakoiksi (voit lisätä hieman öljyä paistamiseen).
Mausta liemi soijakastikkeella. Maista ja lisää tarvittaessa suolaa, mutta muista nakkien suolaisuus. Murra nuudelilevyt liemeen ja hauduta kypsäksi (2-3min).
Kokoa annokset. Annostele nuudelit ja liemi kuppeihin. Aseta päälle nakit ja sienet, kananmunan puolikkaat sekä kevätsipuli/ruohosipulisilppu. Nauti välittömästi.

*Nakit on saatu Atrialta kilpailuruoan valmistusta varten


maanantai 21. lokakuuta 2013

SINAPILLA JA PARMESAANILLA MAUSTETTU KERMAINEN KUKKAKAALIKEITTO

Vaikka ei ruusukaalista tykätäkään (ks. edellinen postaus), niin kukkakaalista kyllä. Usein sitä tulee vain höyrytettyä lisukkeeksi suolan&yrttien kera tai sitten tehdään kukkakaalimuusia perumamuusin sijaan. Tällä kertaa tehtiin kuitenkin kukkakaalikeittoa, josta tuli Dijon-sinapilla ja parmesan-juustolla maustettuna äärimmäisen herkullista!

Sinappinen kukkakaalikeitto
n.9dl vettä
2 (luomu) kasvisliemikuutiota
1 isohko kukkakaali (n.800g)
2-3 rkl rypsiöljyä
1 valkosipulin kynsi hienonnettuna
1 sipuli hienonnettuna
1dl kuohukermaa
1rkl Dijon-sinappia
50 grammaa parmesanjuustoa raastettuna
Pari rouhaisua valkopippuria
Valmista kasvisliemi. Kuumenna öljy kattilassa ja kuulota sipulit. Lisää kukkakaalin kukinnot ja hauduta niitä keskilämmöllä muutama minuutti. Lisää kasvisliemi ja keitä kunnes kukkakaalit ovat pehmenneet, n.15min. Voit ottaa muutaman nupun koristeeksi erilleen. Ota kattila liedeltä ja soseuta keitto mahdollisimman sileäksi. Laita kattila takaisin liedelle, miedolla lämmöllä. Sekoita kerma joukkoon. Mausta valkopippurilla. Lisää sinappi ja parmesaani, molemmat mielellään pieninä määrinä välillä maistellen, niin kummankaan mausta ei tule liian hallitseva.

perjantai 19. heinäkuuta 2013

AMERIKKALAISTYYLINEN MAISSI-KANA-PERUNASOPPA

Sarjassamme vahingossa kokeiltuja ruokia siitä inspiroituneena mitä kaapista löytyy, kun perusjutut ei kiinnosta eikä kauppaan jaksa lähteä. Tällä kertaa peruna-kana-maissi googlailu tuotti tulokseksi amerikkalaisen mausteisen maissi-kanakeiton (chicken chowder). Yhdistelin erilaisia ohjeita ja kylläpäs vaan olikin makoisaa! Tätä tehdään joskus vielä ihan tarkoituksellakin. Meillä ei ollut punaista paprikaa eikä vihreitä chilejä, mutta löytyi vihreä paprika ja punainen chili joten käytin niitä :) Chili oli tosi mieto, mikä sopi lasten kanssa syödessä hyvin. Joskus pitää testata vielä erään ohjeen mukaan, upottamalla mukaan purkillinen vihreitä chilejä ja lisäämällä pekonia päälle! Mausteet ja chili tähän sopivat hyvin ja tuovat luonnetta, vaikka maistui siis mainiosti mietonakin versiona, ilman pekonia.

Täyteläinen maissi-kana-peruna keitto chilillä ja juustolla
350g grammaa broilerinfileitä
1prk maissia
n.300g perunaa lohkoina
3rkl voita
3rkl öljyä
1 iso sipuli hienonnettuna
1 paprika kuutioina
1 chili viipaleina
1 valkosipulin kynsi hienonnettuna
1l kasvis- tai kanalientä
2dl ruokakermaa
1dl kevytmaitoa
4rkl vehnäjauhoja
2dl juustoraastetta (meillä emmental/mozzarella)
suolaa
mustapippuria
ruohosipulia hienonnettuna pinnalle
Leikkaa kana suupalan kokoisiksi kuutioiksi. 
Kuumenna öljy-voiseos isossa kattilassa. Lisää kana, sipuli, valkosipuli, paprika ja chili. Paistele sekoitellen n.5min. Lisää perunat sekä liemi. Kiehauta, laske lämpöä ja anna porista liedellä kannella peitettynä n.15-20min, kunnes perunat ovat kypsiä. Lisää maissi ja sekoita hyvin. Sekoita erillisessä astiassa ruokakerma, maito sekä vehnäjauhot tasaiseksi. Kaada vähitellen nauhana keiton sekaan koko ajan sekoittaen. Keitä keskilämmöllä usein sekoitellen n.15min kunnes liemi sakeutuu (meillä ei tullut niin paksua kuin miltä chowder usein kuvissa näyttää). Lisää juustoraaste ja mausta suolalla sekä pippurilla. Voit lisätä myös cayennepippuria jos kaipaat lisäpotkua. Koristele annokset silputulla ruohosipulilla.


perjantai 22. helmikuuta 2013

Mmmmm mitä tuoksuja!

Meidän aika menee nykyisin remonttia tehden ja nakkeja syöden. Ei ole paljon tullut kokattua tai kokeiltua mitään uutta, mutta tällä viikolla päätin tsempata. Melkein joka päivä jotain uutta. Kolme neljästä on olleet erittäin hyviä ja kaksi kolmesta päätyy jopa blogiin kun muistin kuvatakin! Tässä ensimmäinen.



Hesarin ruokasivuilta bongatttu ranskalaistyylinen kalakeitto maistui aikuisille hyvin ja isosiskolle kohtalaisesti. Lapsilla on menossa nyt joku vaihe kun kaikki on "yäk", vaikka miten on tuota yritetty kitkeä pois. Pikkuveli erityisesti tuottaa haastetta kun ei usein suostu edes sitä yhtä lusikallista maistamaan. Päiväkodissa kuulemma syövät yleensä hyvin, joten uskotaan että viisi lämmintä ateriaa viikossa takaa kasvun tai pitää kohta mennä koulun keittiöstä kyselemään reseptejä... Kalakeiton tuoksut olivat aivan mielettömät ruokaa laittaessa. Jos aina hoetaan että maista ruokaa tekiessäsi, niin tämän kohdalla se ei todellakaan unohtunut, kun tuoksu kutsui koko ajan padan ääreen lusikka ojossa. Alkuperäisen ohjeen mukaan kalaliemestä voi jättää desin pois ja korvata sen valkoviinillä. Itse olen aina fenkolia kohtaan hyvin skeptinen, mutta tässä en muistanut sitä edes ihmetellä, niin hyvin kaikki sointui yhteen. Perinteistä kalakeittoa meillä on tehty useastikin, joten oli kiva saada siihen perunaton versio rinnalle. Rakenne on ehkä enemmän muhennosmainen kuin keitto. Älä anna aineslistan pituuden hämätä, tämä on oikein hyvä ja nopeahko arkiruoka näin valmistettuna.

Ranskalaistyylinen kalakeitto
2 rkl oliiviöljyä
1 sipuli hienonnettuna
2 valkosipulinkynttä hienonnettuna
2 porkkanaa pieninä kuutioina
1 fenkoli hienonnettuna
1 tlk (400 g) tomaattimurskaa
6 dl kalalientä (tehtiin kuutiosta)
1 tl sokeria
1 dl kalamataoliiveja siivuina
nippu persiljaa hienonnettuna
1 tl kuivattua timjamia
2 laakerinlehteä
400 g lohta kuutioina
suolaa
mustapippuria

Kuumenna kattilassa oliiviöljy ja kuullota sipuli ja valkosipuli. Lisää porkkana ja fenkoli ja kypsennä 5 minuuttia. Lisää sen jälkeen tomaattimurska, kalaliemi, sokeri, oliivit, persilja, timjami ja laakerinlehdet. Anna porista kannen alla noin 20 minuuttia tai kunnes kasvikset ovat pehmenneet. Lisää viimeiseksi lohi ja anna porista vielä 5 minuuttia. Mausta suolalla ja mustapippurilla.

keskiviikko 14. marraskuuta 2012

Makkarakeitto with a twist

Tänään vuorossa jotain niinkin tavallista kuin makkarakeittoa. 

 

Kaikkihan sen osaa tehdä ja ainahan se lapsille maistuu, mutta senkin innostuksen voi nostaa vielä potenssiin kolme. Ostettiin Habitare-messujen epäilyttävältä esittelijältä sellainen tikku jolla saa kasviksista spiraaleja. Ihan vaan huvin vuoksi kun lopputulos näytti niin hauskalta. Esine oli sen verran halpa että vaikka näytti siinä toimivan, niin aika skeptisenä sitä silti kotona koitettiin. Mutta sehän toimii! Lapset innostuivat kun näkivät mitä sieltä perunasta esiin tulee. Kyllä mä luulen että näillä twisteillä saadaan vielä monta lasten, ja aikuistenkin, lautasta piristettyä.


Keitoissa ei peruunaspiraalit olleet parhaimmillaan kun pääsivät vähän turhan pehmeiksi, mutta porkkanat pysyivät hyvin kuosissaan. Keitto silattiin vielä lopuksi rucolapestolla - pesto muodossa kuin muodossa maistuu näille meidän pienemmillekin poikkeuksetta. Peston ansiosta tuntui itsestäkin kuin olisi maistellut jotain vähän gourmeempaa kuin makkarasoppaa. Oikein hyvä ja maukas päätös isänpäiväulkoilulle. 
Makkarakeitto
10 perunaa
3 isoa porkkanaa
1 kukkakaali
1pss pakasteherneitä
1pkt makkaraa (meillä nitriititön, lisäaaineeton, soijaton yms yms lenkki)
1dl silputtua ruohosipulia
vettä
yrttisuolaa (Maldonia), mustapippuria


Kyllä mä olevinaan silitin...


 
Pestoon
puntti rucolaa
1rkl paahdettuja pinjansiemeniä
reilusti parmesaania
pieni valkosipulin kynsi
oliiviöljyä
rouhaisu mustapippuria

Tee ensin pesto sekoittamalla kaikki aineet keskenään silppurissa, tehosekoittimessa tms.

Keitä lohkotut (tai spiraloidut) perunat, porkkanat ja kukkakaali kypsäksi yrttisuolalla maustetussa vedessä. Voit käyttää kasvislientä makujen vahvistamiseksi jos sinulta sellainen hyvä löytyy. Paista kuutioituihin makkaroihin väriä paistinpannussa ja lisää ne sekä herneet keittoon. Lisää lopuksi myös ruohosipuli ja mausta. Tarjoile keitto peston kera, josta se todellinen maku annokseen tulee.


sunnuntai 2. syyskuuta 2012

Keitto lasten makuun

Meidän lapset ovat olleet jo jonkin aikaa melkoisen pieniruokaisia. Maistelevat kyllä, mutta lähes joka aterialla saa patistaa ja patistaa että ruokaa menisi edes jollain tasolla riittävä määrä. Se yleinen lastenherkku makaronilaatikkokaan ei kelpaa (paitsi muiden tekemänä) ja nakitkin vaihtelevalla menestyksellä. Yksi ruoka kumminkin onneksi löytyy, minkä molemmat lusikoivat aina nopsaan lautaseltaan parempiin suihin. Purjo-perunasosekeitto! Mikäs siinä, eihän ruoanlaitto voi enää tämän helpommaksi mennä.

Purjo-perunasosekeitto, 3-4 annosta
10 perunaa kuorittuna ja lohkottuna
1 purjo pestynä ja siivutettuna
3rkl voita
Vettä 
Yrttisuolaa
Rouhaisu pippuria
2dl ruokakermaa
Kuulota purjosuikaleet kattilassa voissa. Lisää perunat ja pyörittele nekin rasvassa. Lisää vettä niin että perunat peittyvät (laitan aina vedenkeittimessä kiehautettua, valmiiksi kuumaa vettä). Keitä kunnes perunat ovat kypsiä. Mausta ja soseuta sauvasekoittimella tasaiseksi. Lisää kermaa ja kiehauta.

Kylmällä säällä mausteeksi saatetaan laittaa hitunen chiliä lisälämpöä tuomaan. Erilaiset kuivatut yrtit sopivat myös mukaan. Aina vähän päivän mukaan. 



Tällä kertaa keiton päälle ripoteltiin paahdettua pekonia ja valmiita krutonkeja. Yleensä tässä saa hyvin hyödynnettyä vanhat kuivahtaneet leivänpalaset jos ne vaikka pieniksi kuutioituna valkosipulivoissa pannulla ensin vähän paahtaa. Pari päivää vanha täysin kuivahtanut patonki oli hyvää ihan sellaisenaan keittoon imeytettynä ;) Pekonin sijaan kylmäsavuporo on myös keiton kanssa i h a n a a.

sunnuntai 19. joulukuuta 2010

Itsenäisyyspäivän menu

Nyt äkkiä itsenäisyyspäivän loputkin herkut esiin, ennenkuin iskee joulu ihan totaalisesti päälle. Vietettiin itsenäisyyspäivää hyvien ystävien ja erinomaisen ruoan seurassa. Mentiin piiiitkästä aikaa pitkän kaavan mukaan; alkupala, pääruoka, jälkkäri. Kaikki tekivät oman osuutensa (meidän heiniksi jäi alkuruoka, pääruoan perunat ja erilaiset leipäset, pääruoan pääainekset tulivat toisen ystäväperheen mukana ja kakku toisilta ystäviltä), joten kenellekään ei jäänyt suurta urakkaa ja ruokailu eteni perunoiden kypsymistä lukuunottamatta sujuvasti. Ateria koostui Suomea aikoinaan omistelleiden maiden mauista, eli alkupala Venäjältä, pääruoka Ruotsista ja loppuhuipennukseksi jälkiruoka Suomesta. Aivan ihanaa yhdessäoloa ja hyvää ruokaa, joista tuntuivat nauttivan niin aikuiset kuin lapset. Tai no toinen lapsista sai maistella ruokia vasta äidinmaitoon imeytettynä, mutta Pikku E mutusti varsinkin kalkkunaansa tyytyväisenä :) Ruokailutila oli "hieman" ahtaan oloinen pöytä täyspitkäksi levitettynä, mutta siihenkin on onneksi tulossa helmikuun lopussa muutos uuden asunnon muodossa ;)



Alkuruoaksi nautiskeltiin parasta borssikeittoa (tai borsch tai borŠtŠok) mihin on tullut törmättyä. Aineksia katseltiin kirjasta "Urho Kekkosen pöydässä" mutta siihen ei oltu merkitty määriä ollenkaan, joten aikalailla sovellukseksi tekeminen meni. Se mikä kirjan ohjeessa oli varmasti maistuvan keiton avain, oli se että punajuuret ensin haudutetaan uunissa pehmeiksi. Samoin osasta punajuuria tehdään punajuurimehua keiton mausteeksi. Keiton kanssa tarjoiltiin kirjan suosittelemia tattaripuuro-ohukkaita, joihin niihinkään ei sen tarkempaa ohjetta ollut, mutta hyvin nämä omat tekeleet keiton kanssa tosiaan sopivat! Ohjeet tässä sen mukaan miten me ne toteutimme.

Borssikeitto
400g raakoja punajuuria (+200g punajuurimehua varten)
2 keskikokoista sipulia hienonnettuna
2 keskikokoista porkkanaa ohuina suikaleina
250g kaalia ohuina suikaleina
2rkl voita
½l kasvislientä
½l vettä punajuurimehuun
1-2rkl viinietikkaa
½tl suolaa
maustemitta cayennepippuria
2rkl tuoretta tilliä silputtuna
smetanaa
Leikka punajuurista kannat pois. Revi uunivuoan pohjalle ja reilusti reunoille pala foliota. Laita punajuuret uunivuokaan folion päälle, lorauta pinnalle 2rkl oliiviöljyä ja käännä loppu folio punajuurten päälle. Hauduta uunissa kunnes punajuuret ovat kypsiä ja pehmeitä. Sen jälkeen kuori ne ja leikkaa ohuiksi suikaleiksi.
Kuori loput punajuurista ja raasta ne ohueksi silpuksi. Laita ne kiehuvaan veteen ja hauduta kunnes mehu irtoaa. Siivilöi mehu talteen.
Kuulota kaalia, sipulia ja porkkanoita kattilassa voissa. Lisää kasvisliemi ja keitä kunnes kasvikset ovat pehmenneet. Lisää haudutetut punajuuret ja hieman punajuurimehua, kiehauta. Mausta viinietikalla, suolalla ja cayennepippurilla. Laita myös tillit joukkoon. Kaada lopuksi loput punajuurimehusta. Tarjoa keiton kera smetanaa ja tattariohukaisia.



Tattariohukaiset
Keitä sakea puuro rouhituista tattarisuurimoista. Meillä oli valmiiksi tattarihiutaleita, joten tein puuron niistä. Kun puuro on jäähtynyt, ota siitä sormin pieniä palasia, jotka muotoilet letun mallisiksi. Pyöräytä kakkarat (hyvässä) leipäraasteessa ja paista ne pannulla voissa.
Lisäruoat tarjotaan eri lautasella, eikä niitä koskaan panna keittoon.



Pääruoan kalkkunaohje on täältä ja se oli hyvää. Meillä tarjolla ollut kalkkunanrintafile oli 2kiloinen, joten ystävät olivat lisänneet marinadin ainesten määrää sen mukaan. Mitään tuon kummallisempia mausteita kuin suolaa, valkopippuria, valkosipulinkynsiä ja tuoretta timjamia siihen ei näköjään tarvita kun tulos on jo tosi maukas! Kastike keitettiin ihan kermasta (eikä mistään isoäidin kermakastikkeesta kuten ohjeessa). Sinne sitten perus suola ja pippuri, suurusteeksi maissijauhoa ja ohjeen mukaiset viinirypäleet ja konjakkia. Nam! Kalkkuna paistettin paistopussissaan aluksi 200C asteessa joka tiputettiin 45 minuutin jälkeen 125C asteeseen. Kalkkuna on kypsää kun paistomittari näyttää 80C astetta (n.1½-2tuntia). Koska perunat lykättiin uuniin perään liian myöhään ja niitä jouduttiin odottelemaan, sai kalkkuna vetäytyä rauhassa reilut puoli tuntia ennen leikkaamista. Oliko kiinni siitä vai mistä, mutta paistoaste ja linnun mureus oli kerrassaan täydellinen! Perunaohje tässä erikseen, koska se on mukailtu monesta eri lähteestä.



Hasselbackan perunat
10 isoa pitkulaista perunaa
40g voita sulatettuna
suolaa ja pippuria
3rkl leivänmurusia (korppujauhoa)
3rkl parmesaaniraastetta.
Leikkaa perunoihin veitsellä syviä viiltoja (n.3/4 matkalta) puolen sentin välein. Sivele perunat voilla (20g), mausta suolalla ja pippurilla ja laita ne uunivuokaan. Paista perunoita 175C asteisessa uunissa noin puoli tuntia. Levitä päälle loput voit, leivänmurut ja parmesaani. Paista kunnes perunat ovat kypsiä, ja kauniin kullanruskeita.



Koska ruotsalaiseen juhlapöytään kuuluu näkkileipä olennaisena osana, leivoin minäkin elämäni ensimmäistä kertaa omaa näkkileipää. Siitä tuli ihan mielettömän hyvää ja sitä tehdään jatkossa usein. Ohje omassa postauksessaan!



Jälkiruoaksi nautiskeltiin ystävän tekemää sinivalkoista itsenäisyyspäivän kakkua tällä ohjeella toteutettuna. Mustikkarahkatäyte oli todella ihanaa ja kakku ihan täydellisen mehevä. Pikku E olisi syönyt kakun täytettä vaikka kuinka jos vaan oltaisiin annettu...


torstai 7. lokakuuta 2010

Lohisoppaa

Viime aikoina meille ovat maistuneet hyvin erilaiset keitot. Aika pitkälti ollaan tehty noita samoja tuttuja mitä blogista jo ennestään löytyy, mutta jotain uuttakin on tullut kokeiltua. Perinteinen lohikeittohan nyt ei ole mikään uusi juttu muuten, mutta meidän keittiössä sitä ei ole ennen tehty. Minulla on itselläni jostain syystä ollut pieni kalakeittokammo (lusikoitavasta ruoasta ei ole kiva kaivella ruotoja pois kielen päältä kun se liemikin on jo suussa...), mutta näin kun sen tekee itse, niin kalanhan voi syynätä vlmiiksi juuri niin tarkkaan kuin millaisena se itselle maistuu. Hra Patalintu tuon perkauksen suoritti ja mitään ylimääräistä ei lautaselta löytynyt :) Pikku E:kin olisi syönyt soppaa niin paljon kuin vain oltaisiin annettu. Nyt me vähän säästeltiin tuon voin kanssa, mutta kyllä se on niin että se lohikeittoon vaan kuuluu - vaikka kala nyt nieriää olikin. Ensi kerralla siis suorilla lisää voita, vaikka reseptissä edelleen tuo 1rkl lukeekin...


Nyt kun meillä oli kokonainen nieriä hyppysissä, tehtiin kalaliemikin ihan itse ja näin hyödynnettiin koko kala ruotoja, eviä ja päätä myöten. Muutenhan sen voi korvata vaikka valmiilla fondilla tms vaikka näin siitä kieltämättä parasta tulee.

Kalaliemi
500g perkaustähteitä
1l vettä
1-2tl suolaa
1 porkkana
1 sipuli
tuoretta persiljaa / tilliä
1 laakerinlehti
5-10 valkopippuria
5-10 mustapippuria
Älä suomusta kaloja, sillä iho suomuineen sisältää parhaat makuaineet. Poista kaloista sisälmykset ja kidukset.
Pane perkaustähteet kattilaan ja kaada kylmä vesi päälle. Lisää suola. Kuumenna hitaasti kiehumapisteeseen ja pidä lämpö sen jälkeen niin mietona, että vesi hieman poreilee. Kuori muodostuva vaahto pois. Kun vaahtoa ei enää muodostu, lisää paloitellut kasvikset ja kokonaiset mausteet. Kypsyttele kannen alla 20 - 30 min. Siivilöi liemi ja tarkista maku.


Lohi-/nieriäkeitto
5 isohkoa perunaa kuorittuna ja lohkottuna
1 sipuli hienonnettuna
n.10 kokonaista valkopippuria
1 laakerinlehti
1rkl voita
1l kalalientä
500g kalaa sopivina palasina
2dl kermaa
reilusti tilliä
rouhaisu mustapippuria
Laita perunat, sipuli, valkopippurit ja laakerinlehti kattilaan. Kuulota niitä muutama minuutti voissa. Kaada kattilaan kuuma kalaliemi ja keitä kunnes peunat ovat lähes kypsiä. Lisää kalapalat keittoon ja keitä kunnes kala on kypsää (vie vain pari minuuttia). Lisää kerma ja lämmitä kiehuvaksi. Ota kattila liedeltä ja lisää reilusti silputtua tilliä sekä pari rouhaisua mustapippuria oman maun mukaan.
Tarjoile ruisleivän kera!

keskiviikko 7. heinäkuuta 2010

Kun kotimaan helle ei riitä

Juhannuksesta lähtien säät ovat olleet mitä parhaimmat, aiheuttaen sen että tietokoneen äärellä ei ole paljon tullut istuskeltua. Iltaisin on lisäksi ollut niin kaiken puuhastelun uuvuttama, että ajatus ei ole kulkenut, joten meidän mahti juhannuspäivän menu on joutunut odotelemaan postaustaan tänne asti. Mistään muusta syystä tämä ateria ei ansaitse tulla huomioimatta, sillä kaikki oli kutakuinkin täydellistä.



Jos juhannusaattona matkustettiin Pohjois-Amerikkaan, niin juhannuspäivänä mentiin helteisempään suuntaan, myös todellisen sään myötä, mutta pysyttiin kuitenkin Atlantin tuolla puolen. Koko menu koostui siis Karibian mauista ja nekös meille upposivat. Ohjeet poimittiin kesäkuun Olivia-lehden Hanna Jensenin resepteistä, eikä niihin paljon lisättävää tai muuteltavaa ollut. Auringon paistellessa kauniisti, näiden lautasten äärellä tuli oikeasti sellainen olo kuin olisi ollut jossain kaukana matkalla. Aivan mielettömän ihanaa! Ruoat ovat sinällään helppoja valmistaa, mutta koska ruokalajeja on monta, kyllä niiden valmistukseen sai jonkun tunnin uppoamaan - varsinkin kun toinen sai aina välillä pienen jalkatakiaisen kaitsemisvuoron ;D Juoman kohdalla on myös huomioitavaa, että se pitää valmistaa vähintään viisi päivää aiemmin.

Aloitetaan reseptien purkaminen siis pisimmän valmistusajan vaativasta inkiväärioluesta. Makunsa puolesta tämä ei vastannut ollenkaan kaupoissa myytävää inkivääriolutta (joka sekin siis holitonta) vaan mieleen tuli ennemminkin inkiväärisima. Inkivääri tuntui juomassa todella vahvana, jopa niin "polttavana", että päädyimme sekoittamaan sitä vissyn kanssa suhteessa 2 olutta, 1 vissyä - sen jälkeen se oli ihan hurjan hyvää. Mietintään jäikin, pitäisikö ensi kerralla vähentää inkiväärin määrää vai kenties siivilöidä inkiväärit pois jo heti juoman jäähdyttyä, ennen hiivan lisäämistä..? Jompaa kumpaa tullaan testaamaan, mutta tässä kuitenkin alkuperäinen ohje, joka vähintään vissyn kanssa on erinomaista ja sopii tähän ateriaan täydellisesti. Juoma on todella kuplivaa, joten pulloa avatessa kannattaa olla varovainen, ettei kaikki pääsee pirskahtamaan karkuun.

Inkivääriolut
250g tuoretta inkivääriä
3l vettä
4dl sokeria
herneen kokoinen pala tuorehiivaa
Mittaa kattilaan kuorittu ja pilkottu inkivääri, vesi sekä sokeri. Kiehauta ja keitä 15min. Jäähdytä huoneenlämpöiseksi.
Liota hiivanokare pieneen tilkkaan vettä ja sekoita inkiväärijuoman joukkoon. Peitä kattila leivinliinalla ja anna juoman käydä huoneenlämmössä vuorkausi.
Siivilöi inkiväärinpalat juomasta. Kaada puhtaisiin lasipulloihin (me käytimme 1,5 litran muovisia tyhjiä vissypulloja), sulje korkeilla tiiviisti ja nosta kylmään. Juoma on valmista 4-5 päivän kuluttua ja säilyy viileässä kuukauden.


Alkuruoaksi nautittiin kylmää avokadokeittoa. Kylmiä keittoja ei ole tullut muuten syötyä, paitsi Espanjalaista cazpachoa useinkin kesäisin. Valmistus on helppoa, mutta raaka-aineiden on oltava täysin priimoja, muuten ruoka ei tule onnistumaan. Avokadot ovat täälläpäin aina haaste, mutta nyt kerrankin onnistuttiin saamaan hyviä yksilöitä jotka olivat kypsiä, mutta eivät ylikypsiä ja ulkonäöltään virheettömiä. Keitto oli hyvää pienenä annoksena, eli sopii erinomaisesti juurikin alkupalaksi. Meillä oli kaapissa pari siivua pekonia, jonka paahdoimme keiton päälle ja se toikin siihen mukavaa lisämakua.

Kylmä avokadokeitto (4 annosta)
2 isoa kypsää avokadoa
2 limetin mehu
2rkl punaviinietikkaa
1 pieni salottisipuli hienonnettuna
2 valkosipulinkynttä hienonnettuna
4dl kylmää kookosmaitoa
4dl kylmää vettä
pari tippaa tabascoa
rouhaisu suolaa ja mustapippuria
Kuori avokadot ja poista kivi. Laita kaikki ainekset tehosekoittimeen tai astiaan jossa voit vetää aineet sauvasekoittimella sileäksi keitoksi. Kaada keitto lautasille ja ripottele pinnalle reilusti hienonnettua ruohosipulia sekä korianteria (ja/tai pekonia)


Meidän ehdoton suosikkitapa valmistaa jättikatkarapuja on ollut maustaa ne Libanonin tapaan, paistaa nopeasti pannulla ja nauttia tsatsikin kera. Mikään muu ei oikeastaan ole kunnolla iskenyt. Nyt löytyi tuolle haastaja! Tämä oli ehkä ensimmäinen kerta kun molemmat haikailivat hieman lisää ravunpyrstöjä, vaikka jo valmiiksi varasimme niitä vähän reilummin kuin normaalisti. Jerk-tahna on tosiaankin meidän makuun ja se sopii jättikatkoille täydellisesti. Oi nam, nam - alkoipa taas tehdä mieli!

Jerk shrimp
500g kuorittuja raakoja jättikatkaravun / tiikeriravun pyrstöjä
3 salottisipulia hienonnettuna
1 mieto punainen chili hienonnettuna
2tl maustepippuria
2tl kuivattua basilikaa
2tl kuivattua timjamia
½tl raastettua luomusitruunan kuorta
½tl kanelia
½tl muskottipähkinää
½tl cayennepippuria
1tl suolaa
½tl mustapippuria
2tl tummaa sokeria
2rkl (kookos)öljyä (meillä ei ollut, käytimme oliivi)
2rkl soijaa
1-2rkl omenaviinietikkaa
1dl vastapuristettua appelsiinimehua
½dl limetin mehua
Sulata ravunpyrstöt jääkaapissa.
Sekoita chili sekä kaikki mausteet huhmaressa ja pyörittele tahnaksi. Kuumenna öljy kasarissa ja lisää mausteseos. Paista miedolla lämmöllä 3-4 minuuttia. Sekoita soija, omenaviinietikka, appelsiinin ja limen mehu keskenään ja lisää pannulle. Lisää myös hienonnettu sipuli. Keitä kastiketta noin 5min. Kuivaa sulaneet ravunpyrstyöt talouspaperiin ja grillaa tai paista niitä pannulla pari minuuttia molemmin puolin. Lisää ne sitten kastikkeen joukkoon ja nauti.


Vaikka munakoiso ei normaalisti maistuisi, niin tämä kyllä melko varmasti. Oli sen verran ihania kääryleitä! Haastavin osuus oli saada koisoista ohuita tasaisia siivuja, mutta yllätin itseni ja onnistuin siinä täydellisesti. Sen jälkeen homma sujuikin helposti ja lopputulos oli viedä kielen mukanaan.


Täytetyt munakoisokääröt
2 keskikokoista munakoisoa
2-3rkl venhäjauhoja
1tl chilimausteseosta (meillä Nomu Peri-peri, ohjeessa Chili Explosion)
Paistamiseen voita ja öljyä
Täyte:
225g kypsäksi keitettyä bataattia pieninä kuutioina
75g cheddarjuustoa karkeana raasteena
1-2rkl tuoretta hienonnettua timjamia
2rkl kevätsipulia hienonnettuna
½dl punaista paprikaa hienonnettuna
1 valkosipulin kynsi hienonnettuna
rouhaisu suolaa ja mustapippuria
Sekoita ensin täytteen aineet keskenään kulhossa. Mausta suolalla ja pippurilla.
Leikkaa munakoisot pituusuunnassa noin puolen sentin viipaleiksi. Sekoita vehnäjauhot ja maustesekoitus ruokalautasella. Pyörittele munakoisosiivut kevyesti jauhoseoksessa. Paista pannulla voi-öljyseoksessa pari minuuttia molemmin puolin kauniin ruskeiksi.
Levitä siivut leikkuulaudalle ja lusikoi päälle bataattitäytettä. Kääräiset koisot rullalle ja lado uunivuokaan. Paista uunissa 200C asteessa noin 20min.


Loppujen lopuksi kevyehkön aterian päätteeksi maistui myös jälkiruoka. Siirappi keiteltiin valmiiksi jo aiemmin päivällä, mutta sen voi toki tehdä myös juuri ennen tarjoilua. Jokatapauksessa se tarjotaan lämpimänä. Meidän siirapista ei tullut lainkaan tahmeaa, en tiedä olisko sitä pitänyt kuitenkin keitellä ohjeistusta pidempään. Juokseva rakenne ei kuitenkaan haitannut makua millään lailla, kokonaisuus oli aivan hurjan herkullista. Siirapista ennen banaaneja tuli hieman mieleen cola-juoma - tässä lienee niitä "kasvisuutteen" aineksia mitä siinäkin. Vai rommissako sen salaisuus? ;D


Rommi-inkivääribanaanit
1dl tummaa ruokosokeria
1½dl vettä
½dl tummaa rommia
2 sentin pala kuorittua inkivääriä
pala sitruunankuorta (ilman valkoista)
3 neilikkaa
1/4tl suolaa
4 banaania
Mittaa kaikki ainekset banaaneja lukuunottamatta kattilaan. Kuumenna ja keitä miedolla lämmöllä 10-15min, kunnes seos on siirappimaista. Poista sitruunankuori, inkivääri ja neilikat. Tässä vaiheessa voit purkittaa siirapin myöhempää tarjoilua varten.
Kuori ja viipaloi banaanit paksuiksi siivuiksi ja lisää ne kuumaan kastikkeeseen. Kypsennä 2-3min, kunnes banaanit ovat pehmeitä. Tarjoile vaniljajäätelön (tai kermavaahdon) kera ja viimeistele annos limetinkuoriraasteella, kookoshiutaleilla sekä ripauksella kanelia.


lauantai 22. toukokuuta 2010

Kaalikeittoa toukokuun haasteeseen

Nyt tuli kiire, kun huomasin haasteajan päätyvän tänään parin tunnin päästä. Luulin, että meillä on vielä huomenna hyvää aikaa. No, onneksi kokkaus ja kuvat ovat jo valmiina, olleet jo pari viikkoa, joten yritetään saattaa pari sanaa reseptin liitteeksi mukaan. Toukokuun ruokahaasteen aiheena on siis keräkaalit ja se inspiroi sen verran, että osallistumme nyt toista kertaa moiseen.

Kaalikeitto on hyvää, mutta joskushan klassikkoakin on hyvä "hieman" muokata. Sain jostain päähäni, että kaalistakin voisi saada sosekeittoa ainaisten suokaleiden sijaan ja testin perusteella tämä on ihan totta. Jonkin verran googlailin englanninkielisillä sivuilla tuomaan ajatukseen vahvistusta, ja ohje onkin kooste monista samankaltaisista. Punakaalisosekeitto on hurjan jännän väristä, joku saattaisi tarjoilla tätä vaikka halloweenina, mutta myös hyvää! Laitoin mukaan vihreää omenaa tuomaan hapokkuuta ja ylläpitämään punakaalin väriä (jostain tällainen tieto tarttunut päähän, liekö siinä oikeasti perää - olisiko keiton väri ratkaisevasti erilainen ilman omenaa en tiedä?) ja perunaa rakenteen vuoksi. Omenalinja jatkui vielä kuivan omenasiiderin muodossa ja muuta makua keitto sai kasvisliemen lisäksi pippurista ja kuminasta. Höysteeksi keiton pinnalle ripoteltiin pehmeää vuohenjuustoa ja paahdettuja pinjansiemeniä, ja sanoisin että ne kuuluvat ehdottomasti tähän kokonaisuuteen. Ilman en lähtisi kokeilemaan. Herkullista, ravitsevaa ja kenties hieman erikoista - kannattanee kokeilla :)

Punakaalisosekeitto
2rkl oliiviöljyä
1 pieni punasipuli silputtuna
1 vihreä omena (granny smith) pieninä kuutioina
1 keskikokoinen peruna pieninä kuutioina
600g punakaalia suikaleina
7dl kasvislientä
1,5dl kuivaa omenasiideriä
3tl kuminaa
mustapippuria myllystä
suolaa tarpeen mukaan

Vuohenjuustoa
paahdettuja pinjansiemeniä

Kuulota punasipulia öljyssä kunnes se hieman pehmenee. Lisää omena- ja perunakuutiot ja kuulota kunnes omenat ovat pehmeitä. Heitä mukaan myös kaalisuikaleet ja hieman kasvislientä ja höyrytä välillä sekoitellen kunnes kaalit ovat lötkistyneet. Lisää loput kasvisliemestä, omenasiideri sekä kumina ja keitä kunnes kaali ja perunat ovat täysin kypsiä ja pehmeitä. Soseuta keitto esim sauvasekoittimella ja mausta maun mukaan mustapippurilla. Lisää suolaa jos keitto tuntuu sitä kaipaavan. Höystä valmiit annokset vuohenjuustolla ja pinjansiemenillä.

torstai 31. joulukuuta 2009

Välipäivän viettelykset

Kokkauskiintiö tuli täytettyä joksikin aikaa jouluna, eikä nyt välipäivinä ole paljon tehnyt mieli keittiössä hellan ääressä aikaa tuhrata. Niin mukavaa kuin se jouluna olikin. Ihan kunnon ruokaa tässä on edelleen syöty, mutta yksinkertaisilla toteutuksilla. Saimme ennen joulua pari pussia upeita maa-artisokkia Hämeenlinnasta tuliaisina, mutta emme vielä olleet niitä ennättäneet mihinkään käyttää. Nyt oli siis taas pitkästä aikaa ihanan maa-artisokkakeiton vuoro. Olemme tehneet tätä keittoa melko usein viimeisen parin vuoden ajan, joten oli aika yllättävää ettei reseptiä vielä Patalinnun arkistoista löytynyt. Tuleepahan tuokin epäkohta lopultakin korjattua :)

Keiton kanssa teimme Glorian Ruoka&Viini-lehdestä poimittuja päärynä-stiltonleipiä, tosin stilton korvattiin kaapista löytyneellä Aura-juustolla. Lehden kuvassa juusto oli herkullisesti sulanut päärynöiden päälle, kun taas Auran muruset vain hieman ruskettuivat kulmistaan, mutta maku näissä leivissä oli silti vastustamattoman herkullinen. Saaristolaisleivän, mangochutneyn, hunajan ja päärynöiden makeus yhdistettynä sinihomejuuston muhevaan suolaisuuteen ja koko komeus kruunattuna paahdetuilla siemenillä, oli vain kertakaikkiaan todella ihanaa. Näillä kelpaa herkutella vaikka uuden vuoden pippaloissa – tai niiden jälkeen.


Maa-artisokkakeitto
500g maa-artisokkia
500g jauhoisia perunoita
n.6dl vettä
1 kasvisliemikuutio
2dl ruokakermaa
rouhaisu mustapippuria
timjamia
chili-hiutaleita
muskottipähkinää
(suolaa)
kylmäsavuporokuutioita tai paahdettua pekonia
Kuori ja kuutioi maa-artisokat sekä perunat. Laita ne kiehuvaan kasvisliemeen ja keitä pehmeäksi. Soseuta keitto ja lisää kerma sekä mausteet, ripaus kutakin. Kiehauta vielä. Jos et tarjoile keittoa pekonin tai kylmäsavuporon kera, lisää vielä hieman suolaa.


Lämpimät päärynä-sinihomejuustoleivät
6 viipaletta saaristolaisleipää
1 iso päärynä
3rkl mangochutneya
150g sinihomejuustoa
juoksevaa hunajaa
2rkl paahdettuja siemeniä (esim. pinjan- ja seesaminsiemeniä)
Aseta leipäviipaleet leivinpaperille uunipellille. Levitä jokaisen päälle noin teelusikallinen mangochutneya. Aseta päälle 1-2 siivua päärynää. Murenna pinnalle reilusti sinihomejuustoa ja valuta päälle vielä hieman hunajaa. Paista 250C asteisessa uunissa n.8 minuuttia. Viimeisteile leivät paiston jälkeen kuivalla paistinpannulla paahdetuilla siemenillä.

perjantai 4. joulukuuta 2009

Mustajuurta valkeana keittona

Pari viikkoa sitten kaipasimme hyvää keittolounasta illan tuhdimpaa ateriaa edeltämään. Mustajuuret ovat kiinnostaneet jo pidempään, mutta koskaan ennen emme ole niistä vielä mitään ehtineet kokeilemaan. Mustajuurikeittoa on joskus ollut töissä tarjolla ja se on ollut ihan mukavan makuista, joten keitoksi nuo pitkät ja ohuet juurekset päätyivät sitten meidänkin keittiössämme. Ja päätyvät samaiseen keittoon vielä monta kertaa tulevaisuudessakin, oli nimittäin sen verran hyvää. Ihanan samettinen ja pehmeän maukas keitto yhdistettynä itsekerättyihin voissa pyöriteltyihin suppiloihin oli kerrassaan toimiva kokonaisuus. Ei voi kuin suositella! Resepti napattiin Kotilieden sivuilta, mutta puolitettiin annos meille kahdelle sopivaksi lounaaksi ja samalla hieman tarkennettiin ohjetta. Sama määrä kävisi myös mainiosti neljälle alkuruokana.

Mustajuurikeitto suppilovahverohöystöllä
500g mustajuuria
250g rosamunda-perunaa
pienen purjon valkoinen osa
1rkl voita
1 kasvisliemikuutio
4-5dl vettä
1dl ruokakermaa
viher-ja valkopippuria
ripaus kuivattua timjamia
1 maustemitta muskottipähkinää
Pinnalle
suppilovahveroita
pienen purjon vihreä osa
voita paistamiseen
suolaa ja mustapippuria myllystä rouhaistuna

Kuori mustajuuret kylmän juoksevan veden alla ja laita ne heti kylmään (sitruunamehua sisältävään) veteen estääksesi juurien nopean tummumisen. Kuori perunat. Huuhtele purjo (kerrosten välissä usein multaa) ja silppua se. Kuulota purjon valkea osa voissa kattilassa. Lisää kattilaan vesi, liemikuutio ja lohkotut juurekset. Keitä puolisen tuntia tai kunnes mustajuuret ja perunat ovat kypsiä. Soseuta keitto sauvasekoittimella. Lisää kerma sekä mausteet ja kiehauta vielä nopeasti.
Silppua sienet ja ruskista ne purjon vihreän osan kanssa voissa. Mausta ja tarjoa keiton lisäkkeenä.

maanantai 16. marraskuuta 2009

Vastaus haasteeseen: Lämmittävät lintupullat nuudeliliemessä

Vaikka kuukauden ruokahaasteita on tullut suurella mielenkiinnolla seurattua jo parisen vuotta, emme ole koskaan kisaan itse osallistuneet. Jotenkin järki ei ole juossut tarpeeksi määräaikaan mennessä tai uutta aihetta ei ole tullut huomattua ajoissa tai haasteaihe ei vaan ole iskenyt meihin. Tällä kertaa Kissa pöydällä -blogin vetämän marraskuun ruokahaasteen aihe “hot, hot, hot” jäi kaihertamaan mieleen tosissaan, sillä tulisestahan meillä on pitkään tykätty. Chilin syönti väheni huomattavasti Pikku E:n odottamisen aikoihin ja kuukausien tauon jälkeen tulisuuden kestoaste on tippunut reippaasti, mutta kyllä sitä chiliä tulee muodossa tai toisessa edelleenkin useimpiin ruokiin tiputettua.


Jääkaapissa oli paketti broilerin jauhelihaa valmiina yhteen ihan muuhun kokkaukseen, mutta siihen ei löytynyt aikaa ennenkuin jauhelihan viimeinen käyttöpäivä koitti. Jauhelihalle piti lopulta keksiä joku nopeampi käyttötapa ja siitä muodostuikin kerrassaan maistuva illallinen arkipäivän päätteeksi. Ja koska ruokaan tuli laitettua sekä cayennea, inkivääriä että punaista currytahnaa, se vaikutti sopivalta ruoalta osallistua tähän tuliseen haasteeseen.Näillä määrillä ruoka ei ole millään lailla polttavan tulinen, vaan ennemminkin mukavan lämmittävä. Jos tulisempaa kaipaa, potkua on helppo lisätä cayennen ja currytahnan määrää kasvattamalla tai pilkkomalla mukaan tuoretta chiliä. Tässä siis Patalinnun panos kuukauden ruokahaasteeseen ihka ensimmäistä kertaa.

Lämpöinen broileripulla-nuudelikeitto
Pulliin:
250g broilerin jauhelihaa
2 kevätsipulia hienonnettuna
1rkl raastettua tuoretta inkivääriä
1 iso valkosipulin kynsi hienonnettuna
2 maustemittaa cayennepippuria
2 maustemittaa jauhettua korianteria
2 maustemittaa kurkumaa
1 kananmuna
1rkl korppujauhoja
1rkl öljyä paistamiseen
Liemeen (2hlö):
7dl kuumaa vettä
1rkl punaista currytahnaa
½rkl öljyä
150g pakaste wok-vihanneksia
2 levyä nuudelia (á75g)
2 kevätsipulia silppuna
Sekoita lihapulla taikinan ainekset keskenään. Jos käsiesi iho on herkkä, tai olet poistamassa piilolinssejä silmistä muutaman tulevan tunnin aikana, käytä kumihanskoja. Hypistele taikinasta pieniä pullia (meillä niitä tuli 29kpl). Kuumenna öljy pannussa. Laita pullat pannuun ja laske lämpöä. Paista pullia välillä käännellen, kunnes ne ovat kypsyneet ja ottaneet väriä pintaan.

Kuumenna öljy ja punainen currytahna kattilassa. Lisää kuuma vesi ja wok-vihannekset. Kun vesi kiehuu lisää mukaan nuudelilevyt, poista virta ja hauduta kannen alla 2min.
Annostele nuudelikeitto kulhoihin. Lisää mukaan broileripullia ja ripottele päälle reilusti kevätsipulisilppua. Nauti heti.