Näytetään tekstit, joissa on tunniste haudutellen. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste haudutellen. Näytä kaikki tekstit

tiistai 18. helmikuuta 2014

KAALILAATIKKO PEKONILLA MAUSTETTUNA



Viime viikonlopun ja tämän alkuviikon herkku: kaalilaatikko. Vaan ei mikä tahansa kaaliloota, vaan sellainen josta kaalin ja jauhelihan lisäksi löytyy myös pekonia ja täysmaitoa. Ai että oli herkullista! Ja vaikka kaalilaatikko on lähes poikkeuksetta HYVÄÄ, aina siitä meinaa alkaa maha vähän porisemaan. Mutta ei tämän laatikon kanssa. En tiedä oliko se se maito, vai luomukaali, vai luomupekoni vai pitkä haudutus, mutta jokatapauksessa tämä oli erittäin maistuvaa ja vatsaystävällistä. Alkuperäisen ohjeen poimin Valion arkistoista.

Pekonilla maustettu kaalilaatikko
n.1kg valkokaalia ohuina suikaleina
120g (Luomu)pekonia pilkottuna
400g hyvää jauhelihaa
1 sipuli hienonnettuna
1tl suolaa
muutama rouhaisu valkopippuria
1rkl kuivattua meiramia
2rkl siirappia
1dl puuroriisiä
8dl täysmaitoa (kyllä, sitä punaista)
Hauduta kaalisuikaleet kokoon suuressa kattilassa, pienessä tilkassa vettä. Sekoita välillä, valuta lopuksi.
Ruskista pekoni paistinpannulla. Lisää jauheliha ja ruskista. Lisää vielä sipuli ja paistele pehmeäksi. Lisää kaikki mausteet.
Sekoita riisi ja pekoni-jauhelihaseos kaalin joukkoon. Kaada uunivuokaan ja paista uunin alaosassa 150C-asteessa n.2 tuntia. Tarkoile puolukoiden tai puolukkahillon kera.

perjantai 10. tammikuuta 2014

ERITTÄIN MAUKAS MALESIALAINEN KASVISCURRY

Tilasin take awayna Malesialaista kana-currya, josta löytyi todella miellyttäviä makuja ja kivaa kevyttä poltetta suuhun. Innostuin googlaamaan malesialaisten curryjen ohjetta kotikeittiöönkin, ja tämä MalesianFood-sivustolta löytynyt ohje päätyi testiin. Aivan ihanaa kasvisruokaa, joka jää varmasti säännölliseen ruokalistaan kilpailemaan ikisuosikkimme kotijuustocurryn kanssa. Ruokaa tuli reilusti, ja uudelleenlämmitettäessä olisi nestettä pitänyt olla enemmän. Tuoreeltaan tämä määrä riitti oikein mainiosti. Muokattin ohjetta hieman, poistettiin mm. pitkät pavut ja lisättiin linssit, ja muuteltiin määriä muutenkin. Kalajauhetta ja currynlehtiä meillä ei ollut, laitettiin kalakastiketta ja limen lehtiä niiden sijaan. Tulisuutta vähennettiin myös lasten makuun, omalle lautaselle ripoteltiin sitten vähän cayennea perään. Maistui hyvin koko perheelle. Älä anna pitkän ainesluettelon pelottaa, itse ruoka valmistuu helposti pilkkomisen jälkeen!

Malesialainen kasviscurry
3 perunaa kuutoituna
2 isoa porkkanaa kuutioina
1 kesäkurpitsa reiluina lohkoina
kukkakaali, pieninä nuppuina
2 isoa tomaattia lohkoina
punainen chili kokonaisena, mutta halkaistuna
2dl vihreitä linssejä
1rkl kalakastiketta
chilijauhetta maun mukaan (alkuperäinen 2rkl...)
2tl kurkumaa
2dl kookosmaitoa
5dl kanalientä
2rkl voita
2rkl hyvää rypsiöljyä
2 keskikokoista sipulia hienonnettuna
2 valkosipulin kynttä hienonnettuna
5cm pätkä tuoretta inkivääriä raastettuna

Pilko kaikki kasvikset sopivan kokoisiksi paloiksi.
Hiero sipuli, valkosipuli ja inkivääri morttelissa tahnaksi. Voit käyttää myös blenderiä ja lisätä tuoretta chiliä jos käytät sitä.
Yhdistä kalakastike, chilijauhe ja kurkuma pienessä kulhossa ja sekoita paksuksi tahnaksi.
Kuumenna voi ja/tai öljy suuressa paistin-tai wokpannussa ja kuulota sipulitahnaa pari minuuttia. Lisää currytahna ja paista muutama minuutti, niin että seos tuoksuu vahvasti, mutta ei missään nimessä pala. Lisää kookosmaito, kanaliemi, tomaatit ja mausta suolalla tarpeen mukaan. Lisää myös kokonainen chili antamaan vähän makua, ellet jo hieronut sitä sipulitahnaan mukaan. Kiehauta ja anna sen jälkeen porista miedolla lämmöllä, kunnes seos vähän sakenee (n.10min). Jos käytät kuivalinssejä, lisää ne tässä vaiheessa. Lisää kasvikset vähitellen kypsymisjärjestyksessä (porkkana, peruna, kukkakaali, kesäkurpitsa, säilykelinssit, ellet jo lisännyt kuivia aiemmin). Kiehuta kunnes kaikki ovat kypsiä, maun mukaan rapsakoita. Nauti sellaisenaan, tai riisin kera.



perjantai 22. marraskuuta 2013

MEHEVÄ JA MAUKAS BROILERITAKINE

Heti ensimmäiseksi myönnän, että otsikko on harhaanjohtava. Takinehan* on nimitys ennemminkin tietynlaiselle ruoanvalmisusastialle, kuin ruoalle, ja tätä ruokaa ei tehty takinessa. Mutta olisi tehty, jos meidän takine olisi ollut tarpeeksi iso! Ja on se takine sentään tuolla kuvassa mukana. Ruoka tehtiin siis tavallisessa uunivuoassa, mutta hieman tötteröksi muotoillun folion alla hauduttaen, ajatuksena että ruoan kosteus ja mehevyys olisi samanlainen kuin takinessa haudutetun. Ja kyllä se hyvin onnistuikin. Broilerinkoivet eivät ole meidän lempiherkkua, mutta tällä tavalla valmistettuna niistä tuli aivan erinomaisia. Broilerinkoivet leikkasin pienempiin osiin; ensin nivelen kohdalta ja sitten vielä reisipalan keskeltä kahtia. Ei mitään lempipuuhaani (meillä mies käsittelee yleensä aina raa'at lihat), mutta onnistuin ilman suurempia ongelmia! Kysennettynä liha irtosi luista helposti ja maistui maukkaalle. Laitoin mukaan reilusti hedelmiä, joista irtosi liemeen paljon hyvää makua ja äärimmäisen pehmeiksi haudutettuina maistuivat ihanalta broilerin ja couscousin kera. Ruoan ohessa nautittiin myös kanelilla ja kuminalla maustettua porkkanasalaattia, samaa kuin aiemmin postatun naudanlihatakinenkin parina. Hyvää, mehevää ja lämmittävää ruokaa. Täydellistä koleaan syys- tai talvisäähän!
Hedelmäinen broileritakine
n 1 kg kanan koipi-reisi-paloja
n.3dl kuivattuja sekahedelmiä (aprikoosi, luumu, taateli, viikuna, omena...)
1 iso sipuli
suolaa
2-3rkl oliiviöljyä
1 kanelitanko
2 vihreätä kardemummaa
1 tl inkivääriä
1 tl juustokuminaa
1 tl (savu)paprikapulveria
5 kokonaista kuivattua neilikkaa
3 kuivattua chiliä
Muutama rouhaisu mustapippuria myllystä
2 valkosipulinkynttä
Liota kuivattuja hedelmiä vedessä vähintään pari tuntia. Murskaa kuivat mausteet karkeasti morttelissa. Kuori valkosipulin kynnet ja murskaa ne rikki. Sekoita kaikki mausteet astiassa jossa aiot marinoida kanan (huom ei vielä suolaa tässä vaiheessa) ja oliiviöljy. Paloittele kana sopivan kokoisiin paloihin ja kieritä niitä marinadissa. Anna kanan maustua useampi tunti, tai yön yli jääkaapissa tiiviisti peitettynä. Kääntele paloja pari kertaa maustamisen aikana, niin että ne maustuvat tasaisesti. Ota kana ulos jääkaapista reilu puoli tuntia ennen sen valmistusta. Mausta kana joko puolelta suolalla. Kuori sipuli ja leikkaa se isoiksi lohkoiksi. Sekoita sipuli ja liotetut hedelmät kanan sekaan, ja kaada kaikki paistoastiaan. Pane kansi päälle, tai vuoraa foliolla. Anna hautua n.2 tuntia, kunnes liha on niin mureaa että itsestään irtoaa luista. Tarkista ruoan maku, ja lisää siihen tarvittaessa suolaa.
Keitä couscous pakkauksen ohjeen mukaan, mausta nokareella voita.

* edit 03/14 oli pakko muuttaa takine K-lla G:n sijaan, tänne jatkuvasti satelevien robottikommenttien vuoksi. Toivottavasti tämä poistaa ongelman, tai pitää vielä poistaa koko postaus.




tiistai 1. lokakuuta 2013

TÄYDELLINEN VIIKONLOPPURUOKA

Vaikka meillä on hieno keraaminen pata, joka aikanaan inspiroi blogin nimeenkin, teemme haudutettuja pataruokia ihan todella vähän. Harmi sinänsä, sillä mikä onkaan viileänä syys-tai talvipäivänä ihanampaa, kuin pitkin päivää uunista leijuvat herkulliset tuoksut, jotka lopulta huipentuvat täydelliseen, lämmittävään makunautintoon lautasella. Työpaikkaruokalan burgundinpata ei ole koskaan herättänyt intohimoja mm. liian kirpeiden hillosipuleidensa ja purkkiherkkusienten ansioasta, mutta Julie&Julia elokuvassa kyseistä ruokaa hehkutettiin niin kovasti, että ajatus sen itse kunnolla tekemisestä jäi kytemään mieleen. Kyseinen elokuvahan ilmestyi vuonna 2009, joten siitä voi laskea miten pitkään esikypsyttelyä tämä ajatus päässä vaati ennen toteutusta...

Etsin netistä Julia Childin reseptin, sen saman mitä leffassa hehkutettiin, ja viileänä lauantaipäivänä ryhdyttiin toimeen. Pitkä prosessi, mutta ai että maistui! Tosin pakko sanoa, että tuoksu oli vielä makuakin herkullisempi. Aivan mieletön suorastaan. Sipuleiden erikseen keittely ei meistä tuonut ruokaan mitään ekstraa, joten se vaihe saa meidän puolestamme seuraavalla kerralla jäädä. Ellette osaa sanoa erityistä syytä, miksi juuri niin kannattaa toimia? Padan pariksi tehtiin myöskin Julia Childin ohjeella gratinoidut perunat, jotka hyvin sen kera maistuivatkin. Kumpikin ohje on poimittu netistä, ei suoraan alkuperäisestä lähteestä eli Julia Childin kirjasta Ranskalaisen keittiön salaisuudet. Määriä on hieman muokattu meidän kokoonpanoon sopivaksi, suluissa alkuperäiset määrät.


Boeuf Bourguignon
200 g pekonia
öljyä paistamiseen
1 kg naudan sisäpaistia (1,4kg)
porkkana viipaleina
sipuli viipaleina
suolaa
mustapippuria
2 rkl jauhoja
5 dl täyteläistä punaviiniä (7dl)
5 dl tummaa lihalientä (6-7dl)
1 rkl tomaattisosetta
1 murskattua valkosipulinkynttä (2)
timjamia
murennettu laakerinlehti

n.10 pientä sahlottisipulia (18-24 pientä valkoista sipulia tai salottisipulia), jotka haudutetaan lihaliemessä ja punaviinissä.

250 g tuoreita herkkusieniä, voissa paistettuina (450g)

persiljaa

Leikkaa liha kuutioiksi. Leikkaa pekoni suikaleiksi ja paista se rapean ruskeaksi pannulla öljyssä. Siirrä pekoni reikäkauhalla syrjään suoraan pataan.
Paista lihapalat pekonin rasvassa, johon lisätään vielä öljyä. Laita ruskistuneet lihapalat pekonien seuraan ja mausta suolalla ja pippurilla.
Paista porkkana- ja sipuliviipaleet samassa rasvassa ja lisää nekin pataan.
Ripottele pinnalle jauhot ja sekoita. Lisää pataan viini ja sen verran lihalientä, että lihat peittyvät. Lisää sekaan myös tomaattisose, valkosipuli, laakerinlehti ja timjami. Kuumenna pata liedellä kiehumapisteeseen ja laita pata uuniin kansi päällä -160C.
Kypsennä ruokaa noin neljä tuntia tai kunnes lihat ovat pehmeitä.

Käsittele sienet ja sipulit lihan kypsyessä.

Sipulit pataan
pieniä valkoisia sipuleita tai salottisipuleita tai keltasipuleita)
voita ja öljyä
suolaa
mustapippuria
lihalientä, kuivaa valkoviiniä tai punaviiniä
persiljan oksia
laakerinlehti
timjamia

Kuori sipulit ja ruskista ne hellävaroen voissa ja öljyssä. Varoen siksi, etteivät sipulit hajoa. Siirrä ruskistuneet sipulit kattilaan ja lisää muut aineet. Keitä sipuleita noin 40-50 minuuttia, poimi ne liemestä odottamaan pataan lisäystä. Seuraavan kerran jätämme erillisen keittelyn sikseen ja laitamme ruskistetut sipulit suoraan uunissa olevaan pataan n. tunti ennen ruokailua.

Paistetut herkkusienet
tuoreita herkkusieniä
voita ja öljyä paistamiseen
suolaa
valkopippuria
Huuhdo ja kuivaa sienet. Leikkaa isommat puoliksi.
Sulata rasva pannulla ja kun voin vaahto on hävinnyt, lisää sienet. Ravistele pannua. Ruskista sienet hyvin. Mausta suolalla ja pippurilla. Sienet voi paistaa aiemmin, lisää ne pataan juuri ennen tarjoilua.



Perunagratiini
1kg jauhoisia perunoita
½ yksikyntinen valkosipuli
4 rkl voita
1tl suolaa
pari rouhaisua mustapippuria
1,5dl juustoraastetta (meillä emmental)
1,5dl kiehuvaa maitoa tai kermaa (meillä ruokakerma)

Lämmitä uuni 225C.
Kuori ja viipaloi perunat. Laita ne kylmään veteen likoamaan. Valuta ennen vuokaan laittoa.
Hiero vuoka valkosipulin puolikkaalla. Tämä toi todella mukavan miedon valkosipulisen aavistuksen ruokaan. Voitele vuoka sen perään 1rkl voilla.
Valuta perunat ja kuivaa liika kosteus talouspaperilla pois. Levitä puolet perunoista vuokaan. Mausta suolalla ja pippurilla ja lisää puolet juustosta sekä voista. Levitä loput perunat, mausta, lisää loppu voi&juusto ja kaada kerma päälle. Paista uunissa kunnes perunat ovat kypsiä. n.45min.


sunnuntai 27. tammikuuta 2013

Linssiunelma

Syksyiseen kasvisruokakyselyymme antoi myös Choco-chilin Elina oivan vinkin: linssiversio shepherd's piesta. Lihaisaa piirasta on tehty aiemmin, täällä, ja siitä kovasti pidetty, mutta nyt on pakko sanoa että tämä kasvismalli vei voiton. Ihanat aromit joita ruokaa odotellessa ympärillä leijui varmistivat ruokahalun, eikä maku tuottanut pettymystä. Punaviiniä meillä ei ensimmäisellä testikerralla ollut, joten päätin lorauttaa tilkan punaviinietikkaa (huomattavasti vähemmän kuin mitä viiniä olisi tullut) ja se toi mukaan mukavaa kirpeyttä. Margariinin sijaan laitoin voita ja kaurakerman korvasin ruokakermalla. (Yhtä ruokaa varten ei viitsi ostaa purkkeja joille ei ehkä myöhemmin ole käyttöä.) Siinä meillä kävi moka, että yhtään ajattelematta käytettiin purkkilinssejä, siis valmiiksi keitettyjä. Jäipähän vähän turhaa nestettä vaikka veden määrää valmiiksi pienennettiin... Kuivalinssejä siis! Tätä muuten taidetaan tehdä tänäänkin kun ainekset juuri sopivasti löytyvät valmiiksi kaapista. Slurps.

Shepherd's pie linsseistä

3rkl oliiviöljyä
2 sipulia hienonnettuna
2 valkosipulin kynttä hienottenuna
3 pientä porkkanaa pieninä kuutioina
2 lehtisellerin vartta pieninä kuutioina
4dl vihreitä linssejä huuhdeltuna
2 laakerinlehteä
1 kasvisliemikuutio
7dl vettä
1dl punaviiniä (tai 1rkl punaviinietikkaa)
tuoretta timjamia
1kg perunoita
2,5dl ruokakermaa
50g voita
suolaa

Keitä perunat suolalla maustetussa vedessä. Kaada suurin osa vedestä pois. Lisää kerma + voi ja muussaa perunat. Lisää suolaa tarvittaessa.
Kuulota sipuleita öljyssä. Lisää porkkanat sekä sellerit ja paistele n.10min kunnes ne hieman pehmenevät. Lisää linssit, laakerinlehdet, kasvisliemikuutio, punaviini, timjami sekä vettä. Lisäile vettä vähitellen, ettei kastike jää liian vetiseksi. Anna kiehua kunnes linssit ovat kypsiä.
Kaada linssikastike uunivuoan pohjalle. Levitä päälle perunasose. Paista 200C asteisessa uunissa n.30min tai kunnes pinta saa hieman väriä.



tiistai 20. syyskuuta 2011

Uusi herkkuruoka, broileria ja polentaa, oliiveilla tottakai

Harmittaa kun tämä ruokablogi on nyt niin hunningolla, mutta ei voi mitään. Kaksi pientä lasta, syksyn harrastukset ja flunssaputki pitävät sen verran kiireisinä, että tänne kirjoitellaan vain ja ainoastaan silloin kun on jotain tosi hyvää asiaa. Eli harvoin, mutta sitäkin parempaa ja kokeilunarvoista :)




Nyt viikonloppuna kokeiltiin uutta kanareseptiä ja näin ensikerran tuntuma oli se, että tässä on potentiaalia uudeksi lempiruoaksi (yhdeksi monesta tietenkin). Broileri muhi äärettömän mureaksi ja kaikki maut passasivat täydellisesti yhteen. Jos tietää että meillä asuu 2-vuotias oliiviaddikti, niin voi arvata miten hyvin tämä maistui myös hänelle. Ruoan valmistelu oli todella nopeaa ja helppoa, pitkä muhimisaika vain kannattaa ottaa huomioon ettei aloita ruoan laittoa silloin kun on jo nälkä. Polentakin onnistui tällä kertaa nappiin. Yhden kerran aiemmin sitä on itse testattu ja se oli sellaista mautonta velliä ettei sitä kukaan syönyt. Nyt tuli todella hyvää sekä maultaan että koostumukseltaan. Jääkaapitettuna tämä on helposti muotoon leikattavaa kuten pitääkin. Eli loput sitten seuraavana päivänä pannulla leivitettynä paistoon niinkuin asiaan kuuluu.

Broileria tomaatti-oliivikastikkeessa
600g broilerin rintafilettä n.3x3cm paloina
500g tomaattimurskaa
1 sipuli viipaleina
1 valkosipulinkynsi hienonnettuna
1 keltainen paprika lyhyinä suikaleina
1 prk vihreitä oliiveja
1tl kuivattua oreganoa
1tl kuivattua basilikaa
pari rouhaisua mustapippuria
hyppysellinen suolaa
Kuulota sipuli ja valkosipuli isossa kasarissa tai vaikka wokkipannussa. Ruskista kananpalat. Lisää paprika ja pehmennä hetki. Lisää tomaattimurska, oliivit, yrtit ja mausteet ja anna hautua hiljaisella lämmöllä n.40-60min.

Polenta
7dl vettä
2dl (luomu)kuohukermaa
2,5dl polentajauhoja
40g voita
4rkl juustoraastetta
suolaa ja mustapippuria mausteeksi maun mukaan (vähän)
Kiehauta vesi ja kerma. Alenna lämpöä ja lisää polentajauhot koko ajan sekoittaen. Keitä hiljalleen 15min. Ota pois liedeltä ja lisää voi sekä juustoraaste sekoittaen. Mausta ja tarjoa. Joko heti sellaisenaan, tai jäähdytä polenta jääkaapissa ja paista sopiviksi paloiksi leikattuna sekä leivitettynä pannulla ennen tarjoilua.

tiistai 11. toukokuuta 2010

Ensimmäisen äitienpäivän huippumenu

Pääsin sunnuntaina viettämään äitienpäivää ensimmäistä kertaa itsekin äitinä. Pikku E päätti aamulla puoli kuuden aikaan, että äidin ei tarvitse nukkua yhtään enempää tai saada valmiiksi katettua aamiaista, joten herätys oli niinkuin aina ennenkin, mutta sitä lukuunottamatta oli se ihana päivä! Hra Patalintu oli avustanut tytärtämme koru-ja kukkaostoksissa ja ne osuivat aivan täysin tämän mamman makuun, niin kauniita. Ja sitten ne päivän herkut, oi nam!


Tällaisina juhlapäivinähän ei pidä mennä liikaa minkään kaavan mukaan, vaan niinkuin hyvältä tuntuu. Meilläkin nautiittiin herkut sitten tässä järjestyksessä; alkuruoaksi kakkua, väliruoaksi keittoa ja pää-/jälkiruoaksi kanaa :) Mutta koska joku toinen saattaisi tämän aivan hyvin vetää kokonaisuutena keitto-kana-kakku, niin pidetään tätä ihan täydellisenä menuna! Keitto oli oma väkerrykseni toukokuun ruokahaastetta silmälläpitäen, joten kirjattakoon se erilliseen postaukseen mahdollisimman pian. Kaiken muun valmisti Hra Patalintu itse, täydellisyyttä hipoen. Ohjeet kakkuun ja kanaan on kuulemma poimittu Ruokalan sivuilta ja muokattu sopivaksi.


Pääruoaksi tarjoillun broileripadan liha oli ihanan mureaa ja pehmeää, juuri niinkuin pitääkin, ja meidän normaaliruokiimme verrattuna kevyet mausteet päästivät padassa mukana olleet omenan ja herkkusienen aromit oikeuksiinsa. Omenaista raikkautta ja kirpsakkuuta korostivat lisäksi haudutusliemeen lorautettu kuiva omenasiideri sekä tilkka calvadosta. Annos oli loistavan makunsa lisäksi upean näköinen sekä padassa, että lautasella, joten tämä sopii erinomaisesti juhlahetkiin ja vieraillekin tarjottavaksi.


Omenainen broileripata

3-4 broilerin rintafilettä
suolaa ja pippuria
voita ruskistamiseen
2rkl calvadosta
2 dl kuivaa omenasiideriä
(voit korvata calvadoksen ja siiderin happamalla omenamehulla)
1 hapan omena pilkottuna (granny smith)
2-4 salottisipulia
200 g tuoreita herkkusieniä
1 rkl voita kuullotukseen
nippu timjamia
1 dl kuohukermaa
Kuivaa kanafileet kauttaaltaan paperipyyhkeellä ja hiero pintaan suolaa sekä pippuria. Sulata nokare voita padassa ja laita broilerit pataan ruskistumaan. Kääntele niitä padassa, kunnes pinnassa on kauttaaltaan kaunis väri. Kaada pataan Calvadosta ja siideriä. Nosta pata 170 asteiseen uuniin ja hauduta noin 45 minuuttia. Valele fileitä muutaman kerran kypsennyksen aikana padassa olevalla liemellä. Leikkaa omenat lohkoiksi, puolita sipulit ja viipaloi sienet. Kuulota kaikki pannulla pienessä määrässä voita ja lisää pataan timjamin ja kerman kera puolessa välissä paistoaikaa.


Pääruoan erinomaisuutta osasin odottaa, sillä mm. pihvin paistossa ja maustamisessa mies on ihan haka, mutta kakku yllätti huikeudellaan.En tiennytkään, että meillä asuu tuollainen kakkupaakari ;) Itse en varmaankaan olisi tällaista kokonaisuutta lähtenyt kokeilemaan, joten olipa hyvä että en ollut valintaprosessissa mukana, sillä silloin olisi jäänyt yksi supersuklainen superherkku maistamatta. Vai miltä kuulostaa kirsikkakolasta keitetyllä siirapilla kostutettu mutakakku teidän korviinne? Jos koette tarvetta kunnon suklaahetkelle, niin kannattaa ehdottomasti kokeilla! Kakun keskusta oli juuri ihanan täydellistä, valuvaa ja suussa sulavaa suklaata. Aikamoisen tuhtia myös :) Seuraavan päivän annosta kannattaa käyttää pikaisesti mikrossa, niin että valuva rakenne palautuu jääkaappikohmetuksen jälkeen. Ja kermavaahto on tämän ihanuuden kanssa must.


Kirsikkakolasiirapilla kostutettu suklaakakku

2 dl muscovadosokeria
3 kananmunaa
150 g voita
150 g tummaa suklaata (kaakaota väh. 70%)
2 rkl viskiä (Hra Patalintu käytti konjakkia)
2 rkl vahvaa kahvia
1 dl vehnäjauhoa
3 rkl tummaa kaakaojauhetta
1 tl leivinjauhetta
ripaus suolaa
2 dl Coca Cola Cherryä (meillä Cherry DrPepper)
2dl kuohukermaa kermavaahtoa varten
Vaahdota munat ja sokeri kiinteäksi vaahdoksi. Sulata voi ja suklaapalat mikrossa. Mausta seos konjakilla ja kahvilla. Sekoita keskenään kaakaojauhe, jauhot, leivinjauhe ja sekoita hieman jäähtyneen suklaan, johon ensin sekoitettu sulatettu voi, joukkoon. Lisää mukaan muna-sokerivaahto. Sekoita hyvin, nuolijalla käännellen. Kaada seos irtopohjaiseen 24 cm:n kokoiseen kakkuvuokaan. Paista kakkua 175 asteessa noin 15 minuuttia. Kakun pitää jäähdä hieman löysäksi keskeltä. Kun kakku on uunissa, valmista siirappi. Keitä kirsikan makuista kolaa miedolla lämmöllä kokoon, kunnes määrä on puolittunut. Anna jäähtyä. Anna kakun jäähtyä vähän ja kaada colasiirappi tasaisesti kakun päälle. Tarjoile kakku kermavaahdon kanssa.

Janoinen lahjankantaja

lauantai 30. tammikuuta 2010

Merkkareita

Merimiespihvi on monelle varmasti klassikko ja tuttu ruokalaji menneisyydestä. Tai eihän sen mitenkään menneisyydestä tarvitse olla, ties vaikka söisitte sitä edelleenkin joka toinen viikonloppu. Me teimme tätä nyt ensimmäistä kertaa. Minulle ruoka ei varsinaisesti kilkutellut muistikelloja lapsuudesta, mutta Hra Patalinnulle ruoka oli hyvinkin tuttu juttu. Koulussa muistelen olleen jotain tämän tapaista, josta päällimmäisenä mieleen ovat jääneet hurja määrä maustepippureita, joita oli vaikea haarukallaan ohittaa ja oli kamalaa kun niitä pippureita joutui väkisin hampaiden väliin (vaikka ruoka niiden maustepippureiden alla onkin varmaan ollut ihan hyvää).

Maustepippuri on muutenkin vähän sellainen mauste, jonka päälle meistä kumpikaan ei oikein ymmärrä. Maku on vähän outo, ei sellainen mitä mihinkään kaipaisi (vai tuleeko jollekin joskus tarve lisätä vähän maustepippuria annokseensa?), ja niissäkin ruoissa joissa sitä on, pippurit kuuluukin jättää aina lautasen reunalle (esim. lihakeitto). Olimme joskus grillaamassa pois kotikeittöstä ja oman pippurimyllyn ulottumattomissa. Hra Patalintu maustoi pihvit paikan päällä tarjotusta myllystä reteästi rouhien kuten tapana on. Ensimmäinen suupala ihanasti paistuneesta ulkofileestä oli melkoinen yllätys, kun suu olikin yht'äkkiä täynnä maustepippuria.Harmitti kun hyvä kauan odotettu grillattu pihvi (meillä kun ei grilliä ole) ei ollutkaan sitten yhtään niin hyvä. Kokemusta ei voi suositella. Tarkistakaa siis pippurinne maistaen, jos ette ole sitä omasta myllystä rouhimassa!

En tiedä mistä merimiespihvi tuli mieleen kun viime sunnuntain ruokaa pohdittiin, mutta hyvä että tuli, sillä se oli todella hyvää. Ja helppoa ja täyttävää, joten mikäs sen parempaa. Sen kumppaniksi kannattaa ehdottomasti tehdä myös tätä punajuurisalaattia, joka piparjuurineen raikastaa, maustaa ja täydentää paistoksen makua erinomaisesta mahtavaksi. Mallia otettiin Uusi Suomi -lehden ohjeesta ja muokattiin se mieluisaksi mm. tuoretta salviaa ja timjamia lisäämällä ja jättämällä ne maustepippurit pois.

Ladontaa

Merimiespihvi
1kg perunaa ohuina siivuina
1-2 isoa sipulia renkaina
6-700g naudanpaistia
20g voita
suolaa ja mustapippuria myllystä
muutama oksa tuoretta timjamia
n.20 tuoretta salvian lehteä
5-8dl lihalientä
Leikkaa paisti ohuiksi viipaleiksi ja nuiji niitä hieman. Kuumenna paistinpannulla voi ja ruskista siinä sipulit. Laita ne syrjään hetkeksi. Ruskista samassa pannussa lihat, nopeasti molemmin puolin. Mausta ne suolalla ja pippurilla. Huuhtele pannu tilkalla kuumaa vettä, ja kaada liemi pataan. Lado pataan vuoronperään perunat, sipulit, lihat sekä timjamin oksat ja salvian lehdet. Rouhi väliin hieman suolaa ja pippuria. Kaada päälle lihalientä niin, että ainekset juuri ja juuri peittyvät. Paista 175C asteisessa uunissa 1½ tuntia välillä pinnalta painellen.

Punajuurisalaatti
4 etikka punajuurta
1-2 maustekurkkua
1 iso vihreä omena
1prk (250g) kermaviiliä
2-3rkl piparjuuritahnaa (alunperin 2tl, eli tarkista oman maun mukaan)
Suolaa ja pippuria myllystä rouhaistuna
Leikkaa puunajuuret, kurkku ja omenat ohuiksi tikuiksi tai pieniksi kuutioiksi mielialan mukaan. Sekoita piparjuuritahna, suola ja pippuri kermaviiliin. Sekoita kaikki keskenään kulhossa ja anna tekeytyä vähintään hetki ennen tarjoilua. Hyvää myös seuraavana päivänä.

perjantai 6. marraskuuta 2009

Mmm, Marokon Makuja

Kirjoitetaanpas nyt vielä nopeasti viime viikonlopun kokkailuista ennenkuin siirrytään seuraavaan. Hesarin ruokatorstaissa oli jokunen viikko sitten kalkkunataginen ohje. Siinä käytetyt viikunat jäivät kummittelemaan mieleen houkuttelevasti, ja Marokkolainen tagine ylipäätään on kiinnostanut jo kauan. Taginehan, tai tajine, tarkoittaa sekä tätä ruokaa, että astiaa missä se on valmistettu. Tämä laakea, matala saviastia, jossa on korkea, suippo kansi on suunniteltu pitämään ruoan valmistuksen aikana muodustuva kosteus palaamaan ruokaan, niin että se pysyy mahdollisimman mehevänä. Kun kansi poistetaan, alla oleva kulho toimii hyvin myös tarjoiluastiana. Me emme tätä kokeilua varten lähteneet taginepataa hankkimaan, vaan haudutimme oman Pohjois-Afrikkalaisen karjalanpaistimme itämaisessa wok-pannussa. Toimi vallan mainiosti, vaikka pakko myöntää, että jos keittiössä olisi enemmän tilaa, tuollainen taginepatakin kyllä kiinnostaisi kovasti...

Kalkkuna ei nyt ollut se pääruoka-aines jota halusimme käyttää, joten etsiskelimme netistä muita mahdollisia viikunaa sisältäviä tagine ohjeita. Päädyimme lopulta muokkaamaan paria englanninkielistä reseptiä omaan makuun ja aikatauluun sopivaksi, ja voi että tästä tuli ihan mielettömän hyvää! Naudan kulmapaisti hautui niin supermureaksi, että heikkohampaisetkin voivat sitä huoletta mutustella ;) Loppujen lopuksi emme käyttäneet yhtään viikunaa, mutta mukana olevat taatelit ja luumut mössöytyivät haudutuksen aikana hitusiksi, luoden ihanan mehevän ja täyteläisen kastikkeen lihan ympärille. Tätä mausteista, makeaa, mehevää, mureaa, lämmittävää ja täyttävää lihapataa meillä tehdään takuulla vielä usein. Ja mitä luultavammin kokeillaan siitä kalkkunastakin, tai kanasta vähintäänkin. Lammas olisi tässä myös varmasti todella mainio raaka-aine. Makumaailma sopii varsinkin syksyyn jotenkin aivan ihanasti.

Makoisa Marokkolainen naudanlihatagine
6-700g naudan kulmapaistia tai muuta lihaa parin sentin kuutioina
1rkl oliiviöljyä
220g sipulia neljäsosaviipaleina
2-4 valkosipulin kynttä hienonnettuna
220g porkkanaa lohkoina
130g tomaattimurskaa
60g taateleita (ilman kiviä)
85g kuivattuja luumuja (ilman kiviä)
1rkl hunajaa
2dl lihalientä
1 kanelitanko
1tl jauhettua kuminaa
1tl jauhettua korianteria
½tl jauhettua cayennea
½tl jauhettua inkivääriä
½tl kurkumaa
(paahdettuja manteleita ja tuoretta korianteria viimeistelyyn maun mukaan)
Paista sipuliviipaleita öljyssä, paistinpannussa, kunnes ne ovat ottaneet reilusti väriä ja pehmenneet. Kippaa ne sitten tagineen tai wokkipannuun odottamaan (puhumme jatkossa wokista, koska sitä käytimme). Ruskista seuraavaksi lihakuutiot samassa, kuumassa paistinpannussa nopeasti niin että pinta saa väriä, mutta nesteet jäävät lihan sisään. Mausta lihat suolalla ja mustapippurilla ja kaada ne wokkiin. Lisää wokkiin myös kaikki loput ainekset ja sekoita hyvin. Hauduta miedolla lämmöllä n.2-3 tuntia. Tarjoile couscousin ja Marokkolaisen porkkana-appelsiinisalaatin kera.


Hassu yhteensattuma tätä ruokaa suunnitellessa kävi, kun googlettelin uutta virkistävää käyttötapaa kaapissa majaileville porkkanoille ja appelsiineille ihan muuhun tarpeeseen. Ensimmäinen osuma esitteli tämän Marokkolaisen salaatin, joten pakkohan se oli yhdistää tagineateriaan. Ja sopi muuten mielettömän hyvin. Salaatinkastike, ja varsinkin siinä oleva minttu, korostaa myös taginen makuja ihanasti. Niin hyvin jopa, että en missään tapauksessa jättäisi tätä salaattia tekemättä kyseistä taginea tarjoillessani!

Marokkolainen porkkana-appelsiinisalaatti
450g porkkanoita karkeasti raastettuna
2 appelsiinia
6-8 retiisiä ohuina viipaleina
Kastike
2rkl appelsiinimehua
1rkl sitruunamehua
2rkl oliiviöljyä
merisuolaa ja mustapippuria myllystä rouhaistuna
½tl jauhettua kuminaa
½tl jauhettua kanelia
1tl tomusokeria
Vähintään 10 mintunlehteä
Leikkaa appelsiinista kuoret pois, niin että kaikki valkoinen osa poistuu. Leikkaa appelsiini sen jälkeen viipaleiksi ilman “nahkoja” ja sitten viipaleet pieniksi kolmioiksi. Laita appelsiinikolmiot, porkkanaraaste ja retiisiviipaleet salaattikulhoon.
Mittaa kastikkeen ainekset kuppiin ja sekoita ne keskenään. Kaada kastike salaattiainesten päälle ja pöyhi kevyesti. Nautiskele sellaisenaan tai taginen lisukkeena.