keskiviikko 2. maaliskuuta 2016

MEHEVÄN MUHEVA JA ENNENKAIKKEA SUPERMAUKAS KASVISLASAGNE




Tehtiin toissa viikonloppuna tätä kasvislasagnea, jota syödessä mietin, että taisi jauhelihaversio löytää voittajansa. Vaikka on tämä munakoiso-jauhelihalasagnekin ollut herkkua. Kuten myös tämä aiempi kasvisversio ricotta-pinaattilasagne (voi itku noita kahdeksan vuoden takaisia kuvia, on tässä sentään onneksi niiden suhteen jotain kehitystä tapahtunut, vaikka lasagne erityisen haastava kuvauskohde tuntui edelleenkin olevan :D). Nyt kun noita arkistoja lähdin kaivamaan, niin on me muuten tehty myös ihanaa kurpitsa-vuohenjuustolasagnea! Ja entäs blogin ihka ensimmäinen postaus, jossa tehtiin frteeratuista lasagnelevyistä herkulliset marjaleivokset :) Taitaa olla kohta koko blogin kantava teema, erilaiset lasagnet.

Palatakseni tämän päivän aiheeseen, kasvislasagneen, joka arkistojen perusteella on hieman arkisempi kuin aiemmat lajitoverinsa, mutta ah niin maukas. Tein tätä samaa muuten myös viime viikonloppuna, kun oltiin sukuloimassa Torniossa. Silloin käytin kesäkurpitsan sijaan kaapista löytynyttä parsakaalia, joka sekin sopi tähän mainosti. Toisella kertaa yrttipuntit jäivät pois, mutta hyvin maistui ilmankin. Eli kasviksia maun mukaan ja sitten kunnon beschamel-kastike niin hyvä tulee! Kasviskastike on näillä määrillä ainakin meidän perusjauhelihakastiketta runsaampi, joten pastakerroksia saa olla jopa neljä, ja kuten kuvista näkyy meidän vuoalle se alkoi olla ihan vetoisuuden äärirajoilla.

Supermaukas kasvislasagne
12-15 täysjyvälasagnelevyä
4 keskikokoista porkkanaa karkealla terällä raastettuna
1 kesäkurpitsa raastettuna, tai 1 parsakaali hienonnettuna
1 sipuli (tai punasipuli) hienonnettuna
1-3 valkosipulinkynttä hienonnettuna
1prk tomaattimurskaa
100g tuoretta pinaattia
1 ruukku basilikaa hiennonnettuna
1 ruukku timjamia hienonnettuna
2rkl rypsiöljyä
mustapippuria myllystä
suolaa maun mukaan
ripaus chiliä/cayennea

Beschamel-juustokastike
50g voita
1dl vehnäjauhoja
8dl maitoa
150g juustoraastetta (meillä ekalla kertaa parmesaania ja mozzarellaa, toisella emmentalia ja mozzarellaa, molempi parempi)
ripaus valkopippuria ja muskottipähkinää

Kuulota sipuli ja valkosipuli öljyssä. Lisää porkkanat ja kesäkurpitsa/parsakaali ja paistele keskilämmöllä kunnes pehmenevät. Lisää tomaattimurska, tarvittaessa vettä n.purkillinen, sekä mausteet ja hauduta n.5-10min. Lisää lopuksi pinaatti ja yrtit.

Sulata voi kattilassa ja sekoita siihen vehnäjauhot, älä ruskista. Lisää maito koko ajan vispilällä sekoittaen. Itse lisään alkuun noin desin johon sekoitan voi-jauhoseoksen huolellisesti ja sitten loput maidot. Keitä sekoitellen, kunnes seos sakenee ja kuplii hieman. Nosta pois levyltä ja sekoita suurin osa juustoraasteesta joukkoon, jätä n. 1dl kuorrutusta varten. Mausta.

Lado lasagnelevyt ja kastikkeet vuorotellen vuokaan. Itse laitan aina pohjalle hieman kumpaakin kastiketta, ennen ensimmäiästä pastakerrosta. Viimeisen pastakerroksen päälle lisään enää pelkkää juustokastiketta sekä loput juustoraasteet.
Paista 200C-asteessa n.50min  (30-40 minuuttia riittää jos käytät tavallista täysjyvän sijaan). Anna vetäytytä n.15min ennen tarjoilua. Nauti.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti