keskiviikko 9. joulukuuta 2009

Oiva kakku joulun odotukseen

Minut oli Pikku E:n kanssa kutsuttu työpaikkani joululounaalle viime viikon torstaina. Tämä oli ensimmäinen kerta äitiysloman aikana kun palasin takaisin toimistolle, joten tuntui sopivalta viedä sinne jotain leipomusta mennessään. Mietiskelin aikani minkälaisen kakun väsäisin, kun joukosta löytyy hivenen ruokarajoitteisiakin henkilöitä (tai no yksi, mutta sitäkin tarkempi siitä mitä suuhunsa laittaa) ja selasin kaikki meille kertyneet jouluaiheiset ruokalehdet läpi. Sieltä ei lopulta mitään mieleistä tähän tarkoitukseen toteuttamiskelpoista kakkua löytynyt, mutta sitten muistelin, että aiempina vuosina piparit ja glögi ovat tehneet työpaikalla kauppansa, joten mielessä alkoi kutkuttamaan ajatus niiden yhdistämisestä kakkua varten. Pohja ja kiille syntyikin niistä helposti sen kummemmin muita aineita, voita ja liivatetta lukuunottamatta, mukaan lisäämättä.



Täytettä pohdiskelin pisimpään. Ensin meinasin, että jokin perusvaniljainen toimisi, mutta lopulta kaipasin siihen jonkinlaista raikkautta lisäksi. Sitten mieleen pompsahti jouluinen omena, ja hra Patalintukin oli sitä mieltä että se tähän yhdistelmään sopisi, joten kakku oli päässä sillä valmis. Kokonaisia omenoita en kuitenkaan lähtenyt kakkua varten pilkkomaan ja pehmentämään, vaan keräsin kaupasta kasan erilaisia omenaisia tuotteita. Niitä yhdistämällä sain aikaiseksi kevyen omenaisen, vaniljalla ja kanelilla viimeistellyn seoksen joka osuu omaan kakkumakuun täydellisesti. Koristelun tein isänpäivänä hienoksi havaitun mallin mukaisesti, tällä kertaa valkosuklaalla. Kaikki joulun makeat maut kätevästi samassa paketissa! Tuo makurajoitteinen tekniikantohtorikin söi palasensa kummempia mukisematta. Sanoisin, että tässä on oikein oiva kakku pikkujouluihin, ja ihan itse pääjuhlaankin sitten kuun lopussa.



Sen verran itse kakkuun ihastuin, että tänään on toinen samanlainen menossa mukaan vauvaryhmän tapaamiseen. Ei meillä aina mitään kakkukestejä ole, mutta tällä kertaa on paljon aihetta juhlaan; juuri ohitettu itsenäisyyspäivä, emännän nimipäivät ja omat synttärini. Muuta kakkua ei tälle päivälle olekaan tarjolla, joten pitänee tankata iso pala vatsavarastoon ;D

Mukavaa joulunodotusta kaikille!

Omena-pipari-glögikakku
Pohja
200g piparkakkuja
80g sulatettua voita
Täyte
6 liivatelehteä
1dl luomuomenamehua
200g maustamatonta tuorejuustoa
200g omena-kanelirahkaa
200g uuniomenajugurttia
3rkl omenasosetta (Piltti tms)
1½dl sokeria
2½dl Vaahtoutuvaa vaniljakastiketta
Kiille
3 liivatelehteä
2½dl punaista glögiä
Koristelu
40g leivonta valkosuklaata
Sokeripalloja

Murskaa piparit hienoksi ja yhdistä ne sulatetun voin kanssa. Leikkaa irtopohjavuoan (halkaisija 26cm) pohjalle sopivan kokoinen pala leivinpaperia. Painele keksiseos vuoan pohjalle ja laita vuoka jääkaappiin odottamaan täytteen valmistumista.

Upota liivatelehdet kylmään veteen vähintään 5 minuutiksi. Sekoita tuorejuusto, jugurtti, rahka, sokeri ja omenasose keskenään. Vaahdota vaniljakastike mahdollisimman kovaksi ja kääntele juustoseos joukkoon. Kiehauta omenamehu ja sulata puristetut liivatelehdet siihen. Anna jäähtyä hieman ja sekoita se sitten täytteeseen. Kaada täyte vuokaan ja anna hyytyä jääkaapissa 3-4 tuntia.

Laita kiillettä varten liivatteet likoamaan kylmään veteen. Kiehauta n.½ desiä mehua ja sulata puristetut liivatteet siihen. Sekoita loppu mehu joukkoon. Jäähdytä liemi huoneenlämpöiseksi ja kaada se hyytyneen kakun päälle. Anna taas hyytyä jääkaapissa muutama tunti.

Sulata valkosuklaapalat mikrossa tai kattilassa. Lusikoi sulanut suklaa pieneen desin minigrip-pussiin. Anna hieman jäähtyä ennenkuin leikkaat kulmaan pienen reiän ja aloitat pursottamisen, mutta kuitenkin niin että suklaa pysyy juoksevana. Tarkista kakun keskikohta ja vedä pursotepussista tasaisesti puristaen keskeltä reunan kautta keskelle isoja silmukoita koko kakun ympäri. Tee toiset, ja vielä kolmannetkin silmukat edellisten viereen, osittain päälle. Ripottele vielä kakun keskelle sokeripalloja kukan heteiksi. Suklaa kovettuu nopeasti, joten jos haluat pallojen tarttuvan siihen, toimi pikaisesti.


8 kommenttia:

  1. Oi miten nätti kakku! Ja kuulostaa herkulliselta muutenkin,varmaankin tykkäsivät siitä työpaikallasi...

    VastaaPoista
  2. Kakku on todella kaunis ja erittäin herkullinen, minä kun onnekkaana pääsin sitä maistamaan!

    VastaaPoista
  3. Kiitos Yaelian! Kyllä tuntuivat tykkäävän sekä töissä, että vauvatapaamisessa :)

    Kiva Sanna kun löysit perille ja ihanaa kun kommentoit tännekin!! Kiitos =)

    VastaaPoista
  4. kylläpä kuulostaa jouluisen herkulta. uuniomenajojurtti on yliherkkuani!

    ja taas tuo upea koristelu - wau!

    onnea syntymäpäivien johdosta!

    VastaaPoista
  5. Kiitos onnitteluista Merituuli :)

    Koristelu onnistui valkosuklaalla mielestäni vieläkin paremmin. Tai ainakin muotonsa pitävyys oli parempi kuin siinä lakritsissa, joka meinasi sulaa ja haihtua pois.
    Mietin, että aika kivan kuvion saisi, kun yhden noista kiemurakierroksista tekisi tummasta suklaasta ja loput tällä valkoisella. Pitää koittaa ensi kerralla - tästä koristelusta ei nyt voi ihan heti luopua ;)

    Ja uuniomenajugu on tosiaan herkkua ihan sellaisenaankin!

    VastaaPoista
  6. Kaupasta mukaan tarttuneesta Pirkka-ruokalehdestä löytyi sitten myös piparipohjaisen glögitortun ohje. Ei siis kuitenkaan niin uniikki idea...
    Jos kakkuun kaipaa vahvempaa glögin makua, voi kiilteeseen kokeilla käyttää glögitiivistettä valmiin glögin sijaan. Meille kyllä maistui tämä oma mieto versio, mutta vahvempikin tähän varuiksi talteen: 3dl glögitiivistettä, 1dl vettä ja 4 liivatelehteä.

    VastaaPoista
  7. Kakussasi on aivan ihanat värit! :) Upea kontrasti punaisen ja vaalean välillä. Ja kauniisti olet koristellut!

    VastaaPoista
  8. Kiitos Insanity! Itsekin pidin tämän kakun väritystä tosi onnistuneena. Ja kun makukin oli kohdallaan, niin eipä sitä kakulta muuta voi toivoa :)

    VastaaPoista