sunnuntai 16. joulukuuta 2012

Valmista muutamassa minuutissa

Näin joulun alla on aika usein kortilla ja ainakin me tarvitsemme helppoja ja NOPEITA ruokia joita toteuttaa päivän päätteeksi ilman kummempaa rasitetta. Jouluksi tulee kuitenkin kokattua sitten jopa yli tarpeen, joten siihen on hyvä säästää energiaa. Tätä pastaa on nyt tehty pari kertaa ja oikein hyvällä ruokahalulla ollaan sitä syöty. Voisin sanoa että on makunsakin puolesta yksi tämän hetken lemppareista. Toteuttaa kriteerit helppo ja nopea erinomaisesti. Ollaan suosittu tässä tuorepastaa, koska se on täyttävämpää. Meillä tästä syö kaksi aikuista ja kaksi alle 3,5v lasta, kun kukaan ei ole erityisen suuriruokainen. Me liotamme halloumia aina kylmässä vedessä vähintään muutaman minuutin verran (mielellään puoli tuntia) ennen käyttöä liian suolaisuuden poistamiseksi.




Halloumipasta
1 rasia (250g) tuorespagettia
1pkt (n.250g) halloumia
½ rasiaa kirsikkatomaatteja paloiteltuna
15 oliivia puolikkaina
rucolaa
2-3rkl hyvää oliiviöljyä
rouhaisu tai pari mustapippuria
Pecorinoa / parmesaania
Paloittele halloumi haluamasi kokoisiksi paloiksi ja ruskista ne nopeasti pannulla. Keitä pastaa pakkauksen ohjeen mukaan (n.3min). Kaada keitinvesi pois ja sekoita pastan joukkoon kunnon loraus oliiviöljyä, halloumi, tomaatit sekä oliivit. Viimeistele annokset rucolalla ja vastaraastetulla pecorinolla tai parmesaanilla. Nauti heti. (Pannulla kuulotettu valkosipuli ei tätä varmaan pahentaisi).

6 kommenttia:

  1. Juuri tällaisia herkullisia ja nopeita ohjeita kaipaan. Kiitos siis :)

    VastaaPoista
  2. Kuulostaa herkulliselta! Omasta annoksestani jättäisin oliivit pois, mutta olen jo jonkin aikaa pohdiskellut, mihin voisin yhdistää herkullista halloumia - tarjosit aika hyvän ehdotuksen. :)

    VastaaPoista
  3. Olipas taas mitä mainioin idea, halloumipasta. Ja nopeus on valttia!

    VastaaPoista
  4. Johan iski joulukiireet päälle niin että en kertakaikkiaan ole ehtinyt vastaamaan vaikka kommenttinne iloissani ajallaan luinkin <3

    Satu, hienoa jos oli apua arjen helpotukseen!

    Maija, halloumi on täss(kin) yhteydessä vaan niiin hyvää! Jotain kirpeää siihen kannattaa viereen jättää, mutta onhan ainakin nuo tomaatit :)

    Nanna, nopeus on usein todella tärkeä asia. Meillä nykyisin n. 6/7... Mutta onneksi nopeasti saa myös tosi hyvää!

    VastaaPoista
  5. Kiitos, tämä pelasti sekä äidin että tyttären jouluostosten jälkeen. Olin maanantaina kerrankin miettinyt etukäteen pari ruokalajia, joita voisi viikolla tehdä ja ostanut ainekset, joten keskiviikkona soitin matkalta kotiin, että siellä on ainekset, tekisitkö valmiiksi, tulemme kohta. Hyvää oli! Meidän versiosta jätettiin oliivit pois, mutta valkosipulia oli mukavasti. Seuraavan kerran ajateltiin lisätä vielä aurinkokuivattuja tomaatteja joukkoon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana kuulla että tuonut sinnekin pikaisen helpotuksen, kiva kun tulit kertomaan! Aurinkokuivatut tomaatit varmaat korvaavatkin puuttuvat oliivit kivasti - vähän kirpeyttä (ja suolaa) mukaan :)

      Poista