tiistai 25. joulukuuta 2012

Jouluaaton menu 2012

Meidän jouluaatto sujui leppoisissa merkeissä. Ruokavalmistelut oltiin tehty viikonloppuna valmiiksi ja muutenkin pienennettiin ruokavalikoimaa reilusti pariin edelliseen vuoteen nähden. Ihan tarpeeksi ison ähkyn sitä sai näinkin aikaiseksi, eikä kenellekään taatusti jäänyt nälkä! Meni vaan vähän sellaiseksi paikallaan pyörimiseksi ennen ateriaa, kun tuntui että pakkohan tässä vielä on olla jotain tehtävää ja mikä puuttuu? ;) Periaatteessa listalla oli pari alkupalaa, pääruoka ja jälkkäri, mutta kaikki kakkua lukuunottamatta laitettiin kerralla pöytään. Kuten vanhat lukijat muistavat, meidän joulupöydästä ei perinteisiä laatikoita ja kinkkua tai rosollia ole löytynyt vuosiin, mutta samoja makuja eri vivahteilla kyllä. Kaikki perinteiset "pakolliset" olivat nytkin tavallansa edustettuina ja kylläpä olikin maukasta. Lohi ja broileri saavat erityismaininnan - niitä (ainakin) tehdään varmasti uudestaankin. Linkitän ohjeita kunhan saan postauksia näpyteltyä.






Viikuna-mozzarellasalaattia on syöty jo useana vuotena peräkkäin. Aina ihanaa.

Suklaa-saksanpähkinäkakku, rahkatäytteellä ja vadelmakastikkeella



Jos kaikki pääruoaksi tarjolla olleet olivatkin viedä kielen mennessään, se pakollinen epäonnistuminen kohdattiin tänä vuonna jälkiruoassa. Kakku oli liian kuiva, liian kova ja liian mauton. Kastike pelasti paljon mutta ei tarpeeksi. Ulkoisesti kaunis tarjottava, mutta tätä on kehitettävä vielä paljon. Palataan siihen joku toinen vuosi, nyt tarjolla pelkät kuvat.



 

***** Hyvää ja makoisaa joulua ***** 

8 kommenttia:

  1. Voi miten houkuttelevan näköinen joulupöytä! Meillä mentiin aika perinteisellä linjalla, kohta pitää alkaakin sommitella vateja pöytään taas, perunat paistan jo ankanrasvassa ja osa kinkusta on jo jemmattu hernekeittoa varten:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia! Hyvältä kuulostaa sinun suunnitelmat jatkojalostukseen :)

      Poista
  2. Upea menu teillä! Ja hyvää joulun ajan jatkoa!

    VastaaPoista
  3. Voi nam, kuulostaa ja näyttä'ä ihanalta! Just tänään sanoin miehelle et jos me joskus tehdään joulua kotiin niin laatikkoja en tekisi ja kinkunkin hieman eri tavalla. Kalapöytä sen sijaan on musta must :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Anni. Kaloja ei vaan osaa jättää pois - ja eihän se tässä itsetarkoituksena ole meilläkään vaan saada herkkuja pöytään :) Kunhan saan tuon lohipastramin kirjoiteltua niin suosittelen testaamaan, jos ei ole jo tuttu. Mua jäi vähän kaivelemaan ajatus lantturavioleista. Tänä vuonna ei jaksettu väkertää, mutta ensi vuonna on ehkä pakko!

      Poista
  4. Kauniita ruokia ja niin herkullisen näköisiä! Nam.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Herkullista olikin, meidän joulukirous on vissiin selätetty (muutamakin vuosi meni kun aina petyttiin omiin ruokiimme ;)) Kiitos!

      Poista