keskiviikko 27. marraskuuta 2013

JOULUMAKEISIA: SUOLAINEN MANTELITOFFEE-SUKLAAFUDGE

Sain kutsun osallistua Dansukkerin järjestämään blogihaasteeseen, jossa 20 bloggaajaa kisaavat Suomen taidokkaimman herkkubloggaajan tittelistä. Kisa koostuu kolmesta vaiheesta, jonka ensimmäinen osa on nyt, toinen osa vuoden vaihteen jälkeen ja viimeinen "mittelö" maalis-huhtikuussa. Voittaja julkaistaan toukokuussa. Pakko myöntää, että kutsu oli aikamoinen yllätys! Pikkaisen jännittää ja hirvittää, mutta innoissani lähden mukaan.

Haasteen ensimmäisenä aiheena on joulumakeiset, joita varten Dansukker lähetti Dansukker Glukoosisiirappia testattavaksi ja arvioitavaksi. En ole koskaan aikaisemmin käyttänyt glukoosisiirappia, ja yllätyinkin että ensioletukseni vastaisesti, siirappi ei maistu kovinkaan makealta. Yksinään se ei maistu oikeastaan juuri miltään. Glukoosisiirappi säätelee tavallisen sokerin kiteytymistä, jolloin syntyy toffeelle ja fudgelle luonteenomainen koostumus. Tämän väitteen voin nyt allekirjoittaa oman kokemukseni pohjalta. Leivon paljon ja laitan ruokaa, mutta makeisten teon olen aina kokenut vaikeaksi. Tällä kertaa sokeri ei jäänyt ratisemaan hampaisiin, eikä fudgesta tai toffeesta puuttunut tarvittavaa sitkoa, vaan kaikki oli ihan juuri niin kohdallaan kuin toivoinkin.

Joulumakeisia miettiessä, minun mieleeni ei tullut juuri muuta kuin suklaa, toffee ja mantelit, joten päätin yhdistää ne kaikki. Fudgeen katselin ohjetta australialaiselta Taste-sivustolta, mutta päällisen muokkasin oman maun mukaan, lisäämällä toffeeseen manteleita ja sormisuolaa ja jättämällä valkosuklaan pois. Halusin päällisestä suolaista toffeeta, ja se onkin pohjaa huomattavasti tahmaisempaa ja pehmeämpää, kuin alaosan fudge. Siitä saa helposti fudgemaisen lisäämällä kiehuneeseen massaan 180g valkosuklaata samaan tapaan kuin tumma suklaa lisätään pohjaan. Makunsa puolesta herkku ei valkosuklaata kaipaa. Merisuola (käytin Maldonia, joka ei ole niin pistävän makuista) toi makeiseen mielestäni ihanan lisän. Se suolaisen ja makean suloinen liitto, tiedättehän!



Suolainen mantelitoffee-suklaafudge

Suklaafudgeen
397g (1prk) kondensoitua maitoa
2dl fariinisokeria
2rkl glukoosisiirappia
125g voita
180g tummaa suklaata

Suolaiseen toffeeseen
397g (1prk) kondensoitua maitoa
2dl farinisokeria
2rkl glukoosisiirappia
2rkl vaaleaa siirappia
125g voita
80g kokonaisia manteleita
1-2tl sormisuola

Vuoraa suorakulmion muotoinen vuoka leivinpaperilla. Minulla vuokana n.20x25cm kokoinen lasagnevuoka, jossa makeiskerroksesta muodostui n.3cm korkea.
Laita kaikki suklaafudgeen tarvittavat ainekset, paitsi suklaa, paksupohjaiseen kattilaan. Keitä matalalla lämmöllä n. 5-6 minuuttia, kunnes kaikki sokeri on sulanut seokseen ja seos on kiiltävää. Älä anna vielä kiehua. Nosta lämpöä vähän ja anna kiehahtaa. Sekoita jatkuvasti n.5-7 minuuttia, tai kunnes seos paksuuntuu ja irtoaa kattilan reunoista. Pidä lämpö juuri kiehumisen rajalla, niin että se kuplii kevyesti. Ota kattila pois liedeltä ja sekoita joukkoon paloiteltu suklaa. Sekoita kunnes suklaa on sulanut tasaisesti seokseen ja kaada kaikki sen jälkeen leivinpaperoituun vuokaan. Anna hyytyä puolisen tuntia. Pese kattila seuraava vaihetta varten.

Levitä mantelit ja n. 1tl suolaa uunipellille ja paahda niitä 200C asteisessa uunissa 10min välillä käännellen. Mittaa kaikki toffeeseen tarvittavat aineet suolaa ja manteleita lukuunottamatta paksuphjaiseen kattilaan. Keitä matalalla lämmöllä n. 5-6 minuuttia, kunnes kaikki sokeri on sulanut seokseen ja seos on kiiltävää. Älä anna vielä kiehua. Nosta lämpöä vähän ja anna kiehahtaa. Sekoita jatkuvasti n.5-7 minuuttia, tai kunnes seos paksuuntuu ja irtoaa kattilan reunoista. Pidä lämpö juuri kiehumisen rajalla, niin että se kuplii kevyesti. Ota kattila liedeltä ja sekoita joukkoon paahdetut mantelit. Kaada massa suklaakerroksen päälle vuokaan. Ripottele päälle suolakiteitä. Anna hyytyä puolisen tuntia, minkä jälkeen peitä vuoka kelmulla ja laita se jääkaappiin vähintään kuudeksi tunniksi.

Leikkaa sopiviksi paloiksi (voit käyttää veistä kuumassa vedessä leikkaamista helpottaaksesi) ja tarjoile. Valmiit karkit kannattaa säilyttää jääkaapissa.



17 kommenttia:

  1. Oi, ihanan näköisiä ja varmasti makuisia! Näitä kokeilen jouluksi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuri eilen ystävän kanssa mietittiin, että olisivat ihana päätös jouluaterialle. Se yksi supermakea pala kahvin kera kaikkien jouluruokien jälkeen :) Kiitos ja toivottavasti tykkäät!

      Poista
  2. Näyttää ja kuulostaa todella herkulliselta. Suolan lisääminen makeaan toimii joka kerta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Saija! Se on suorastaan ihmeellistä, miten suola tuo uusia makuja makeasta esiin :)

      Poista
  3. Herkullisen näköisiä ja varmasti makuisiakin makeisia. Minkä kokoinen vuoka sulla oli ja miten paljon niitä fudgeja tuli tuosta annoksesta. Löysin yhdeltä saksalaiselta sivustolta tämäntyylisen ohjeen, mutta sun ohjeesi näyttää paremmalta ja tämän perusteella uskallan korkata glugoosisiirappipulloni!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä kysymys! Pitääkin lisätä vuoan koko myös ohjeeseen. Mä tein nuo meidän lasagnevuokaan, jonka pohja on n.25x20cm. makeisten korkeus on n.3cm. Eli siitä voi laskea, että aika monta muhkeaa palasta siitä tulee. Jos tekee vain omaan käyttöön pienelle porukalle, kannattaa ohje varmasti puolittaa. Eli keittää puoli purkkia kondensoitua maitoa ja puolittaa kaikki muutkin mitat. Keittoaika silloin varmaan vähän vähenee. Hyviä herkkuhetkiä, toivottavasti maistuu :)

      Poista
  4. Ihanan näköisiä fudgepalasia. :) Manteli on kiva lisä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Manteli sopi näihin kivasti ja toi sitä ihanaa rapeutta :)

      Poista
  5. Vautsi miten hienoa, että sait kutsun mukaan kilpailuun! Nämä ainakin näyttävät semmoisilta herkuilta, että eivät varmasti jäisi kaappiin vanhenemaan. ;-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Olin kyllä ihmeissäni, mutta iloissani toki :) Meil on vielä pari palaa jääkaapissa - tuli aikas iso annos ja lapsiin iskeneen flunssan vuoksi ei oo päästy niihin kyläpaikkoihin mihin sitä oli tarkoitus kuskata...

      Poista
  6. Nam! Pitää laittaa korvan taakse! Aivan ihan näköistä ja voin kuvitella maun. :)

    VastaaPoista
  7. Hei! Ajattelin vielä varmistaa, ennen kuin alan itse tätä reseptiä kokeilemaan, että onhan tuo kondensoitu maito sellaista, jota ei ole valmiiksi keitetty kinuskiksi? Ostin siis tätä juoksevampaa tavaraa tätä varten. Onko se sellaista, mitä itsekin käytit?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei, kyllä vain, sitä juoksevaa maitoa! Ei valmista kinuskia. Toivottavasti maistuu :)

      Poista
  8. Siis hetkinen, eli keitetäänkö kondensoitu maito valmiiksi kinuskiksi ensin, vai ei? Kuinkahan kauan tämä säilyy, eli jos jouluksi tekee niin kuinka aikaisin sen tohtisi tehdä, jos jääkaapissa säilyttää?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mistä tama kinuskin keittelyn tarve nyt kumpuaa? Ei tarvitse ostaa eikä tehdä erikseen kinuskia. Kondensoitu maito ja muut listan tarvikkeet kattilaan ja sitten keittely reseptin ohjeen mukaan :)

      Poista
    2. Ai niin, siitä säilyvyydestä. Kyllä se tuntuu säilyvän, meillä on pari palaa tuosta vielä jääkaapissa jäljellä. Mutta ei se niin kaunista enää ole. Toffee tuppaa vähän "hikoilemaan", ulkomuoto on painunut ja suolakiteet sulaneet kadoksiin. Mieluiten siis ei kovin montaa päivää etukäteen. Tai ainakin pintasuolan ripottelu kannattaa jättää sitten melkein tarjoiluhetkeen. Toffee on myös tosi tahmaista, joten näitä kuutioita ei oikein voi säilyttää päällekkäin.

      Poista