torstai 4. syyskuuta 2008

Piirakkapäivä

Viime lauantaina saimme pari ystävää houkuteltua luoksemme kokeilemaan leivonnan tuotoksia. Vuorossa oli marjapiirakka, jonka ohje tuli bongattua Hesarin ruokatorstaista jo heinäkuun alussa. Nyt alkoi pelottamaan, että kokeilu jää kokonaan ensi kesään jos sitä ei ehditä toteuttamaan ennenkuin marjakausi täysin loppuu. Meillä ei kahdestaan mitkään makeat leivonnaiset uppoa paljon testipalaa enempää, joten pitää olla varmasti vieraita tulossa ennenkuin mitään makeaa alamme leipomaan. Tai totuuden nimessä – vaikka ruoanlaitto hoidetaan aina yhdessä, niin leipomiseen riittää innostusta vain toisella osapuolella... Hesarissa piirakka oli tehty pelkistä mustikoista, meidän versiosta löytyy myös vadelmia ja valkoherukoita. Päällyksen kanssa oli hieman ongelmia koska se ei hyytynyt tarpeeksi pysyäkseen kunnolla piirakan päällä sen jälkeen kun vuoan reunat irrotettiin. Kannattaa siis tehdä joko pysyvästi reunalliseen astiaan tai keksiä jokin muu keino hyytelön tekoon. Hyvää tämä oli, vaikka täytyy kyllä myöntää, että ei yhtä hyvää kuin mitä ohjeen lukemisen jälkeen mielessä makustelu antoi ymmärtää.

Makean vastapainoksi tarvittiin suolaista ja uusimmasta Maku-lehdestä (4/08) löytyi tämä sipulipiirakka. Tästä tosiaan sitä suolaa ja rasvaa sitten löytyykin, joten liian usein ei tällaisella parane herkutella, mutta muuten ehdottomasti kokeilemisen arvoinen. Erityisesti ohjeessa miellytti se että myös pohjaa maustettiin yrteillä, joten reunatkaan eivät tästä piirakasta jää syömättä. Toinen mainitsemisen arvoinen asia on se, että toinen vieraistamme ei pidä sinihomejuustosta, mutta söi tätä piirakkaa hyvällä ruokahalulla. Eri maut sekoittuvat tässä niin paljon keskenään, että mikään ei ole yksinään liian hyökkäävä. Siis oiva harjoittelukappale homejuuston syönnin aloittamiseen jos siihen on tarvetta.

Mascarpone-marjapiiras
6-7 digestive-keksiä tai isoa piparkakkua (tai molempia sekaisin kuten meillä)
25g voita
2dl vaahtoutuvaa vaniljakastiketta
250g mascarpone-tuorejuustoa
2rkl hunajaa
1rkl Limoncelloa (tai muuta sitruslikööriä)
3 liivatetta
Vettä
4-5dl mustikoita/vadelmia ja/tai valkoherukoita
2dl vettä
1dl hyytelösokeria

Murskaa keksit ja sekoita pehmeän rasvan kanssa. Levitä seos piirasvuoan pohjalle. Laita liivatteet likoamaan kylmään veteen. Vaahdota vaniljakastike ja mausta mascarpone hunajalla sekä liköörillä. Lisää vaniljavaahto mascarponen joukkoon ja sekoita. Kaada liivatteesta vesi pois ja sulata niistä pienessä vesitilkassa mikrossa noin minuutin ajan. Kaada liivate ohuena nauhana juustoseokseen koko ajan sekoittaen. Kaada seos pohjaosan päälle ja tasoita. Anna hyytyä jääkaapissa pari tuntia.
Kuumenna 2dl vettä ja lisää hyytelösokeri hyvin sekoittaen. Kiehauta. Levitä marjat juustomassan päälle ja lusikoi hiukan jäähtynyt hyytelösokeriseos marjojen päälle. Nosta piirakka hyytymään jääkaappiin ja tarjoile myöhemmin kahvin/mustan teen kera.


Yrttinen sipulipiiras
Pohja:
100g voita
2½dl vehnäjauhoja
Ripaus suolaa
2tl tuoreita rosmariinin neulasia
1rkl kylmää vettä
Täyte:
2dl kermaa
2 munaa
100g parmesaanijuustoa raastettuna
75g sinihomejuustoa murusina
1rkl tuoretta timjamia
½tl viherpippuria
½tl mustapippuria
4-5 pientä kesäsipulia (punaista tai keltaista)
2rkl voita paistamiseen
1½rkl fariinisokeria
1-2rkl sitruunamehua
Sipulinvarsia
Nypi pohjan aineet keskenään kulhossa. Painele taikina piirasvuoan pohjalle ja reunoille, pistele haarukalla ja nosta vuoka jääkaappiin täytteen valmistamisen ajaksi. Sekoita keskenään kerma, muna, juustot ja mausteet. Leikkaa sipulit pituussuunnassa viipaleiksi. Sulata voi paistinpannussa ja lisää fariinisokeri. Paista sipuliviipaleet nopeasti kuumalla pannulla molemmin puolin. Siirrä sivuun ja lisää sitruunamehu. Esipaista piiraspohjaa 200C asteessa 10min. Kaada täyteseos piiraspohjalle ja asetele sipulit nätisti päälle ja koristele ohuiksi suikaleiksi leikatuilla sipulinvarsilla. Paista vielä n.25min.

2 kommenttia:

  1. Tämä sinihomejuustoon totutteleva kiittää vielä miellyttävästä elämyksestä! Niin suolaisesta kuin makeasta! :)

    VastaaPoista
  2. Hyvä vaan että maistui ja kiitoksia seurasta! Tervetuloa uudelleen - sitten taas uudet eväät :)

    VastaaPoista