perjantai 20. huhtikuuta 2012

Kalkkunakakku

Poikasen 1-vuotis synttäreitä vietettiin meillä viime viikonloppuna. Kirjoittelen tarjottavista tänne näin vähitellen yksi kerrallaan. Täytekakku ja tarkempi kuvaus juhlista vuorossa aikanaan viimeisenä :)

Viime hetken päätös tehdä pojan 1-vuotissynttäreille myös voileipäkakku kannatti. Halusin jotain samantyyppistä kuin molempien lasten ristiäisissä nähty lohivoileipäkakku, kun se on ollut aina niin tavattoman hyvää. Halusin kuitenkin jotain vähän erilaista ja mieleen tuli kalkkuna. Muokkailin paria aiheeseen liittyvää reseptiä omiin makumileltymyksiin sopivaksi ja tästä tulikin niin erinomaista, että varmasti tulee toistettua muihinkin juhliin. Raikas kakku, jota syö mielellään suuremmankin palan.


Hyydytetty kalkkunavoileipäkakku
Pohja
200g saaristolaisleipäviipaleita
75g sulatettua voita
Täyte 
5 liivatelehteä
2rkl sitruunamehua
15 isoa oliivia hienonnettuna
1 paprika (n.80g) hienonnettuna
½dl hienonnettua tuoretta basilikaa
1dl hienonnettua tuoretta ruohosipulia
200g savustettuja ohuen ohuita kalkkunasiivuja hienonnettuna
2dl vispikermaa
250g maitorahkaa
400g raejuustoa
1rkl sinappia
suolaa ja pippuria myllystä
Päälle
5 isoa oliivia
n.15cm kurkkua
1 keltainen tomaatti
5 ohuen ohutta siivua savukalkkunaa
herneenversoja

Paloittele leipäviipaleet ja jauha muruiksi. Itse jauhoin sauvasekoittimella, mutta tehosekoittimen tai monitoimikoneen omistajan kannattaa käyttää varmaan sitä. Lisää sulatettu voi ja sekoita se leivänmuruihin. Kiinnitä irtopohjavuoan (halkaisija 26 cm) pohjalle leivinpaperi ja taputtele leipäseos tasaiseksi kerrokseksi vuoan pohjalle. Nosta kylmään kovettumaan.

Laita liivatelehdet likoamaan kylmään veteen vähintään 5 minuutiksi. Vatkaa kerma kovaksi vaahdoksi.

Kuumenna sitruunamehu kattilassa. Purista liivatteista liiat vedet pois ja sulata ne mehuun. Anna hieman jäähtyä ja sekoita mehu huolellisesti rahkan joukkoon. Lisää joukkoon mausteet, kasvikset, kalkkuna, raejuusto sekä kermavaahto.

Levitä täyte vuokaan tasaiseksi ja anna sen hyytyä jääkaapissa mielellään yön yli seuraavaan päivään. Koristele kakku mieleiseksi. Itse veistin ruusun ja sen lehdet kuten ennenkin.

10 kommenttia:

  1. Namskis! :) Täytyy muistaa tämä juhlatarjottavia miettiessä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa :) Pitää itsekin muistaa tehdä toistekin ;)

      Poista
  2. Vau onpa kaunis! ja taidat olla mielettömän taitava noissa koristeluasioissa.Nuo kurkkukoristeet ovat upeat!Myöhäiset onnittelut pikkumiehelle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi kiitos ♥

      Kurkkukoristeista tulee tosiaan näyttävät ja hienot. Kaikenlisäksi helppoja, vaikka näyttää ehkä muulta ;)

      Poista
  3. uu-la-laa..mitkä koristeet! Täytyypä alkaa harjoittelmaan...ihania!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tästä olin jopa itse sitä mieltä että onnistui kivasti :) Kiitos!
      Kerran, pari koitat niin onnistuu varmasti!

      Poista
  4. Suolainen kakku ja noin kaunis! Aivan upeannäköinen :)

    Mukavaa vaihtelua voileipäkakkutäytteisiin tämä kalkkunaversio.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Kyllä suolaisestakin tosiaan saa kaunista aikaan, näitä minä tykkään koristella ja tehdä :)
      Kalkkuna sopi kakkuun hyvin. Menee mainiosti punaista lihaa syömättömille ja toisaalta hra Patalintu ei ensi kertaa maistaessaan tiennyt syövänsä kalkkunaa (josta ei olevinaan tykkää) ;)

      Poista
  5. Heippa! Miten olet tehnyt noi kurkkukoristeet? Tosi nätit! Entä ruusun kakun keskelle?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka! Ai hitsi miten huonosti mulla näkyykin täällä linkit, tuossa viimeisen kuvan yläpuolella on nimittäin linkki ohjeisiin.
      Ruusut tein näin: Ruusut on tehty tomaatista kuorimaveitsellä "kuorimalla". Tein kannan viereen ensin veitsellä viillon, että kuorimaveitsi pääsi helposti hommiin ja sitten veistin tomaatin alusta niin, että siitä tuli yksi pitkä suikale (ei haittaa jos katkeaa, palasetkin saa vielä nätisti aseteltua). Suikale sen jälkeen rullalle ja pystyyn - ruusu on valmis! (Sillä on väliä kummin päin suikalerulla seisoo, joten tarkista, kummin päin se näyttää ruusulta).

      Ja kurkkuihin olen kirjoitellut kuvallisen ohjeen täällä: http://patalintu.blogspot.fi/2013/08/kurkunleikkaus.html

      Poista