torstai 1. huhtikuuta 2010

Ei niin sokeaa kokkausta

Televisiosta ei ole viime aikoina tullut yhtään meitä kiinnostavia kotimaisia kokkausohjelmia. Edellinen oli varmaan Demon pitäjien luotsaama Food Club ja siitäkinhän on jo vaikka kuinka monta vuotta aikaa. Kun Nelosella kovasti mainostettu Sokkokokki alkoi pari viikkoa sitten, tallensimme kaksi ekaa jaksoa digiboksille ihan varuilta, pitäähän sitä tietää mitä ruokaskenessä milloinkin tapahtuu, mutta kuitenkin melko skeptisenä. Kun sitten katsoimme tallennettuja jaksoja, ensin hieman sivusilmällä leikin lomassa sitten koko ajan hieman keskittyneemmin, niin huomasimme sen tosi hauskaksi. Kerrassaan onnistunut ohjelmaformaatti, jossa tehdään herkullisen oloista ruokaa ja nauretaan hassuille vieraille. Hauskuus piilee tietysti pitkälti siinä, kun saa ihmetellä miten joku ei ihan oikeasti muka tunnista parsaa, tai erota viinietikkaa oliiviöljystä. Siis oikeasti?!

Heti ensimmäisen jakson menu kiinnosti meitä sen verran, että otimme sen samantien kokeiluun. Maanantaina ei meidän kaupoista löytynyt helmikananrintaa (kai sitä joskus täälläkin on kaupan..?), joten jouduimme tyytymään perusbroileriin. Ja käärimiseen käytetyn parmankinkun korvasimme peruspekonilla, kun sitä oli kaapissa jo valmiiksi käyttöä odottamassa. Jokatapauksessa vuohenjuustolla täytetty broilerikin maistui äärimmäisen herkulliselle ja sen lisukkeiksi tehdyt caponata ja tomaattivinegretti täydensivät setin täydelliseksi. Vai onko se täydellistä vasta sitten sillä helmikanalla, sitä pitää joskus vielä kokeilla kun kyseiseen tipuun törmäämme, mutta siihen asti olemme tyytyväisiä tähän. Jokatapauksessa, kehoitamme ehdottomasti kokeilemaan menua ja tuota ohjelmaakin kannattaa vilkaista jos ei ole ennestään tuttu. Tänään torstainahan se taas tuleekin, klo 20.


Vuohenjuustolla täytettyä (helmikanan)rintaa
4 broilerin rintafilettä (tai 4 helmikananrintaa)
150 g pehmeää vuohenjuustoa
2 valkosipulinkynttä
4 siivua savupekonia (tai parmankinkkua)
4 salvianlehteä
oliiviöljyä paistamiseen
suolaa
mustapippuria
Hienonna valkosipulinkynnet ja sekoita ne vuohenjuustoon. Mausta kevyesti suolalla ja mustapippurilla. Tee rintafileisiin sivuttain viillot siten, että niihin syntyy syvä tasku. Lusikoi jokaiseen taskuun noin 1 rkl vuohenjuustoa. Aseta kananrintojen nahkapuolelle salvianlehti ja kääri ympärille pekonisiivut.
Paista kananrinnat pannulla oliiviöljyssä kauniin ruskeiksi ja nosta ne uuninpellille. Mausta ne vielä suolalla sekä mustapippurilla ja loppukypsennä 190-asteisessa uunissa noin 15 minuuttia (helmikanaa ohjeen mukaan 10min).

Caponata
1 munakoiso
1 sipuli
kaksi oksaa varsiselleriä
3 rkl oliiveja
1 tl kapriksia
1 rkl pinjansiemeniä
10 kirsikkatomaattia
1 dl tomaattimehua
1 tl sokeria
1 rkl valkoviinietikkaa
loraus oliiviöljyä
Kuutioi munakoiso ja suolaa se kevyesti. Hienonna sipuli ja varsiselleri. Hienonna oliivit erikseen. Halkaise kirsikkatomaatit. Huuhtele ja kuivaa munakoisot. Lämmitä pannu kuumaksi ja paista munakoisot öljyssä muutamassa erässä kullanruskeiksi. Paista samalla pannulla sipuli ja varsiselleri. (Vaikka normaalisti ainakaan minä en voi sietää varsiselleriä, tähän se ehdottomasti sopii!) Yhdistä munakoiso, sipuli, varsiselleri, kirsikkatomaatit, tomaattimehu, pinjansiemenet, oliivit ja kaprikset samaan kattilaan. Hauduta paistosta miedolla lämmöllä 10 minuuttia. Lisää sokeri ja etikka ja mausta paistos suolalla sekä pippurilla.

Tomaattivinegretti
4 tomaattia
Pieni hienonnettu punasipuli
5 lehteä tuoretta basilikaa hienonnettuna
2 rkl valkoviinietikkaa
1 dl oliiviöljyä
mustapippuria
suolaa
Tee tomaatteihin pieni viilto kantaan. Kalttaa tomaatit eli käytä ne nopeasti kiehuvassa vedessä (10 sekuntia) ja jäähdytä nopeasti jäävedessä. Kuori ja leikkaa tomaatit neljään lohkoon, poista siemenet ja kuutioi lohkot. Yhdistä kaikki aineet kulhossa. Mausta suolalla sekä pippurilla ja tarkista maku. Tarjoile tomaattivinegretti huoneenlämpöisenä.

6 kommenttia:

  1. Mulla on Suomen televisio TVKaista.fi:n välityksellä,mutten ole vielä katsonut yhtäkään jaksoa tuosta ohjelmasta. Caponata on hyvää,olen tehnyt joskus,ja tuota tomaattivinaigrettia voiskin kokeilla.
    Iloista pääsiäistä !

    VastaaPoista
  2. Katsopa joku jakso ja kerro tykkäsitkö? Meistä molemmista se on ollut ainakin tähän asti hyvin viihdyttävä :)
    Kiitos ja oikein hyvää pääsiäistä myös sinne!

    VastaaPoista
  3. Niin, se piti vielä sanoa, että tuo vinegretti yhdistettynä caponataan toimi erityisen hyvin. Täydensivät toisiaan tosi makoisasti!

    VastaaPoista
  4. musta taas se ohjelma on tosi epäkiinnostava :(. ihan tyhmää että ne saa kysyä yleisöltä. arpois vaan ja tekis sitten vääristä raaka-aineista :). en ole kyllä kattonu kun kaksi vajaata jaksoa mutta kun kiinnostus ei riittänyt enempään.

    VastaaPoista
  5. Eihän mikään ohjelma voi kaikkia miellyttää :)
    Kieltämättä olisi parempi, jos yleisöltä ei saisi kysyä niin lopputulokset olisi vielä vähän kauempana mallista = koomisia. Mut kuten sanottu, meille uppoo kyllä näinkin :) Ainakin toistaiseksi. Ja löytyihän sieltä myös vinkki äärimmäisen hyvään ateriaan :D

    VastaaPoista
  6. totta. näin ne mielipiteet on erilaisia. siksi onkin mukavaa että on monenlaista tarjontaa.

    mä olen muutenkin aika huono tv:n katselija nykyään, tulee tuijotettua tätä pienempää ruutua sen verran ;).

    VastaaPoista