tiistai 10. helmikuuta 2015

NOPEAA RUUANLAITTOA, ENEMMÄN VAPAA-AIKAA ARKEEN




  



Vaikka kannatankin omaa ruuanlaittoa itse valituista raaka-aineista alusta alkaen, niin tässä elämänvaiheessa on hetkiä kun aika ei vaan kerta kaikkiaan riitä kaikkeen mitä haluaisi. 3-& 5-vuotiaat lapset vaativat seuraa, huomiota ja huolenpitoa, töissä riittää kiireitä, opinnot vaativat keskittymistä, ystäviä on tärkeää tavata ja miehenkin kanssa olisi hyvä välillä jutella jotain muutakin kuin päivän polttavia "kuka vie, mitä syödään, milloin siivotaan, monelta kenen pitää olla missäkin".

Olinkin erittäin iloinen kun pääsimme mukaan Atrian kampanjaan testaamaan Atria Bravuuri -tuotesarjan ruokia. Atria Bravuuri-tuotteiden idea on, että ruuat on esivalmisteltu tai valmistettu kotikokeille valmiiksi ja kotona tehtäväksi jää lämmittää tai paistaa ruoka syötäväksi. Testiviikko osuikin meillä todella hektiseen hetkeen, kun kaiken normaalin lisäksi päädyin itse pikaiselle työmatkalle Tukholmaan ja viikon lopulla lapset sairastuivat flunssaan.

Matkavalmistelujen keskellä oli helpottavaa, kun sai vaan tyrkätä ruokakipon uuniin ja istua syömään kun uuni piippasi ruoan valmistumisen merkiksi. Broileripastagratiini valmistui sillä välin kun isompi lapsista pulikoi uimakoulussa. Mies selvisi hetken yksinhuoltajuudesta helposti kun ruuan ollessa uunissa jäi aikaa legoleikkeihin ja kotipihan lumipuuhiin. Eikä sekään ollut yhtään hassumpaa, että ei tarvinnut ryntäillä pilkkomaan sitä sun tätä samalla kun kuumepotilaat kaipasivat syliä.

Tässä siis jotain mitä meillä puuhattiin sillä välin kun ruoka valmistui lähes itsekseen keittiössä. Palaan vielä uudessa postauksessa tarkemmin siihen mitä ruokia kokeiltiin ja mitä suosikkeja löytyi.
Millaisiin hetkiin teillä kaivataan helpotusta ruuanlaittoon?

Postaus on tehty yhteistyössä Atrian kanssa.

Tutustu Atria Bravuuri-tuotteisiin ja kerro mihin sinä käyttäisit ruoanlaitosta vapautuvan ajan, osallistujen kesken arvotaan omiin harrastuksiin räätälöity lahjakortti! *klik*

6 kommenttia:

  1. Juurikin niihin, kun tulee vaikka normaalia myöhempään töistä ja ruuanlaitolle jää aikaa hyvin vähän kun ennen jotain tiettyä juttua pitäisi ehtiä tehdä ruoka ja vielä syödäkin se!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, tutulta kuulostaa! Noita päiviä on monta, kun pitäisi ehtiä jonnekin melkein saman tien kun on kotiin vasta päässyt.Näissä bravuureissa on monissa edelleen pitkä paistoaika, mutta muutamissa selviää viidellä minuutilla, mikä toimii just noihin tosi pikaisiin ;)

      Poista
  2. Olisi vaikka mitä projektia,eipä tulisi tilannetta, että miten käyttäisi ylimääräisen ajan, aina löytyy tekemistä. Vapaa-aikaa käyttäisin sisustusprojekteihin, arkiaskareisiin, myös itseni hemmotteluun, ja ihan vain "oleiluunkin". :) lamerinquecit@gmail.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näinhän se menee, aina sitä aikaa tarttis enemmän :) Käythän kertomassa saman myös Atrian sivulle (linkki tekstissä) niin osallistut kilpailuun ja arvontaan!

      Poista
  3. Ai siis jos saisin hetken aikaa itselle? Sitä viimeisestä on niin kauan, että pitäisi miettiä pitempään kuin tovi.....mutta kyllä keksisin jotain :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehkäpä nyt olet kesinyt jo jonkun mieluisimman asian? Käyhän Atrian sivuilla (linkki tekstissä) osallistumassa kilpailuun/arvontaan :)

      Poista