Kun joku hetki sitten kyseltiin vinkkejä parhaisiin kasvisruokiin saatiin paljon hyvänkuuloisia vaihtoehtoja! Ensimmäiseksi testiin päätyi Garam Masala-blogin Annan kommenttiboksiin selostama kasvispihviohje, johon itse määrittelimme mitat. Anna vinkkasi myös että pihvit toimivat erityisen hyvin hampurilaisissa, joten sellaisethan me sitten tehtiin. Ja kylläpä maistuikin burgerit hyvältä niihin yhdistämämme kastikkeen kera. Tehdään taatusti jatkossakin.
Kasvispihvit (6kpl)
2 isoa perunaa
2 isoa porkkanaa
1 bataatti
1dl kaurahiutaleita
1dl juustoraastetta (meillä gouda&edam)
n1dl Tuoretta basilikaa, timjamia ja ruohosipulia hienonnettuna
suolaa&mustapippuria
Ruiskorppujauhoa leivittämiseen (leivänmurut olisivat vielä parempia)
Höyrytä kasvikset kypsiksi ja muussaa ne (jätin vähän sattumia). Sekoita joukkoon kaurahiutaleet, juustoraaste, yrtit ja mausteet. Taputtele käsillä pihveiksi ja pyöräytä ne korppujauhossa. Paista 200C asteisessa uunissa n.30min. Käännä paiston puolessa välissä. Tulee ihanan rapsakoita mutta meheviä!
Hampurilaiskastike
2dl majoneesia
1 valkosipulin kynsi hienonnettuna
reilusti tilliä ja lehtipersiljaa hienonnettuna
1tl sipulijauhetta
½-1rkl tomaattipuretta
1rkl hunajaa
suolaa ja mustapippuria
sitruunamehua maun mukaan
Sekoita kastikkeen aineet keskenään.
Kokoa hampurilaiset: sämpylää (meillä taisi olla vaaleaa reissumiestä), tomaattia, salaattia, pihvit ja kastike. Nam.
Mä tulin itse asiassa ihailemaan näitä sun hienoja, upean valoisia ruokakuvia, mutta miksei noita pihvejäkin voisi koittaa tehdä joskus ja tolla kastikkeella :)
VastaaPoistaNo hei kiitos! Ja kiva jos sait myös ruokainspiraatiota matkaan mukaan :D
PoistaNäyttääpäs hyvälle, ei pitäisi nälkäisenä näitä ruokajuttuja lueskella.. :)
VastaaPoistaKiitos! Itsekin on tullut samaan sorruttua ja siitä se tosiaan vasta nälkä tuleekin...
PoistaNamskis :)
VastaaPoistaTää oli tosi nam tämmöisenä combona :)
PoistaSaisiko näitä kotiinkuljetettuna? ;)
VastaaPoistaHih, no ei vielä, mutta autokaista olis avoinna ;D
PoistaAIka hyvän näköinen annos:)
VastaaPoistaKiitti, tällä kertaa sekä kuva että lopputulos vastaavat toisiaan ;)
PoistaVaikuttaa kyllä eripätevältä setiltä
VastaaPoistaTämä on! :)
PoistaNäyttää ihanalta. Voi kun meilläkin joku jaksaisi/ehtisi tehdä...
VastaaPoistaOletko muuten koskaan harkinnut alan vaihtoa valokuvaamiseen?? ;)
Tämähän oli itseasiassa aika nopeakin setti kun höyrytti kasvikset etukäteen edellisenä päivänä (unohdin tekstissä mainita, pitää lisätä!). Jos ei muuten niin viikonloppuruokaa..? :)
PoistaOho, no kiitti! Olishan se varmasti sellainen homma mistä tykkäisin, mutta noita kuvaajia ja halukkaita on tätä nykyä digijärkkäreiden yleistymisen jälkeen niin paljon...
VastaaPoistaIhan törkeän hyvät. Ei tarvitse tehdä noi kasvikset etukäteen.
Kiva että maistui sielläkin! Ei noita kasviksia tosiaan tarvitse tehdä etukäteen, mutta kun suunnittelee viikon ruokalistaa valmiiksi, niin helpottaa seuraavan päivän iltaa jos valmiiksi keitetyistä kasviksista voi suoraan alkaa muotoilla pihvejä :)
Poista