perjantai 3. kesäkuuta 2011

Juhlatarjoiluja alkukesän julhiin

Viime sunnuntaina vietettiin hra Patalinnun isän 70v syntymäpäiviä. Tarjoilut olivat pääosin vieraiden tuomia ja me hoidimme oman osuutemme viemällä mukanamme voileipäkakun ja rieskarullia kahdella eri täytteellä. Voileipäkakun ulkonäöstä olen erityisen ylpeä, eikä maussakaan moittimista ollut, jos (ja kun) pitää vuohenjuustosta. Jos siis esim huomisen valmistujaispäivän kakun koristeet ovat vielä päättämättä, niin tässä viimehetken vinkkiä, joka on yllättävän helppo toteuttaa kun hommaan kerran ryhtyy :)


Ensin ajattelin tekeväni Lautasellesi-blogissa esitellyn makoisan oloisen ja kauniin keväisen tonnikala-katkarapukakun (tässä linkki itsellekin tulevaisuutta varten), mutta koska juhlapaikalla ei ollut kylmäsäilytysmahdollisuutta aloin epäilemään katkarapujen säilyvyyttä. Kyllä kai ne sen muutaman tunnin olisivat kestäneet, mutta pidin tätä itse kehittelemääni kasvisjuustovaihtoehtoa varmempana. Kakun alla oli juhlissa vielä varoilta kylmäkalleilla vuorattu alusta, jotka pitivät sen viileänä. Leipävalinnan tein tuon ensin pohtimani kakun mukaisesti ja virolaistyylinen Fazerin Must leib olikin tosi herkkua, niin kakussa kuin ilmankin. Vuohenjuustotäytettä tuli tosi reilusti, joten määriä voi huoletta pienentää varmaankin yhteensä noin 150-200g verran. Mutta jos on tiedossa että valmista kakkua ei ehkä itse pääse hurjia määriä syömään, niin täyte maistuu kyllä makoisalta ihan vaikka vain paahtoleivän päälle levitettynä :)


Vuohenjuusto-kasvisvoileipäkakku
12 palaa Fazerin Must leibää
15 palaa isoa vaaleaa paahtoleipää

Vuohenjuusto-tomaattitäyte
300g vuohenjuustoa (pehmeä Chavroux)
120g puolikuivattuja tomaatteja (daVinci sun-kissed tomatoes) hienonnettuna
200g maustamatonta tuorejuustoa
200g ranskankermaa
1 dl villirucolaa hienonnettuna
suolaa ja pippuria
Sekoita täytteen aineet keskenään.

Raejuusto-yrttitäyte
200g maustamatonta tuorejuustoa
300g maustamatonta raejuustoa
200g maitorahkaa
1,5dl hienonnettua basilikaa ja ruohosipulia
Sekoita täytteen aineet keskenään.

kostutus
1,5dl sitruunavettä
1/4dl sitruunaa

Päällys
200 g ranskankermaa
200 g tuorejuustoa
suolaa

Koristeet
10 isoa tomaattia
1 kurkku
10 mustaa oliivia
jääsalaattia
ruohosipulia

Leikkaa leipäpaloista reunat pois. Laita ensimmäiseksi vuoan pohjalle (tai mitä alustaa käytätkin) viisi palaa vaaleaa paahtoleipää (neljä kokonaisena 1 halkaistuna) tiiviisti kahteen riviin. Kostuta kevyesti sitruunavedellä. Levitä päälle reilusti vuohenjuustotahnaa. Aseta seuraavaksi must leib viipaleet tiiviisti kahteen riviin, kostuta ja levitä päälle raejuustotäytettä. Sitten vaalea leipä+vuohenjuusto ja vielä kerran must leib+raejuusto. Muista aina kostuttaa leipäviipaleet stiruunavedellä. Aseta viimeiset vaalean leivän viipaleet päällimmäiseksi ja kostuta. Peitä kelmulla ja laita päälle kevyt paino, esim leikkuulauta. Anna kakun vetäytyä ja maustua jääkaapissa mielellään seuraavaan päivään ennen kuorrutusta.


Kuorruta kakku päällysteellä ja koristele kakku mieleiseksi. Itse kuorin tomaatit kuorimaveitsellä yhdeksi suikaleeksi jonka kieputin ruusuiksi. Hieman raa'ahkoja tomaatteja oli huomattavasti helpompi kuoria kuin kypsiä. Ruusun lehtien, eli kurkun leikkausohjeet löytyvät edellisen voileipäkakun ohjeista täältä (toisen kuvan alta). Oliivit leikkasin terävällä veitsellä sahalaitaisiksi. Kakun reunat vuorasin rapealla jääsalaatilla ja ruusukimppuun pujotin muutaman pitkän ruohosipulin varren.





EDIT: kuvat kurkunleikkausta helpottamaan



Todella helppo ja kivan näköinen napostelupala syntyy suorakaiteenmallisesta rieskasta, leikkeleistä, tuorejuustosta ja yrteistä.

Pororullat
Omena-piparjuurituorejuustoa (150g-200g)
Ohuen ohuita porosiivuja (1pkt; 150g)
Villirucolaa hienonnettuna
Sivele rieskat tuorejuustolla. Ripota päälle rucolaa ja levitä päälle 3-4 porosiivua. Kääri rullaksi ja leikkaa sopivan kokoisiksi paloiksi. Itse tein pieniä suupaloja, jolloin sain yhdestä rullasta 11-12 annospalaa.


Kylmäsavulohirullat
Maustamatonta tuorejuustoa (150-200g)
Kylmäsavulohta (200g)
Ruohosipulia hienonnettuna
Tilliä hienonnettuna
Sekoita tuorejuusto ja ruohosipuli keskenään. (Voit toki käyttää myös valmista ruohosipulituorejuustoa, mutta itse en jostainsyystä pidä sen mausta). Sivele rieska tuorejuustolla. Ripota päälle tilliä ja levitä muutama siivu lohta. Kääri rullaksi ja leikkaa sopivan kokoisiksi paloiksi. Itse tein pieniä suupaloja, jolloin sain yhdestä rullasta 11-12 annospalaa.

6 kommenttia:

  1. Tosi kaunis voileipäkakku ja muutenkin kuulostaa herkulliselta:)

    VastaaPoista
  2. Teillä taas tyylikäs kakku. Kiva kun kokeilit Fazerin Mustaa leipää. Vuohenjuuston käyttö voileipäkakussa on hyvä idea, voisin sitä seuraavana koekilla.

    VastaaPoista
  3. Tosi hyvältä kuulostava voileipäkakku jota voisi itsekin testata. Kuinka monelle hengelle tuo oli mitoitettu?

    VastaaPoista
  4. Voi kun osaisinkin varmasti sanoa. Olen tosi noviisi voileipäkakkujen saralla, sekä tekijänä että syöjänä. En oikeasti tiedä minkäkokoisia paloja ihmisten on keskimäärin tarkoitus siitä ottaa..? Näissä juhlissa tiesin että vieraat ovat pieniannoksisia, joten vaikka vieraita oli kolmisenkymmentä niin kakku riitti mainiosti. Täyte on juustoineen ja ranskankermoineen aika tuhti (vaikkakin raikas). Sanoisin että 15 hengelle sellaiset reilut palaset..? :)

    VastaaPoista
  5. Ok, kiitos, tuo riittää tiedoksi :) Väännän oman variaation huomenna tästä siis :)

    VastaaPoista