lauantai 22. toukokuuta 2010

Kaalikeittoa toukokuun haasteeseen

Nyt tuli kiire, kun huomasin haasteajan päätyvän tänään parin tunnin päästä. Luulin, että meillä on vielä huomenna hyvää aikaa. No, onneksi kokkaus ja kuvat ovat jo valmiina, olleet jo pari viikkoa, joten yritetään saattaa pari sanaa reseptin liitteeksi mukaan. Toukokuun ruokahaasteen aiheena on siis keräkaalit ja se inspiroi sen verran, että osallistumme nyt toista kertaa moiseen.

Kaalikeitto on hyvää, mutta joskushan klassikkoakin on hyvä "hieman" muokata. Sain jostain päähäni, että kaalistakin voisi saada sosekeittoa ainaisten suokaleiden sijaan ja testin perusteella tämä on ihan totta. Jonkin verran googlailin englanninkielisillä sivuilla tuomaan ajatukseen vahvistusta, ja ohje onkin kooste monista samankaltaisista. Punakaalisosekeitto on hurjan jännän väristä, joku saattaisi tarjoilla tätä vaikka halloweenina, mutta myös hyvää! Laitoin mukaan vihreää omenaa tuomaan hapokkuuta ja ylläpitämään punakaalin väriä (jostain tällainen tieto tarttunut päähän, liekö siinä oikeasti perää - olisiko keiton väri ratkaisevasti erilainen ilman omenaa en tiedä?) ja perunaa rakenteen vuoksi. Omenalinja jatkui vielä kuivan omenasiiderin muodossa ja muuta makua keitto sai kasvisliemen lisäksi pippurista ja kuminasta. Höysteeksi keiton pinnalle ripoteltiin pehmeää vuohenjuustoa ja paahdettuja pinjansiemeniä, ja sanoisin että ne kuuluvat ehdottomasti tähän kokonaisuuteen. Ilman en lähtisi kokeilemaan. Herkullista, ravitsevaa ja kenties hieman erikoista - kannattanee kokeilla :)

Punakaalisosekeitto
2rkl oliiviöljyä
1 pieni punasipuli silputtuna
1 vihreä omena (granny smith) pieninä kuutioina
1 keskikokoinen peruna pieninä kuutioina
600g punakaalia suikaleina
7dl kasvislientä
1,5dl kuivaa omenasiideriä
3tl kuminaa
mustapippuria myllystä
suolaa tarpeen mukaan

Vuohenjuustoa
paahdettuja pinjansiemeniä

Kuulota punasipulia öljyssä kunnes se hieman pehmenee. Lisää omena- ja perunakuutiot ja kuulota kunnes omenat ovat pehmeitä. Heitä mukaan myös kaalisuikaleet ja hieman kasvislientä ja höyrytä välillä sekoitellen kunnes kaalit ovat lötkistyneet. Lisää loput kasvisliemestä, omenasiideri sekä kumina ja keitä kunnes kaali ja perunat ovat täysin kypsiä ja pehmeitä. Soseuta keitto esim sauvasekoittimella ja mausta maun mukaan mustapippurilla. Lisää suolaa jos keitto tuntuu sitä kaipaavan. Höystä valmiit annokset vuohenjuustolla ja pinjansiemenillä.

7 kommenttia:

  1. Ihanan värinen ja erilainen kaalikeitto! Onnea kisaan. Itse muistin vasta tänään tuon jutun,ja vaikka kaaliakin olisi ollut kaapissa,en enään jaksanut viime hätään mitään keksiä.

    VastaaPoista
  2. Wov, minkä värinen soppa :D, hieno! Lähes yhtä gruuvia kuin se Star Wars-jäätelö jota tehtiin kaverin kanssa jotain 13 vuotta sitten. Tänä päivänä salmiakki-jäätelö ei ole mitään erikoista, mutta silloin oli. Ja kun itse tekee kermajäätelöä ja lisää sinne turkinpippurimurskaa niin harmaa efekti sopi hyvin maratoonileffailtaan ;D.
    Mutta siis teidän soppa oli varmasti hyvää!! Kaalin ja kuminan liitto on ihana! Ja vuohenjuusto lisänä nam! Pinjansiemenet on ihania myös, mut mä en vaan ikinä raaski ostaa niitä, mikäköhän siinäkin on, joku iänikuinen plokki kun ei se nyt oikeasti ole niin kallista.
    No joo, onnea kisaan!!

    VastaaPoista
  3. Kiitos Yaelian! Voi harmi ettet ehtinyt mukaan kisaan. Tosi vähän osallistujia nyt tuntuikin tulevan.

    Helena, kiitos! Täällä voi halutessaa käydä äänestämässä tätä tai jotain muuta kaaliherkkua :)
    Tuo salmiakkijäätelöhän on tosiaan melko tuore juttu! Ja nytkin se useimmin taitaa olla ympätty mukaan kastikeraitoina - ehkä se harmaa jäätelö on tosiaan edelleenkin liian villin näköistä... Vai että Star Wars-jäde, hauskaa :D
    Mulle muuten kävi noiden pinjansiementen kanssa vasta viime kerralla niin, että aloin kauhistelemaan sitä hintaa. Kyllä se pikkupussi tosiaan aika paljon kokoonsa nähden maksaa. Mutta eihän niitä tarvitse näin "mausteeksi" kuin muutamia, niin pussi kestää hetken aikaa herkkupalana :)

    VastaaPoista
  4. Joo, äänestin :). Kertokaa sitten kun voi kommentoida osallistujien ruuat näin lukutuntumalla ja kertoa ketä äänesti.

    VastaaPoista
  5. Helena, nyt on kisa ratkennut, joten sana on vapaa :)
    Meidän soppa oli varmaan liian hurjan värinen, melkein hännillä vedettiin. Uunikaali oli tällä kertaa voittoisa.

    VastaaPoista
  6. Joo, on ollut vähän kiireitä niin en ole ehtinyt keskittyä koneen ääreen. Mainittakoon ensin, että en ole seurannut näitä ruokahaasteita ennen joten en sinänsä tiedä minkälaiset ruuat saavat suosiota tai mikä voittoruuan tavoite on. Itse siis ajattelin eniten tällä kertaa kokonaisuutta. Ja äänestin teidän keittoa! :D Mietin pitkään kaalipiiraiden ja keiton välillä, mutta makujen vuoksi mielestäni teillä oli eniten mahdollisuuksia. Kuten sanoin, kumina ja kaali sopivat yhteen ja vuohenjuusto-pinjansiemen kruunaa keiton. Väri on aika kruuvi, mutta ei mielestäni liian outo ja toisaalta, punakaalin voisi varmaan korvata tavallisella kaalilla jolloin värikin olisi kesympi? Kaalipiiraissa minua miellytti ajatus kaalin ja pinaatin yhdistelmästä, mutta maustekavalkaadi vaikutti turhan runsaalta makuuni. Ulkonäkö oli kuitenkin houkutteleva. Voin kanssa, vähän miedommilla mausteilla olisi varmaan nam! Jamien kaali ei oikein vaan innostanut, louhisaaren kaalipiiras oli aika hyvän näköinen, mutta mielestäni liian työläs ja kypsytykseltään riskialtis. Ja uunikaali, voittaja siis, ei vedonnut minuun lainkaan. Ulkonäkö oli vähän luotaantyöntävä, kaalille itselleen ei tehty oikein mitään joten senkään takia se ei innostanut. Kaali on hyvää sellaisenaankin ja kastike kuulosti ihan hyvälle, mutta en vaan lämmennyt ruualle. Niin, että silleen :D.

    VastaaPoista
  7. Kiitoksia äänestäsi Helena! :)
    Monelaisia voittajia on näissä ruokahaasteissa ollut, mutta aika usein kai yksinkertaiset viritykset ovat olleet suosiossa. Ja kauniit annokset. Mä äänestin nyt itse noita kaalipiiraita, joten aika samat maut meillä - kokonaisuudessaan ;)

    VastaaPoista