sunnuntai 13. tammikuuta 2013

Täydellinen pari: munakoisoa ja fetaa

Lähelle avattiin ennen joulua ravintola, jossa on tullut muutaman kerran käytyä lounaalla. Ensimmäisen kerran jälkeen olin innoissani, lounasalaatti oli aivan täydellinen. Seuraavien kokemusten jälkeen olen ehkä vähän sillä mielialalla että enää ei tarvitse käydä. Mutta se salaatti oli tosiaan niin hyvää että pitihän sitä koittaa tehdä kotonakin. Ja tuli ihanaa. Perusvihersalaattipohjan kruunaa munakoisofetanyytit ja basilikaöljy. Munakoiso ja hieman lämmin, pehmennyt feta on täydellinen yhdistelmä.



Munakoiso-fetasalaatti
1 munakoiso
1 paketti fetaa
jäävuorisalaattia
kirsikkatomaatteja
kurkkua
1 ruukku basilikaa
oliiviöljyä
suolaa
pippuria
n.1rkl valkoviinietikkaa

Leikkaa munakoiso pitkittäin siivuiksi. Ripota siivujen päälle suolaa ja anna itkettyä sen aikaa kun teet basilikaöljyn ja salaattipohjan. Hienonna basilika (meillä mentiin nyt ihan veitsellä ja jäi tosi karkeaksi. Jos haluat hienompaa niin surauta jollain omistamallasi keittiökoneella. Lisää öljyä sen verran että seos on juoksevaa, ei tahnaa. Mausta suolalla ja pippurilla sekä lorauksella valkoviinietikkaa. Revi salaatti ja leikkaa tomaatit sekä kurkku suupaloiksi. Kuumenna paistinpannussa tilkka öljyä ja paista munakoisoja toiselta puolelta. Kun käännät munakoisot, lisää niiden keskelle reilunkokoiset fetatangot. Kun toinenkin puoli on sopivasti paistunut, nosta reunat fetan päälle ja munakoisonyytit ovat valmiit. Nosta nyytit salaattipohjan päälle ja viimeistele basilikaöljyllä. Nauti heti.


8 kommenttia:

  1. Munakoisonyytit ovat ihania! Täällä sellaisia saa useista paikoista ja kyllä ne vaan ovat hyviä:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ai niitä myydään siellä ihan yleisesti? No niinpä tietenkin :) Toivottavasti pääsen joskus sinnekin maisemiin niitä maistamaan!

      Poista
    2. Ravintoloissa siis;D Mutta myös jossain herkkukaupoissa olen sellaisiin törmännyt;D

      Poista
  2. Näyttää niin hyvältä! Hirvee nälkä tuli heti :D

    VastaaPoista
  3. Munakoisoa en ole koskaan kokeillut. Tutustuin siihen yhden lontoonkielisen grillikirjan sivuilla ja yllätyin siitä, että niitä on sekä koiras- että naaraspuolisia. Toisessa on enemmän siemeniä...
    Fetajuuston kanssa on joitain huonoja kokemuksia (lähinnä salaateissa). Pitää antaa kyllä fetalle vielä mahdollisuus ja kokeilla munakoisoa ensimmäisen kerran. Vähän kuin kaksi kärpästä yhdellä iskulla :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Etkö tosiaan? No sehän pitää korjata!! Tosin makuna ja suutuntumana taitaa olla sellainen että toiset tykkää, toiset inhoaa. Mulla se kuuluu yksiin suosikkeihin.
      Jos tuntuu että feta tökkii edelleen ja sen puolesta pilaa myös munakoisokokeilun, niin katsopa tuosta tunnisteista "munakoiso". Niistä ehdottomasti kokeilun arvoisia, minulle superherkkuja ovat ainakin munakoiso-tomaattisalaatti (esim kalan lisukkeena), munakoisoraviolit ja munakoiso-cheddarrullat. Tuossa ehkä suositellussa kokeilujärjestyksessä :) Fetahan ei välttämättä ole esim lounassalaateissa ollut oikeaa fetaa vaan salaattijuustoa, joka ei ole yhtään niin hyvää. Olisi kiva kuulla mitä tykkäät jos noita innostutte testaamaan :)

      Olen muuten joskus kuullut noista munakoisojen sukupuolista. Mutta miten sen tunnistaa ulospäin kasvista halkaisematta ja vaikuttaako makuun? Enpä ole tullut tarkkailleeksi.

      Poista
    2. Ehdottomasti testataan. Ja tiedä vaikka fetan kanssa kävisi samoin kuin herkkusienten kohdalla. Joskus pitsoissa saamani limanuljakkeet veivät vuosiksi halun kokeilla, mutta viime kesänä grillailtiin hyvälaatuisia sieniä ja olihan ne aivan sairaan hyviä. Kaikkea pitää kokeilla ja ainakin maistaa vaikka ei niin pitäisikään tai olisi ennakkoluuloja. Tällä metodilla on viime vuosina löytynyt uskomaton määrä uusia suosikkeja :)

      Kaivoin hyllystä ao. kirjan (Weberin Way to Grill- suosittelen muuten lämpimästi Weberin Big book of grilling-kirjan lisäksi) ja siinä ei neuvota miten ulkonäössä eroavat, mutta miesmunakoison makua, jossa on siis yllättäen vähemmän siemeniä sanotaan vähemmän kitkeräksi ja makeammaksi kuin naarasta. Kuvassa on molemmat halkaistuna ja tosiaan toisessa on huomattavasti enemmän siemeniä. Kirja opastaa valitsemaan seuraavasti: Eggplant should be quite firm, with glossy, unblemished skins. Look for cylindrical shapes that feel heavy for their size.

      Poista