tiistai 15. tammikuuta 2013

Onneksi ei ostettu mitään

Meille tuli uuden vuoden edellä jonkinmoinen ajatuskatko ja todettiin uuden vuoden päivänä että kappas, meillähän ei olekaan mitään ruokaa illalliseksi mietittynä. Kaapit eivät kuitenkaan onneksi ole koskaan ihan tyhjät, joten aina sieltä jotain saa loihdittua kun vaan vähän aikaa jaksaa pohtia. Suunnittelemattomuus osoittautuikin nyt mainioksi sattumukseksi, koska samalla saatiin ruokalistaan takuuvarma uusija, niin hyvää tästä tuli. Se on muuten jännä juttu, että aina jos yritetään keksiä jotain ex tempore, niin maut viittaavat Aasiaan ja lautasella on kasvisruokaa. Siihen löytyy aina tarveaineet. Mallia hain Pippurimylly-blogista sekä meidän ikisuosikista kotijuustocurrysta.

Kikherne-perunacurry
1 (pahvi)tlk kikherneitä
n.600g perunaa
1 (puna)sipuli
400g tomaattimurskaa
n.2dl kookosmaitoa
1dl turkkilaista jugurttia
1rkl rypsiöljyä
2rkl mietoa currytahnaa (Rajah)
1rkl ruokosokeria
n.100g cashewpähkinöitä
Paahda pähkinät kuivalla pannulla, suolaa kevyesti. Kuori ja lohko perunat. Hienonna sipuli. Kuumenna öljy ja currytahna pannussa. Kuulota sipuli. Lisää ruokosokeri ja sulata se joukkoon. Lisää perunalohkot ja paistele niitäkin hetki käännellen. Lisää tomaattimurska sekä kookosmaito ja anna hautua kannen alla kunnes perunat ovat puolikypsiä. Lisää jugurtti, kikherneet ja pähkinät (meillä tykätään että pähkinätkin pehmenevät - voit lisätä ne myös ihan lopuksi juuri ennen tarjoilua). Hauduta perunat kypsäksi ja tarjoile. Viimeiste annos tuoreella korianterilla. Olisi varmasti parhaimmillaan tuoreen naan-leivän kera, meillä tämä syötiin nyt riisillä. Välttämättä oheen ei tarvitse mitään.



8 kommenttia:

  1. Meillä mennään yleensä italialaiseen keittiöön jos on "ei tiedä mitä tekisi eikä kauppaan nyt viitsi/jaksa/ehdi"-päivä.
    Meillä tuo aasia on jäänyt aika paitsioon. Hyviä vinkkejä mistä ruuista tutustuminen kannattaisi aloittaa?
    Btw, kokeiltiin munakoisoa ekaa kertaa. Tehtiin se tomaattisalaatti ja olihan hyvää! Munakoiso tuoksui meidän nenään jopa vähän kantarellilta (?) pannulla ollessaan. Maku oli kyllä niin mainio, että muutkin munakoisoruuat menevät kokeiluun. Kiitos vinkistä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No itseasiassa, jos on ei viitsi/jaksa/ehdi päivä niin silloin ruoka on yleensä pastaa :) Aasia tulee sitten kun kaapissa ei ole "mitään" - sen verran kasviksia ja kookosmaitoa sekä currytahnaa löytyy aina!

      Meidän ykkössuosikki on se tässäkin mainittu kotijuustocurry jota on moni muukin kehunut. Valion kotijuusto tai leipäjuusto maistuu meille tässä yhteydessä parhaiten. http://patalintu.blogspot.fi/2011/10/lempiruokaa.html Tästä on sitten muokattu esim just tämä kikherneperunacurry ja eilen syötiin lähes samaa mutta kukka- ja parsakaalilla sekä leipäjuustolla. Hyvää oli sekin!

      Tätä vihreää kanacurrya tehdään myös usein. Vihreät currytahnat ovat usein aika vahvoja, joten kannattaa kokeilla sitä itselle sopivaa määrää jos ei pidä tulisesta! Meillä laitetaan tahnaa nykyään melkoisen maltillisesti lasten vuoksi, ja silti se on hyvää :) http://patalintu.blogspot.fi/2009/02/herkullista-thai-kanaa.html

      Itse tykkään hurjasti Vietnamin mauista, joissa on paljon kirpeää ja raikasta - ja reilusti korianteria (mitä mies ei voi sietää). Ollaan kokeiltu kevätrullia (ei siis niitä kiinalaisia friteerattuja vaan sen tyyppisiä kuin mitä saa ravintola Rullasta) ja ne ovat mielettömän hyviä, mutta näköjään ohje ei ole päätynyt blogiin asti. Näistä salaateistä tykkäsin myös paljon http://patalintu.blogspot.fi/2012/06/brunsseilua-vietnamilaisinkin-vivahtein.html

      Joko te heti ehditte testaamaan? Huippujuttu - varsinkin kun tykkäsitte! Nyt kun sanoit, niin kieltämättä munakoison tuoksua (ja miksei suutuntumaakin) voisi verrata sieniin :)

      Poista
  2. Kiitos vinkeistä :)

    Haaveissa on ollut kokeilla curryä (tunnustan, en ole ikinä maistanut) ja tuo kotijuustoversio näyttää kyllä syötävän hyvältä!
    Ja tuo brunssipostaus, voi elämä. Pitää testata niistä kaikkia. Ja teillä on Weberin grillikin! Meillä on saman firman pallogrilli ja sitä ei voi kuin kehua. Lisäksi sitten löytyy toisenmerkkinen 3-polttimon kaasugrilli, puugrilli, muurikka ja savustuspönttö. Ai mitenniin tykätään ulkoruokinnasta kesäisin ;)
    Jääkaapissa odottelee toinen munakoiso kokeilua. Oli se sen verran hyvää.

    Meillä tuo korianteri korvataan puolison pyynnöstä myös usein persiljalla. Kevätrullien ohjetta odotellen ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Weberhän meillä :) Oli ensimmäinen ostos kun muutettiin kerrostalosta rivariin - alkuun se oli ainut syy haluta piha ;) Tuossa saa kyllä niin monenlaista tehtyä, että ei olla pahemmin muita vempeleitä kaipailtu. Savustuspöntöllä ja muurikalla olisi kyllä käyttöä varmasti jos ne olisi...

      Lehtipersiljalla on meilläkin korvattu korianteria. Ja sitruunamelissa on kivan pirteä korvaaja jos ei tarvitse lämmittää!

      Poista
    2. Meillä tuo grillihulluus on puhtaasti mun vika :)

      Vähän riippuu sitten ruokalajista tai nälän asteesta millä grillataan. Kaasu on nopein ja helpoin muutenkin, hiili aikaa vievin ja vaativin (mutta monesti myös antoisin). Muurikalla tehdään yleensä kasvislisukkeet(mukana käännellä muodon ansiosta)ja letut(do I have to say more ;) ) ja kalat savustellaan.
      Sitruunamelissaa en ole tainnut juurikaan kokeilla. Se ei siis kestä lämmittämistä? Meneekö kitkeräksi?

      Poista
    3. Joo, kyllä noilla kaikilla selkeästi on paikkansa :)

      Mun mielestä sitruunamelissasta vaan katoaa maku jos lämmittää. Eli menee ikäänkuin hukkaan. Kyllä siitä kai voi myös teetä tehdä, mutta ehkä vaatii sitten sen että on ihan yksinään.

      Poista
  3. Kävin mainostamassa rouvaa tuolla :) http://kalamuija.blogspot.fi/2013/01/hernaria-ja-pullaa.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pyyteetöntä mainostusta - en voi muuta kuin kiittää ja kumartaa :)
      Ja alahan sitten itsekin kokkailemaan ;)

      Poista