maanantai 16. toukokuuta 2011

Raparperikakkua ja hieman grillausta

Viikko sitten sunnuntaina sain viettää elämäni toista äitienpäivää ja nyt ensimmäistä kertaa kahden lapsen äitinä. Hra Patalintu leipoi minulle aivan ihanan (itse valitsemani) raparperi-rahkahyydykekakun. Mielettömän raikas ja ihanan raparperinen lopputulos oli hurjan herkullinen ja voisin sanoa että tämä on ehdottomasti yksi parhaista (ellei paras) hyydykekakku mitä olen maistanut. En tiedä kuinka paljon makuelämykseen vaikutti se, että kakku oli miehen tekemä ja että sain nautiskella siitä äitienpäivänä ;) Pitää kokeilla joskus uudestaan, ihan ehdottomasti. Ehkä vaikka jokaisena äitienpäivänä ;D Ohje on Hesarin ruokasivuilta. Alkuperäisessä oli mukana myös purkillinen tuorejuustoa, mutta hra Patalintu käytti pelkkää rahkaa, enkä muuta lähtisi enää kokeilemaankaan.



Raparperi-rahkakakku
Pohja:
200 g kaurakeksejä (Meillä Jyväshyvän luonnonhyvä)
75 g sulatettua voita
Täyte:
7 liivatelehteä (alkuperäisessä ohjeessa 9)
400 g raparperin vartta
1/2 dl vettä
2 dl sokeria
2 tl vaniljasokeria
2 dl kuohukermaa
700 g rahkaa
Raparperikiille:
3 liivatelehteä
200 g raparperia
1 dl vettä
1 dl sokeria
Vuoraa irtopohjavuoan pohja leivinpaperilla. Murskaa keksit esim ja sekoita sulatettu voi joukkoon. Painele keksitaikina tiiviiksi kerrokseksi vuoan pohjalle. Nosta viileään kovettumaan.

Pane liivatelehdet pehmenemään kylmään veteen. Kuori ja viipaloi raparperinvarret ja keitä sokerin ja veden kanssa pehmeiksi. Soseuta sauvasekoittimella. Puristele liivatelehdistä liika vesi pois ja sekoita ne kuumaan raparperisoseeseen.

Vaahdota kerma. Vatkaa rahka ja vaniljasokeri tasaiseksi kulhossa. Vatkaa viimeiseksi joukkoon kermavaahto. Heti kun raparperi-liivateseos on jäähtynyt, lisää se rahka-kermaseokseen ja sekoita massa tasaiseksi. Kaada täyte keksipohjan päälle vuokaan. Tasoita pinta ja peitä vuoka muovikelmulla. Nosta jääkaappiin hyytymään vähintään 4 tunniksi.

Pane kiilteeseen tulevat liivatelehdet kylmään veteen pehmenemään. Kiehauta kattilassa vesi ja lisää sekaan kuorittu, paloiteltu raparperi. Keitä kunnes raparperi on pehmeää ja soseuta se sauvasekoittimella. Puristele liivatteista liika vesi pois ja sekoita ne joukkoon. Nosta kattila sivuun ja anna jäähtyä, ei kuitenkaan jähmettyä. Kaada kiille hyytyneen kakun päälle vuokaan. Peitä ja nosta jääkaappiin hyytymään 2–3 tunniksi. Poista irtopohjavuoka kakun ympäriltä vasta kun päällimmäinen kerros on kunnolla hyytynyt.

Kaupasta saa myös valmista raparperisosetta (Pirkka). Täytteeseen sitä kuluu paketillinen (350 g) ja kiilteeseen puolikas. Vähennä sokerin määrä puoleen, sillä sose on sokeroitua. Täytteeseen ei tule vettä. Kiilteeseen vettä tulee tarvittaessa korkeintaan puoli desiä.

Koristelu oli ensimmäistä kertaa Pikku E:n käsialaa :)

Kakkua nautiskeltiin illan grilliaterian päätteeksi. Naudan entrecoteeta, porkkanaa, portobello-sieniä ja parsaa - hyvää, mutta ei sen kummemmin ohjeistettavaa. Pihvin päälle tehtiin maustevoi, joka sen sijaan pitää kirjata ylös, se kun oli varsin maistuva sekä lihan että kasvisten kera ja toimii varmasti myös esim. kanalle.

Sitruuna-kaprisvoi
150g huoneenlämpöistä voita
1 luomusitruunan kuori hienoksi raastettuna
2-3rkl sitruunamehua
2rkl hienonnettuja kapriksia
Kiehauta sitruunanmehu ja kuori. Lisää joukkoon kaprikset ja anna jäähtyä. Sekoita liemi voihin. Kääri voi kelmua tai voipaperia apunakäyttäen rullaksi ja jäähdytä se. Leikkaa voista sopivia kiekkoja kuuman pihvin päälle. Voin voi myös pakastaa niin saat maustevoikiekkoja aina helposti kun sille on tarvetta :)

 

5 kommenttia:

  1. Ihanan näköinen raparperi-rahkakakku,onpa Herra Patalintu taitava!
    Täällä on ihan kohta tulossa sellainen juhla,jossa juustokakku on "se juttu",ja raparperiakin on pakkasessa,joten tällaista voisi kokeilla laittaa tutuille viemiseksi:)

    VastaaPoista
  2. Teillä on aina niin tyylikkäät kakut. Tämä kerta koristelu ihan mahtava ja todella!

    VastaaPoista
  3. Yaelian, tosiaan oli hieno kakku. Kyllä hra Patalinnusta taitaa löytyä leipojan vikaa :)
    Kuulostaapas hauskalta juhlalta, mäkin voisin sellaisiin osallistua =)

    Voi kiitos Voisula. Tätä koristelua minäkin pidän kaikkein onnistuneimpana ikinä! :)

    VastaaPoista
  4. Lauantaina pitäisi grillailla kans kälylle ja miehelleen. Pitäiskö laittaa tätä jällkäriksi kun puskee tuo raparperi penkistä niin pirunmoista kyytiä? Olisi ainakin sesonkiruokaa!
    Kiva siippa sulla. Mä söin mutakakkua äitienpäivänä. siis pakasteesta :)

    VastaaPoista
  5. Suosittelen Nanna testaamaan, jos kerta raparperitkin löytyy omasta penkistä! Ihanan raikas kakku, joka ainakin täällä maistui siis nimenomaan vielä grilliruoankin päälle :)
    Kakun leivonta oli ehkä lievän painostuksen tulosta. Mutta kyllä kannatti muistutella usein! ;)

    VastaaPoista