torstai 15. huhtikuuta 2010

Makeaakin makeampaa toffeeta ja banaania

Tulipahan sitten meidänkin lopulta kokeiltua banoffee-piirasta. Siitä on varmaan jo parisen vuotta kun ohjeeseen ensimmäistä kertaa tutustuttiin, mutta jostain syystä tekeminen on aina jäänyt. Ensin ongelmana oli kondensoidun maidon löytäminen. Nythän sitä taitaa olla jokaisessa isommassa ruokakaupassa, mutta jokunen vuosi sitten sitä piti vielä haeskella. Ja vaikka sitä kaupassa oliskin, sitä voi silti joutua etsimään huolella. Olin ihan varma että sitä on oltava Citymarketissa, mutta koskaan en sitä löytänyt. Pari tölkkiä jo Stockalta ostaneena, oltiin tässä joku päivä kahvihyllyn luona ja tutkailin tarjontaa tarkemmin, kun hra Patalintu jauhoi kahvinpapuja (yleensä suosimamme kahvikauppa oli jostain ilmoittamattomasta syystä kiinni) ja huomasin maitotölkkeja rivissä siellä keskellä kahvinpuruja. Eipä ollut tullut mieleen sitä sieltä kertaakaan katsoa...

Mutta itse piiraaseen. Piiras saa nimensä sen pääraaka-aineista, banaanista ja toffeesta. Toffee keitellään tuosta yllämainitusta kondensoidusta maidosta ja se onkin koko leipomuksen haastavin osuus. Ja sekin vain keittoaikansa takia, sillä ihan jokainen onnistuu ihan varmasti laittamaan avaamattoman säilyketölkin kattilaan kiehumaan! Malttia pitää vain olla kolmen tunnin verran. Muuten tämän täytyy olla yksi helpoimmista piiraista, vai torttuko lie, joka on sekä ulkönäöltään, että maultaan kelpo tarjottava kenelle vaan. Tai kenelle vaan, joka kestää sokeria, sillä makeutta tästä ei todellakaan puutu! Kahvin ja teen kanssa palanen piirasta maistuu kerrassaan herkulliselle, mutta sen enempää ei kannata lautaselleen santsata, sillä sokeriöveri iskee helposti. Tämä ehkä kuvaa makeutta hyvin: banaani tuntui raikastavan piirasta kivasti ;)


Toffeeta kannattaa keitellä muutaman purkin verran, kun kerran hommaan lähtee. Toffee säilyy purkissaan avaamattomana kuukausia. Ja kun toffee on valmiina, niin johan tässä on huippu tarjottava myös yllätysvieraille! Purkin etiketit kannattaa irrottaa ennen keittämistä huolella, sillä liima siirtyy keittelyn aikana kattilan reunaan ja jämähtää siihen kiinni kertoo nimim. Millä tuon Hackmannin nyt saa puhtaaksi?.. (Eli me) Lopputulosta on pakko suositella, kokeilkaa ihmeessä! Me teimme omamme Hesarin ohjeella. Ja tutuille tiedoksi; meidän kaapista löytyy nyt tuota valmista toffeeta, joten jos piiras maistuis, niin pikku ilmoitus vaan etukäteen ja tervetuloa :)

Banoffee
pohja
250g digestive-, kaura- tms keksejä
100g voita
täyte
1tlk (397g) kondensoitua maitoa
3 banaania
2rkl sitruunamehua
2dl vaahtoutuvaa kermaa
1-2rkl sokeria
ripaus pikakahvijauhetta
Irrota maitotölkistä etiketti, huolella. Laita tölkki (tölkit) avaamattomana kattilaan kiehuvaan veteen niin että purkit peittyvät ja anna kiehua hiljalleen kolme tuntia. Lisää vettä keittämisen aikana. Kolmen tunnin jälkeen toffee on valmista. Jäähdytä purkit.
Murenna keksit hienoksi ja sekoita ne sulatetun voin kanssa. Painele seos leivinpaperilla pohjustetun irtopohjavuoan (24cm) pohjalle ja hieman myös reunoille tasaisesti ja tiukasti. Anna kovettua hyvin jääkaapissa.
Avaa maitotölkki ja levitä toffee pohjan päälle. Laita vuoka takaisin jääkaappiin, jotta kinuski hieman tanakoituu. Viipaloi banaanit ja asettele ne tasaisesti toffeekerroksen päälle. Valuta banaanien päälle hieman sitruunamehua, jotta ne eivät tummu. Vaahdota kerma ja mausta kevyesti sokerilla. Lusikoi kermavaahto banaanien päälle. Sihtaa pinnalle pikakahvijauhetta (tai kaakaojauhetta) juuri ennen tarjoilua.

3 kommenttia:

  1. Kuulostaa kyllä toooodella hyvälle :). Mulla on jotenkin mennyt ohi koko banoffee-ilmiö. Ekana nousee karvat pystyyn jos maitoa pitää ostaa peltipurkissa (ei varmaan ole ihan lähituotantoa;)...), sitten sitä pohtii eikö sitä voi jotenkin muuten tehdä, mutta toisaalta olisihan noin eksottista asiaa kiva kokeilla. Muistaipa tämän vaan joskus siellä kaupassakin. Nykyään jotenkin yrittää vaan haalia kaiken nopeasti kasaan ettei perhe hermostu. (mun yksi salainen pahe on vaeltaa isossa marketissa yksin pitkään ja tutkia kaikki ruokapuolen hyllyt rauhassa läpi)

    VastaaPoista
  2. Banoffee tortun ohjeita on kierrellyt siellä sun täällä,ja aika hurjan makealta se onkin vaikuttanut.Ennen pidin hurjasti tuosta kondensoidusta maidosta keitetystä toffeesta,dulce de lechestä,jonka opin vuosia sitten argentiinalaiselta kaverilta.Nykyään se on jo vähän liian makeaa mulle.Mutta kauniin näköinen torttu!

    VastaaPoista
  3. Helena, niin näitä ilmiöitä tulee ja menee, mutta onneksi ruoan ja leivonnaisten kanssa niihin voi palata milloin vaan huvittaa :) Vaikka kyllähän noissa ruokaohjelmissa (varsinkin Top Chefissä) tuntuu olevan aina tosi kauheaa jos jonkun ruoka on "so 80's" tai jotenkin muuten "vanhaa". No, me ei onneks mennä samalla tasolla :) Kieltämättä hieman arveluttaa tuo peltipurkkimaito, mutta mielenkiintoinen tuttavuus silti. Voisihan sen tuohon torttuun varmasti korvata ihan muullakin kinuskilla, mutta tällä on ainakin takuuvarma onnistuminen! Oli jännää mennä kolmisen kuukautta Pikku E:n syntymän jälkeen tuohon samaan markettiin, jossa normaalisti käy melkein joka päivä, mutta tuona aikana siellä joko ei käynyt tai sitten vaan juoksi sen niin nopeasti läpi kuin mahdollista. Tauon jälkeen tuntui, että uusia tuotteita on tullut hyllykaupalla eikä sieltä olisi millään malttanut lähteä pois. Ihan kuin olisi ollut ulkomailla - jossa mekin aina kolutaan ruokakauppoja hyvin huolellisesti :)

    Yaelian, jos on yhtään yliherkkä makealle, niin tämä kannattaa tosiaan jättää suosiolla välistä! Tai ainakaan omaa torttua ei kannata tehdä, mutta pieni siivu kannattanee maistaa jos kohdalle osuu :)

    VastaaPoista