perjantai 6. marraskuuta 2009

Mmm, Marokon Makuja

Kirjoitetaanpas nyt vielä nopeasti viime viikonlopun kokkailuista ennenkuin siirrytään seuraavaan. Hesarin ruokatorstaissa oli jokunen viikko sitten kalkkunataginen ohje. Siinä käytetyt viikunat jäivät kummittelemaan mieleen houkuttelevasti, ja Marokkolainen tagine ylipäätään on kiinnostanut jo kauan. Taginehan, tai tajine, tarkoittaa sekä tätä ruokaa, että astiaa missä se on valmistettu. Tämä laakea, matala saviastia, jossa on korkea, suippo kansi on suunniteltu pitämään ruoan valmistuksen aikana muodustuva kosteus palaamaan ruokaan, niin että se pysyy mahdollisimman mehevänä. Kun kansi poistetaan, alla oleva kulho toimii hyvin myös tarjoiluastiana. Me emme tätä kokeilua varten lähteneet taginepataa hankkimaan, vaan haudutimme oman Pohjois-Afrikkalaisen karjalanpaistimme itämaisessa wok-pannussa. Toimi vallan mainiosti, vaikka pakko myöntää, että jos keittiössä olisi enemmän tilaa, tuollainen taginepatakin kyllä kiinnostaisi kovasti...

Kalkkuna ei nyt ollut se pääruoka-aines jota halusimme käyttää, joten etsiskelimme netistä muita mahdollisia viikunaa sisältäviä tagine ohjeita. Päädyimme lopulta muokkaamaan paria englanninkielistä reseptiä omaan makuun ja aikatauluun sopivaksi, ja voi että tästä tuli ihan mielettömän hyvää! Naudan kulmapaisti hautui niin supermureaksi, että heikkohampaisetkin voivat sitä huoletta mutustella ;) Loppujen lopuksi emme käyttäneet yhtään viikunaa, mutta mukana olevat taatelit ja luumut mössöytyivät haudutuksen aikana hitusiksi, luoden ihanan mehevän ja täyteläisen kastikkeen lihan ympärille. Tätä mausteista, makeaa, mehevää, mureaa, lämmittävää ja täyttävää lihapataa meillä tehdään takuulla vielä usein. Ja mitä luultavammin kokeillaan siitä kalkkunastakin, tai kanasta vähintäänkin. Lammas olisi tässä myös varmasti todella mainio raaka-aine. Makumaailma sopii varsinkin syksyyn jotenkin aivan ihanasti.

Makoisa Marokkolainen naudanlihatagine
6-700g naudan kulmapaistia tai muuta lihaa parin sentin kuutioina
1rkl oliiviöljyä
220g sipulia neljäsosaviipaleina
2-4 valkosipulin kynttä hienonnettuna
220g porkkanaa lohkoina
130g tomaattimurskaa
60g taateleita (ilman kiviä)
85g kuivattuja luumuja (ilman kiviä)
1rkl hunajaa
2dl lihalientä
1 kanelitanko
1tl jauhettua kuminaa
1tl jauhettua korianteria
½tl jauhettua cayennea
½tl jauhettua inkivääriä
½tl kurkumaa
(paahdettuja manteleita ja tuoretta korianteria viimeistelyyn maun mukaan)
Paista sipuliviipaleita öljyssä, paistinpannussa, kunnes ne ovat ottaneet reilusti väriä ja pehmenneet. Kippaa ne sitten tagineen tai wokkipannuun odottamaan (puhumme jatkossa wokista, koska sitä käytimme). Ruskista seuraavaksi lihakuutiot samassa, kuumassa paistinpannussa nopeasti niin että pinta saa väriä, mutta nesteet jäävät lihan sisään. Mausta lihat suolalla ja mustapippurilla ja kaada ne wokkiin. Lisää wokkiin myös kaikki loput ainekset ja sekoita hyvin. Hauduta miedolla lämmöllä n.2-3 tuntia. Tarjoile couscousin ja Marokkolaisen porkkana-appelsiinisalaatin kera.


Hassu yhteensattuma tätä ruokaa suunnitellessa kävi, kun googlettelin uutta virkistävää käyttötapaa kaapissa majaileville porkkanoille ja appelsiineille ihan muuhun tarpeeseen. Ensimmäinen osuma esitteli tämän Marokkolaisen salaatin, joten pakkohan se oli yhdistää tagineateriaan. Ja sopi muuten mielettömän hyvin. Salaatinkastike, ja varsinkin siinä oleva minttu, korostaa myös taginen makuja ihanasti. Niin hyvin jopa, että en missään tapauksessa jättäisi tätä salaattia tekemättä kyseistä taginea tarjoillessani!

Marokkolainen porkkana-appelsiinisalaatti
450g porkkanoita karkeasti raastettuna
2 appelsiinia
6-8 retiisiä ohuina viipaleina
Kastike
2rkl appelsiinimehua
1rkl sitruunamehua
2rkl oliiviöljyä
merisuolaa ja mustapippuria myllystä rouhaistuna
½tl jauhettua kuminaa
½tl jauhettua kanelia
1tl tomusokeria
Vähintään 10 mintunlehteä
Leikkaa appelsiinista kuoret pois, niin että kaikki valkoinen osa poistuu. Leikkaa appelsiini sen jälkeen viipaleiksi ilman “nahkoja” ja sitten viipaleet pieniksi kolmioiksi. Laita appelsiinikolmiot, porkkanaraaste ja retiisiviipaleet salaattikulhoon.
Mittaa kastikkeen ainekset kuppiin ja sekoita ne keskenään. Kaada kastike salaattiainesten päälle ja pöyhi kevyesti. Nautiskele sellaisenaan tai taginen lisukkeena.

5 kommenttia:

  1. Mmm,herkullista.Silloin kun olin vielä lihansyöjä,tein usein tuon tapaista ruokaa;kuivatut hedelmät ja mausteet tekevät ihmeitä siipikarjalle. Poikani isän vanhemmat tulivat aikoinaan Marokosta,joten häneltä opin tuon. Tuonlaista salaattia on myös laitettu,mutta kun teillä tuossa oli kumina,niin itse olen käyttänyt siinä jeeraa,eli juustokuminaa.

    VastaaPoista
  2. Sullahan onkin ollut sitten ihan autenttiset opettajat. Jos muistuu mieleen muitakin alkuperäisiä tipsejä, niin otetaan mielellään vastaan :) Tuota jeeraa pitää kyllä kokeilla tähän salaattiin, kun on muutenkin mieleisempi kuin kumina. Vaikka kuminakin toimi tässä siis ihan mainiosti. Kiitos vinkistä! :)

    VastaaPoista
  3. Kas! on ollut niin kiire, etten ole ehtinyt paljon kurkkimaan tänne :) On tosiaan ihanan lämpimän oloisia mausteita tässäkin... :) Niin talvista, ihanaa.

    VastaaPoista
  4. Eipä sitä Nelle kaikkialle voi ehtiä, kiva että nyt :)
    Näiden mausteiden vuoksi voi nauttia täysin siemauksin syksystä ja talvesta, vaikka muuten vähän viluttaisikin. Kovalla pakkasella vaan vähän enemmän chiliä pataan mukaan ja taas on kaikilla mukavaa :)

    VastaaPoista
  5. Runsaat maut mukavasti tasapainossa. Makoisa marokkolainen kolahti meidän perheessä. Siitä tulee varmasti juhliemme puheenaihe jatkossakin. Tämän innoittamana pitää tutustua afrikkalaiseen keittiöön tarkemmin.

    VastaaPoista