perjantai 20. helmikuuta 2009

Vierasvaraa

Kun tulee vieraita käymään on mukava tarjota jotain itsetekemää, vaikka vieraat eivät olisikaan tulossa varsinaisesti syömään. Meillä on ikuisena ongelmana se, että vaikka kakkuja yms. on mukava tehdä ja tarjota, niin mihinkäs se loppu sitten tungetaan kun vieraat ovat poistuneet? Emme siis ole itse kovasti leivonnaisten perään yhtä kappaletta enempää. Viimeksi ratkaisimme ongelman puolittamalla muffinssien määrän, ja se toimi aivan loistavasti. Tällä ohjeella saa 6 isoa muffinssia, joten juuri muutama ylimääräinen (kaksi vierasta+me), ettei näytä siltä että meillä lasketaan suupaloja ja on santsausmahdollisuus, mutta yli ei jää kuitenkaan niin paljon että itselle iskisi ahdistus loppujen tuhoamisesta. Nämä muffinssit olivat muutenkin ihanan kuohkeita, ja isoista puutarhavadelmista (syksyllä pakastetuista) muodostui muhkeat sattumat, joissa ei tarvinnut arvuutella marjan laatua.


Vadelmamuffinssit (6kpl)
1 kananmuna
0,75dl sokeria
1tl vaniljasokeria
½dl maitoa
25g voita
1tl leivinjauhetta
2dl vehnäjauhoja
50g vadelmia
Vaahdota muna ja sokerit. Lisää maito ja sulatettu voi taikinaan. Sekoita jauhot ja leivinjauhe keskenään ja siivilöi ne sitten taikinaan. Lisää lopuksi vielä vadelmat. Laita muffinssipellin koloihin paperiset (Amerikan) muffinssivuoat ja annostele taikina niihin. Paista 200C asteessa 15min.

4 kommenttia:

  1. Älyttömän hienoja muffineita!

    VastaaPoista
  2. Kiitos Veera =)
    Hyviäkin olivat, ei liian makeita meidänkään makuun.

    VastaaPoista
  3. Oi hitsi! Nämä ovat niin ihanan perinteisiä ja herkullisia että ihan harmittaa kun itsellä tulee niin harvoin tehtyä..
    Vieläkö näitä on jäljellä vierasvarana? :D Jos on, niin lähetähän virtuaalisesti edes yksi maistiaisiksi..

    VastaaPoista
  4. Voi, voi - nämä kyllä loppuivat jo, joten valitettavasti ei sulle Insanity nyt saada yhtään maistettavaksi tähän hetkeen ;)
    Mutta tiedossa on, että sullahan nämä varmasti syntyisivät ihan hetkessä ja vielä jollain superhienoilla lisäyksillä :)

    VastaaPoista