lauantai 25. tammikuuta 2014

KEVYTTÄ JA EI NIIN KEVYTTÄ, MUTTA AINA NIIN HYVÄÄ - PANNA COTTAA X2


Siitä oli ihan tosi pitkä aika kun viimeksi tehtiin panna cottaa, mutta nyt oli taas semmoinen hetki. Tai kaksi oikeastaan. Muistettiin jälleen, miten ihana jälkiruoka tämä onkaan! Ja helppo toteuttaa isollekin porukalle. Tein nämä pieniin kertakäyttöpikareihin, joihin sai juuri sopivan kokoiset jälkiruoka-annokset kaikille.

Vuoden ensimmäisenä päivänä kokeiltiin kevyempää versiota, jossa oli reilusti jugurttia ja vain vähän kermaa. Jugurtti yhdistettynä hunajaan ja paahdettuihin pähkinöihin takasi maistuvan nautinnon. Sopi todella hyvin uunissa paahdetun kalan ja kasvisten jälkkäriksi ja oli todella ihanaa myös seuraavana päivänä aamupalalla ;) Ohjeen löysin Ketun häntä keittiössä -blogista, mutta tuplasin määrät. Tästä tuli 12 pientä annosta.

Jugurttinen panna cotta hunajalla ja pähkinöillä
400g turkkilaista/kreikkalaista jugurttia
2dl kuohukermaa
2dl kevytmaitoa
3 liivatelehteä
40g sokeria
3rkl sitruunamehua
Tarjoiluun hunajaa ja paahdettuja saksanpähkinöitä

Laita liivatelehdet kylmään veteen vähintään 5 minuutiksi. Sekoita jogurttiin puolet maitokermaseoksesta. Laita loput maitoseoksesta kattilaan sokerin kanssa ja kiehauta. Ota pois liedeltä ja liota siihen liivatteet joista puristat ensin ylimääräiset vedet pois. Anna jäähtyä hetki ja lisää sitten jogurttiseokseen. Lisää sitruunamehu ja sekoita tasaiseksi. Kaada annosmaljoihin ja jätä jonkin verran tilaa hunajalle sekä pähkinöille Anna hyytyä n. 4 h tai yön yli. Viimeistele hunajalla ja pähkinöillä ennen tarjoilua


Muutama päivä edellisen jälkeen saatiin taas ruokavieraita, ja tällä kertaa ruokana oli meksikolaishenkinen nachoineen ja kastikkeineen. Googlettelin huvikseni meksikolaista panna cottaa ja yllätyksekseni törmäsin teemaan sopivaan herkulliseen versioon. Vaniljaa, kanelia ja limeä - täydellinen lopetus kyseiselle aterialle. Päälle lisäsin paahdettuja manteleita, pähkinöiden oltua edellisessä niin ihania.

Vanilja-kaneli-lime panna cotta
2dl punaista maitoa
4dl kuohukermaa
2 liivatelehteä
1dl sokeria (laitoin vajaan)
Ripaus sormisuolaa
1 vaniljatanko
1 kanelitanko
Limen kuori raastettuna

Laita liivatelehdet kylmään veteen vähintään 5 minuutiksi. Sekoita maito ja kerma, ja laita puolet seoksesta kattilaan. Lisää sokeri, suola, halkaistu vaniljatanko, kanelitanko sekä limen kuori ja anna porista miedolla lämmöllä 10-12min välillä sekoitellen. Ota pois liedeltä ja liota siihen liivatteet (purista ylimääräinen vesi pois) ja sekoita loppu maito-kermaseos joukkoon. Siivilöi, kaada annosmaljoihin ja anna hyytyä n. 4 h tai yön yli. Viimeistele paahdetuilla manteleilla ennen tarjoilua



4 kommenttia:

  1. Ihanan kuulloisia kummatkin! Pidän kovasti pannacotista - niitä on itselläkin tullut tehtyä viime aikoina peräti pariin otteeseen. (Chili-suklaapannacotalla osallistun myös tammikuun ruokahaasteeseen). Etenkin jogurttipannacotta puhuttelee minua, pidän jogurtin happamuudesta ja saksanpähkinät ovat lempipähkinöitäni. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pitääpäs käydä kurkkimassa tuo sun chili-suklaapannacotta -kuulostaa ihanalle! Jos olisi ihan pakko valita näistä suosikki, niin se on varmaankin juuri tuo jugurttinen :)

      Poista
  2. Kumpikin kuulostaa herkulliselta! Minä tykkään hiukan enemmän jugurtti- tai piimäpannacotasta, sillä niissä suutuntuma on jotenkin raikkaampi kuin perinteisesti kermaisessa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luulen, että olen samoilla linjoilla sun kanssa. Kermainen sopii juhlaan, mutta ehkä nuo vähän happamat on kuitenkin suosikkeja. Piimä pannacotta oli meidän ihan ensimmäinen pannacotta kokeilu jokunen vuosi sitten, ja vei heti kielen mennessään :)

      Poista