perjantai 22. helmikuuta 2013

Mmmmm mitä tuoksuja!

Meidän aika menee nykyisin remonttia tehden ja nakkeja syöden. Ei ole paljon tullut kokattua tai kokeiltua mitään uutta, mutta tällä viikolla päätin tsempata. Melkein joka päivä jotain uutta. Kolme neljästä on olleet erittäin hyviä ja kaksi kolmesta päätyy jopa blogiin kun muistin kuvatakin! Tässä ensimmäinen.



Hesarin ruokasivuilta bongatttu ranskalaistyylinen kalakeitto maistui aikuisille hyvin ja isosiskolle kohtalaisesti. Lapsilla on menossa nyt joku vaihe kun kaikki on "yäk", vaikka miten on tuota yritetty kitkeä pois. Pikkuveli erityisesti tuottaa haastetta kun ei usein suostu edes sitä yhtä lusikallista maistamaan. Päiväkodissa kuulemma syövät yleensä hyvin, joten uskotaan että viisi lämmintä ateriaa viikossa takaa kasvun tai pitää kohta mennä koulun keittiöstä kyselemään reseptejä... Kalakeiton tuoksut olivat aivan mielettömät ruokaa laittaessa. Jos aina hoetaan että maista ruokaa tekiessäsi, niin tämän kohdalla se ei todellakaan unohtunut, kun tuoksu kutsui koko ajan padan ääreen lusikka ojossa. Alkuperäisen ohjeen mukaan kalaliemestä voi jättää desin pois ja korvata sen valkoviinillä. Itse olen aina fenkolia kohtaan hyvin skeptinen, mutta tässä en muistanut sitä edes ihmetellä, niin hyvin kaikki sointui yhteen. Perinteistä kalakeittoa meillä on tehty useastikin, joten oli kiva saada siihen perunaton versio rinnalle. Rakenne on ehkä enemmän muhennosmainen kuin keitto. Älä anna aineslistan pituuden hämätä, tämä on oikein hyvä ja nopeahko arkiruoka näin valmistettuna.

Ranskalaistyylinen kalakeitto
2 rkl oliiviöljyä
1 sipuli hienonnettuna
2 valkosipulinkynttä hienonnettuna
2 porkkanaa pieninä kuutioina
1 fenkoli hienonnettuna
1 tlk (400 g) tomaattimurskaa
6 dl kalalientä (tehtiin kuutiosta)
1 tl sokeria
1 dl kalamataoliiveja siivuina
nippu persiljaa hienonnettuna
1 tl kuivattua timjamia
2 laakerinlehteä
400 g lohta kuutioina
suolaa
mustapippuria

Kuumenna kattilassa oliiviöljy ja kuullota sipuli ja valkosipuli. Lisää porkkana ja fenkoli ja kypsennä 5 minuuttia. Lisää sen jälkeen tomaattimurska, kalaliemi, sokeri, oliivit, persilja, timjami ja laakerinlehdet. Anna porista kannen alla noin 20 minuuttia tai kunnes kasvikset ovat pehmenneet. Lisää viimeiseksi lohi ja anna porista vielä 5 minuuttia. Mausta suolalla ja mustapippurilla.

11 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Eikös vaan!? Tulee nälkä kun vaan muisteleenkin niitä aromeita!

      Poista
  2. Ihanat ainekset, joten voi hyvin kuvitella maun ja tuoksun olleen mahtavan.:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ne oli! Kannattaa laittaa testiin ja vetää aromit talteen :)

      Poista
  3. Onpa ihana ohje. Täytyypä kokeillakin piakkoin!:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Maistuu varmasti vaikka lumisen ulkoreippailun jälkeen sunnuntaina :)

      Poista
  4. Tomaattipohjaiset kalakeitot ovat ihania!Minäkin teen sellaista aina välillä,mutta perulaista versiota.Nami:)Muistan hyvin tuon "yök-vaiheen" kun lapseni oli pieni...onneksi se useimmiten menee ohitse;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Perulainen versio? Sellainenhan pitää googlettaa oitis :)
      Toivotaan että nää kuuluu siihen "useimmiten" kategoriaan, ja vielä nopeasti! Hitsin rasittavaa vaikka tietääkin että ei kai tätä ikuisesti kestä ;)

      Poista
  5. Upeita kuvia! Niin syötävän hyvän näköistä, että pitänee kokeilla. Fenkoliin ollaan tykästytty meillä, se tuoksukin on tosi hyvä. Tosin monissa ruuissa saattaa olla vähän turhankin voimakas, vähän kuin rosmariini liikaa käytettynä. Mutta tähän ruokaan varmasti sopii kuin...fenkoli keittoon :)

    Suuttuukohan tuo keitto kovinkin jos oliivien määrää vähän vähentää? Ne on jotenkin omaan makuun niin voimakkaita (vielä), että desi voi olla liikaa...

    Tsemppiä muuten teidän "projektiin"...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meidän pitää vielä harjoitella tuoa fenkolia, mutta tähän sopi kyllä hienosti :)

      Voi niitä oliiveja ihan rauhassa vähentää. Tosin oliiveissakin on tosi paljon eroja, toiset on kitkeriä, toiset makunsa puolesta melkein "oliiviöljymäisiä". Kannattaa siis niitäkin testailla ja etsiä ne mitkä omaan makuun osuu, vaikka alkuun se tulee vähän kalliiksi jos purkit jää käyttämättä...

      Kiitos, sitä tarvitaan!

      Poista
  6. Hyvä lukija! Tule auta voittamaan nälkä ja tee lahjoitus kehitysmaiden naisviljelijöiden hyväksi (11.3-10.4.13). Voisula

    VastaaPoista