maanantai 27. heinäkuuta 2009

Täydellinen herkkuruoka

Tämä on yksi meidän lempiruoista, aivan ehdotonta herkkua. Sitä ollaan tehty usein viime vuosina, ja on siitä kuviakin tullut napsittua, mutta jostain syystä se ei koskaan ole löytänyt tietään tänne blogiin asti. Osittain, tai pääosin, siksi, kun kuvat eivät koskaan yllä tämän maistuvuuden tasolle. Miten ihmeessä tällaisesta laatikkoruoasta saisi edustavan kuvan – varsinkin jos on supernälkäinen ja ruoka tuoksuu mielettömän hyvälle, joten sen puolesta ei todellakaan ole aikaa tehdä mitään luovia annosasetelmia tms...


Ruoka on kehittynyt kerta kerralta, joten siinä mielessä on hyvä, että se tallentuu tänne vasta nyt, kun siinä ei enää tunnu olevan mitään korjailtavaa. Esimerkiksi alussa käyttämämme tomaattimurska vaihtui nyt kesän kunniaksi tuoreisiin tomaatteihin, ja se oli kyllä ehdottomasti oikea liike. Maku tuntuu moninkertaistuneen! Myös chorizo on löytänyt tiensä annokseen, aiempaan täysin kasvisversioon verrattuna. Maistuu hyvältä myös ilman sitä, silloin vain kannattaa hieman lisätä cayennen määrää. Savujuusto tuo ihanan säväyksen ja aromit, joten sitä ei kannata missään nimessä jättää pois. Kaikenkaikkiaan täydellinen kokonaisuus! Ja helppokin vielä jos vain vähän viitsii uhrata aikaa pilkkomiseen.

Uunipasta
380g pastaa (penne rigate)
300g munakoiso lohkoina
400g ohutta kesäkurpitsaa paksuhkoina viipaleina
1 sipuli viipaleina
2 valkosipulinkynttä hienonnettuna
500g tomaattia pieneksi silputtuna (tai 400g purkki tomaattimurskaa)
12 oliivia ohuina viipaleina
50-60g chorizoa (esim. Campofrio) pieninä kuutioina
250g tuore mozzarellaa
70g savujuustoa (esim. Kippari toimii)
3rkl parmesan raastetta
1 maustemitta cayennea
1tl kuivattua oreganoa
7-8 rouhaisua mustapippuria
2-3rkl oliiviöljyä

Keitä pasta pakkauksen ohjeen mukaan al dente. Valuta pasta ja levitä se isohkoon (23x34cm) uunivuokaan. Laita samalla öljy isoon pannuun (esim wok-pannu tai vastaava) ja kuulota valkosipulia ja sipulia hetki. Lisää mukaan munakoiso, kesäkurpitsa sekä chorizo ja paista niitä keskilämmöllä välillä sekoitellen kunnes ne saavat hieman väriä ja kypsyminen on käynnissä (n.5min). Lisää tomaatit, oliivit ja mausteet ja hauduta kannen alla n.10min, niin että tomaatit ovat pehmenneet ja “kastikoituneet.” Kaada kastike pastan päälle vuokaan ja sekoita ne hyvin keskenään. Sekoita joukkoon puolet mozzarellasta sekä savujuusto. Ripota pinnalle parmesaani ja revi loppu mozzarella päällimmäiseksi. Paista 200C asteisessa uunissa n.10min kunnes juusto on sulanut ja hieman ruskettunut.

4 kommenttia:

  1. Varmaankin hyvää! TUosta tuli vähän mieleeni sellainen pastaruoka kuin Baked Ziti,johon ihastuin totaalisesti asuessani USAssa.

    VastaaPoista
  2. Baked Ziti olikin ihan uusi juttu, joka piti heti googlettaa. On tosiaan jonkin verran samanlainen, tosin noissa pikaisesti vilkaistuissa resepteissä näytti olevan pääosassa perustomaattikastike ja lisänä kermaa tai kananmuna (ei kylläkään kaikissa), kun meillä "kermaisuuden" tuo pelkkä juusto ja kasviksista lisänä munakoiso + kesäkurpitsa.

    Tämä osoittaa kyllä, että tästä saa helposti muokattua mieleisensä, kun heittää vaan mukaan kaikkea mikä itselle maistuu =)

    VastaaPoista
  3. Taitaa helppoudessaan sopia myös meikäläisen keittiöön, aion kokeilla!

    VastaaPoista