torstai 17. syyskuuta 2009

Kovan onnen kakku

Kaikki alkoi hyvin. Muna-sokerivaahto oli ihan täydellinen ja jauhoseos meni joukkoon kivuttomasti. Taikina levittyi kivasti vuokaan ja reunoihin näytti jäävän sopivasti kohoamisvaraa. Tästä vaiheesta ei ole kuvia, koska kaikki oli vielä hyvin, eikä tarkoituksena ollut kirjoittaa mitään vaihekuvausta...

Paista kakkua uunissa 175C asteessa 40 minuuttia. Puoli tuntia mennyt ja kakku on vielä ihan valkoinen, mitäs ihmettä? Jaahas, sokea leipuri onkin vääntänyt nupin 125C... No, ei mitään kuin uuniin lisää potkua ja arpomaan kauankohan sitä sitten vielä pitäisi paistaa. Kymmenen minuutin kuluttua tilanne näytti tältä:


Paniikki! Mitäs tehdään? Otetaanko kakku pois uunista, putsataan uuni ja tehdään uusi kakku? Kun tuli noita muniakin ostettua ylimääräisiä (kun ensin oli tiputettu yksi lattialle ja todettu että kauppaan pitää mennä toistamiseen), niin hyvinhän sen toisen kakun vielä saa aikaiseksi. Mutta mitä jos kumminkin jätetään se paistumaan ja katsotaan mitä siitä tulee, kun suurin osa pysyi ihan hienosti vuoassa.

Puolen tunnin päästä kakku pois uunista. Tuoksu on hyvä ja näkökin lupaava. Ei kuin kumoamaan kakku irti vuoastaan. Hmmm, mites se sitten tapahtuu, kun ei se sieltä tipukaan vaikka reunatkin on jo veitsellä irroiteltu? Teflon-vuoka, joka on vielä voideltu ja korppujauhotettu, jo on kumma! Hakataan reunoja, kokeillaan kylmää pyyhettä vuoan pohjaan, hakataan lisää joka puolelta. Ja kappas, kymmenen minuutin jälkeen alkaa tapahtumaan:


Pahus (ja paljon muita ilmauksia), ei tästä taida oikein juhlakakkua enää saada. Kokeillaanpa sormilla irtoaako tämä pohjan puolelta lainkaan.Lopputulos:


Kellään ideoita mitä tehdä kasalla sokerikakkua?
Onneksi ne kastajaiset ovat vasta lauantaina, vielähän näitä ehtii jokusen leivoskella...

7 kommenttia:

  1. laita kakkupohjaa lasin pohjalle, sen päälle marjoja tai hedelmiä ja jäätelöä ja kaiken päälle mascarponevaahtoa :) syödään lusikalla :)

    VastaaPoista
  2. Tuo kuulostaakin tosi hyvältä idealta. Nyt vaan tarttis jäätelöö tai mascarponee... Huomenna siis taas kauppaan. Kiitos Marjukka! :)

    VastaaPoista
  3. Aika kivan uunijäätelönkin tuosta saa.

    VastaaPoista
  4. joku oli tehnyt lasiin jälkkärin samalla idealla kuin tuossa jo aiemmin Marjukka sanoikin, mutta pohjaa oli kostutettu kahvilla ja liköörillä tms. väliin laitettu mascarponevaahtoa ja suklaamoussea - niin ja muistaakseni vielä dominomuruja ;) Mielikuvitus vaan liikkeelle!

    VastaaPoista
  5. Kiitos Veera ja Nelle!
    Uunijäätelöä ollaankin mietitty usein, mutta ei koskaan tehty eikä maistettu. Ehkäpä nyt olis lopultakin sen vuoro!
    Tuota lasijälkkäriä voisi tosiaan varioida vaikka kuinka. Oi nam!

    Kohta alkaa harmittamaan, että illemmalla toinen kakkupohja onnistui kakuksi asti ;D

    VastaaPoista
  6. eikös tuo sopisi pappilan hätävaraan. terv. ruustinna

    VastaaPoista
  7. Niinhän tuossa yllä muutkin neuvoivat ja niin se tuli silloin 2,5 vuotta sitten tuhottuakin... ;D

    VastaaPoista