maanantai 14. syyskuuta 2009

Kotileipien aatelia

Hetkihän tässä taas vierähti. Päivät menevät ihan hurjaa tahtia, vaikka kovin paljon ei juttuja ehditä puuhaamaankaan. Vatsan toimintoihin tämä ihmisen elämän alkutaival tuntuu keskittyvän, ja kun vatsassa on kaikki hyvin, niin sitten voi vähän nukkuakin. Päiväunet vaan eivät vieläkään kiinnosta kovin pitkiä aikoja kuin kerran pari viikossa, joten kun sellainen uni-ihme tapahtuu, ajan joutuu jakamaan tarkkaan monien eri rästihommien kanssa. Tänään vuorossa blogin päivitys :)

Tämän poro-leipäjuustofocaccian ohje löytyi Maku-lehdestä 5/08, ja siitä tuli suorilla meidän suuri suosikki. Ihan älyttömän hyvää!! Ja melkoisen helppo tehdä, vaikka aikaa vievä kohotuksineen onkin. Herra Patalintu teki ensimmäisen focaccian yksinään ilman apua, ja leipominen ei todellakaan ole ollut hänen juttunsa aikaisemmin. Ei sillä etteikö leipomukset onnistuisi, mutta siihen ei kai ole ollut vain kiinnostusta taikka tarvetta, koska rva leipoo innolla (vaikkakaan ei aina taidolla).


Lopputulos oli loistava sekä makunsa että ulkonäkönsä suhteen! Alkuperäisessä ohjeessa kohotuksia on vieläkin enemmän. Taikina pitäisi tehdä jo edellisenä iltana jääkaappiin, kuten kai focaccia taikina aina ylipäätään. Ennen leipomista, taikina pitäisi ottaa pois kaapista n. kaksi tuntia ennen ja sitten kohtusta pellillä vielä n.40min. Meillä taikinaa ei muistettu tehdä edellisenä päivänä ja ruokaa oli saatava ennen huomista, joten sen annettiin tekeytyä huomattavasti vähemmän. Mutta kuten todettu, lopputulos oli silti loistava, joten alla meidän aikataulumme.

Poro-leipäjuustofocaccia
2dl vettä
2dl maustamatonta jugurttia
20g tuore hiivaa
1rkl tummaa siirappia
1½tl suolaa
½dl öljyä
n. 8dl vehnäjauhoja
200g leipäjuustoa
100g kylmäsavuporoleikettä


Mittaa kulhoon kädenlämpöinen vesi ja liuota hiiva siihen. Sekoita joukkoon jugurtti, siirappi sekä suola. Lisää öljy ja sekoita joukkoon vehnäjauho vähitellen. Alusta pehmeä taikina, peitä kulho liinalla ja anna kohota pari tuntia.
Kaavi taikina pellille leivinpaperin päälle ja litistä se pellin kokoiseksi hyvin öljytyin käsin. Anna leivän kohota liinalla peitettynä noin 40 minuuttia.
Leikkaa sekä leipäjuusto että poro pieniksi kuutioiksi ja ripottele palaset leivän päälle. Paista focacciaa 250C asteisen uunin alatasolla noin 15 minuuttia. Tarkista pohjan kypsyys kohottamalla leipää kulmasta.
Nautiskele sellaisenaan, tai täydennä ateriaksi kulhollisella maukasta kesäkurpitsakeittoa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti