Halloween inspiroi meitä jälleen tänä vuonna. Karkit ja kepposet saavat
meidän osalta jäädä, mutta halloween aiheisten herkkujen keksiminen ja
valmistaminen on aina vaan yhtä hauskaa. Kuten myös kurpitsan kaiverrus.
Tämän vuoden kurpitsalyhty sai itselleen Halloween-townin
kurpitsakuninkaan eli Jack Skellingtonin kasvot. Omissa ajoissa
pidetyissä pikkujuhlissamme keskityimme taas enemmän suolaiseen puoleen,
vaikka makeisiin tarjottaviin saakin helpommin teeman mukaista
ulkonäköä. Lapset tutkailivat rekvisiittaa innostuneina, mutta
keskittyivät syömisissään jälkkäripuoleen - vaikka emme edes maininneet
mitä lautasilla oikeasti olevinaan on ;) Kokeilkaa - jos uskallatte!?
(Alkupala oli oikeasti ihanan
raikas ja herkullinen, pääruoka maukas ja taatusti terveellinen)
Muumionhampaita verevässä kastikkeessa
(Mainio maissisalsa)
4 kypsää tomaattia hienonnettuna
1prk (150g) maissia
1 punainen chili hienonnettuna
½ punasipuli hienonnettuna
1rkl lehtipersiljaa hienonnettuna
1 limen mehu
ripaus suolaa, pari rouhaisua mustapippuria, hyppysellinen ruokosokeria
Sekoita tomaatti, maissi, chili ja punasipuli keskenään. Mausta, lisää lehtipersilja ja purista joukkoon limen mehu. Anna maustua mielellään vähintään ½tuntia ennen tarjoilua
4 kypsää tomaattia hienonnettuna
1prk (150g) maissia
1 punainen chili hienonnettuna
½ punasipuli hienonnettuna
1rkl lehtipersiljaa hienonnettuna
1 limen mehu
ripaus suolaa, pari rouhaisua mustapippuria, hyppysellinen ruokosokeria
Sekoita tomaatti, maissi, chili ja punasipuli keskenään. Mausta, lisää lehtipersilja ja purista joukkoon limen mehu. Anna maustua mielellään vähintään ½tuntia ennen tarjoilua
Lapamatospagettia Jackin sisälmyskastikkeessa lutikoilla maustettuna
(Paahdettu kurpitsakastike spagetille)
n.5dl kurpitsanpalasia
1 sipuli pilkottuna
1prk kikherneitä
1rkl tomaattipyrettä
1rkl oliiviöljyä
suolaa ja mustapippuria
chiliä maun mukaan
Täysjyväspagettia
Parmesaania ja paahdettuja kurpitsansiemeniä annoksen viimeistelyyn
Levitä kurpitsan palat ja sipuli uunipellille ja paahda 180C asteisessa uunissa n.30min. Laita paahdetut kasvikset, kikherneet, tomaattipyre ja mausteet kulhoon ja sekoita esim. sauvasekoittimella tasaiseksi kastikepohjaksi. Keitä spagetti pakkauksen ohjeen mukaan. Lämmitä oliiviöljy ja kastike paistinpannussa. Lisää spagetinkeitinvettä niin että saat kastikkeeseen mieluisan rakenteen. Sekoita valmis spagetti ja kastike keskenään. Viimeistele annokset raastetulla parmesaanilla ja paahdetuilla kurpitsansiemenillä.
Muumio cakepopsien idea oli parempi kuin toteutus. Vinkkinä sanon että
jos et löydä ostamiasi cakepopstikkuja, niin älä käytä pillejä. Älä
myöskään tee liian isoja pallukoita. Äläkä polta kuorrutesuklaata
mikroon. Näihin ei siis tällä kertaa ohjetta, se vaatii vielä vähän
kehittelyä ;)
Meidän aiempien vuosien kammotusherkkuja, kurpitsan kaiverrusohjeita ja paahdetut kurpitsansiemenet löytyvät arkistoista Halloween-tunnisteen takaa.