tiistai 26. tammikuuta 2010

(Lähes) täydellinen porkkanakakku

Porkkanakakku on ihanaa, silloin kun se on oikeanlaista. Mikä sitten on oikeanlaista, on ilmeisesti, tässäkin asiassa, täysin makukysymys. Niin monta erilaista “maailman parhaan” porkkanakakun ohjetta netistä ja lehdistä löytyy. Ja niitä minä olen tutkinut. Monta.

Oma mielikuvani maailman parhaasta porkkanakakusta on Englannista melkein viidentoista vuoden takaa. Olin siellä jonkin aikaa töissä kahvilassa, jonka tarjottaviin porkkanakakku kuului. En oikeastaan ennen sitä ollut kyseistä leivonnaista paljon syönytkään, liekö koskaan, mutta kun sain ensimmäisen palan maistaakseni oli ihastus taattu. Kakku oli ihanan mausteista ja mehevää, ja päällä oleva tuorejuustokuorrutus kerrassaan suussa sulavaa. En tuohon aikaan ollut kovasti leivonnaisten perään, joten en tuotakaan kakkua syönyt kuin kahdesti, ehkä korkeintaan kolmesti, mutta muisto siitä on täydellinen.


Jokin aika sitten tajusin, että eihän tuota kakkua ole pakko vain muistella, vaan voisihan sitä kokeilla tehdä itsekin nyt kun leipominen kuuluu paremmin omiin taitoihin. Siitä alkoi täydellisen porkkanakakun ohjeen metsästys, joka ei ehkä vieläkään ole täysin päättynyt. On mielenkiintoista lukea erilaisia reseptejä samasta aiheesta, makustella niitä mielessään ja sitä myöten päätellä mikä osuisi lähimmäksi omaa vanhaa muistikuvaa. Joku resepti päätyy testiinkin ja sen jälkeen etsintä voi jatkua tarkennettuna edelleen täydellistä lopputulosta kohti.

Useimmissa ohjeissa ongelmana omaan makuun oli kakun liiallinen kuivuus. Pari porkkanaa yksinään ei riitä lähellekään mehevöittämään tätä leivonnaista tarpeeksi, joten jotain “kuivakakkua” kokeiltua, keskityin ohjeisiin johon tuli reilusti porkkanaa ja lisäksi jotain muuta mehevöittävää, useimmiten ananasta. Jonkinlaisia pähkinöitä kakkuun oli saatava myös, ja reilusti mausteita. Mammakutsuja varten päädyin testaamaan tätä Täti Moonikan Majatalo-blogista löytynyttä reseptiä. Tähän tuli tosiaan reilusti porkkanaa ja lisäksi ananasta. Mukava määrä mantelirouhetta ja lisänä kookoshiutaleita puhui myös kokeilun puolesta. Samoin kuin ruokokidesokeri, jonka arvelin tuovan kakkuun muistelemani tumman värin.


Tein alkuperäiseen ohjeesen kaksi muutosta. Lisäsin kakun mausteisiin inkivääriä, sillä sehän sopii porkkanan kanssa yleensäkin hyvin ja sitä myös monessa muussa reseptissä laitettiin mukaan. Suurempi muutos tuli tavallaan vahingossa, vaikkakin tarkoituksella. Epäilin, kun ohjeessa käskettiin sekoittamaan ensin öljy ja kananmunat ja sitten lisäämään kaikki kuivat aineet joukkoon. Minusta tuntui kummalta että sokeria ei mainittu lainkaan, kun yleensä kuivat aineet tarkoittavat jauhoja + niihin lisättäviä mausteita. Arvelin, että ensimmäinen vaihe on unohtunut tekstistä pois ja niinpä sitten vaahdotin ensin munat ja sokerin, kuten useimmissa muissa tutuissa kakuissa tehdään. Tarkistin myöhemmin asiaa bloginpitäjältä Neiti Kardemummalta, ja hän totesi että ohje oli kyllä ihan oikein; ensin öljy ja munat sekaisin, ja sitten loput aineet varovasti joukkoon. Helppoakin helpompaa siis. Pitää kokeilla ensi kerralla tuoko se tähän minkälaisen muutoksen. Ohje nyt kuitenkin alla sen mukaan kun sen tein, sillä lopputulos oli näinkin kerrassaan erinomainen.


Minulle päälläolevat marsipaaniporkkanat olivat ensimmäisellä testikerralla välttämättömyys, mutta pakkohan niitä ei ole mukaan askarrella. Päälliseksi riittää aivan hyvin pelkkä kuorrutus, tai sitten pinnalle voi ripotella vaikka pähkinöitä tai pähkinärouhetta. Jos marsipaaniporkkanat kuitenkin houkuttelevat, niin löysin kaupasta paketin minimarsipaanitankoja, joka sopi tähän tarkoitukseen erinomaisesti. Oranssi ja vihreä pötkö riittivät miniporkkanoihin hyvin (14kpl), eikä ylimääräistä marsipaania jäänyt kaappiin pyöriteltäväksi. Neljä muuta väriä tosin odottavat vielä inspiraatiota jääkaapissa :)

Jotain tästä edelleen puutuu siihen mielikuvan kakkuun nähden. Mitä se on, en osaa tarkalleen sanoa. Muistelen kakun olleen tummempi ja aavistuksen täyteläisempi. Auttaisikohan fariinisokeri asiaan, tai voisiko sekaan laittaa hieman tummaa kaakaojauhetta..? Kerron jos keksin. Siihen asti nautitaan tästä ihanuudesta!

Porkkanakakku
8dl (hienoa) porkkanaraastetta (4-5 isoa luomuporkkanaa)
1,5dl mantelirouhetta (80g)
0.25dl kookoshiutaleita (laitoin ½dl)
4,5dl vehnäjauhoja
3,5dl ruokokidesokeria
4 (luomu) kananmunaa
1prk ananasmurskaa (227g)
2dl oliivi- tai rypsiöljyä (laitoin rypsi)
3tl kanelia
1tl kardemummaa
1tl inkivääriä
2tl leivinjauhetta
1tl soodaa
Kuorrutus
400g maustamatonta Philadelphiaa
2dl tomusokeria
maun mukaan sitruunamehua (laitoin 1½rkl)

Vaahdota munat ja sokeri. Lisää joukkoon öljy. Sekoita jauhot, leivinjauhe, sooda, mausteet, kookos ja mantelirouhe ensin keskenään ja sitten varovasti taikinaan. Lisää lopuksi porkkanaraaste ja valutettu ananas. Kaada taikina voideltuun ja korppujauhotettuun vuokaan (minulla käytössä 26cm irtopohjavuoka johon meni täydellisesti). Paista 175C asteisessa uunissa 55-65min. Tarkista kypsyys tikulla, niin että siihen ei enää tartu taikinaa.
Anna kakun rauhassa mehevöityä seuraavaan päivään jääkaapissa (jäähtymisen jälkeen).
Sekoita kuorrutteen aineet keskenään ja levitä seos kakun päälle. Itse tykkään että kuorrute on paksumpana tuossa päällä, mutta kuorrutteesta riittää kyllä hyvin myös koko kakun peitoksi jos niin haluaa.

Edit 01/2014
Kakkua on tullut vuosien varrella tehtyä useasti ja alla olevat kommentit ovat innoittaneet kokeilemaan erilaisia versioita. On tullut selväksi, että munia ja sokeria ei tarvitse vatkata erikseen. Kakku syntyy hyvin simppelisti niin, että sekoittaa alkuun munat ja öljyn keskenään ja sen jälkeen sekoittaa kaikki aineet vaikka puuhaarukalla joukkoon. Jauhojen, porkkanan ja ananaksen määrä on vakio, niin kakku pysyy mehevänä. Ananasta voi tosin mainiosti korvata myös banaanilla. Osan sokerista (n.1,5dl) olen korvannut fariinisokerilla, niin kakku saa lisää aromia ja tummanpuhuvuutta. Mausteista mukaan tulee usein ripsaistua myös kuivattua inkivääriä ja muskottipähkinää, sopivat molemmat erinomaisesti. Mantelirouheen sijaan laitan joskus hasselpähkinärouhetta, joka sekin on ihanaa, jos taas kaipaa sileämpää tekstuuria, mantelijauho sopii myös erinomaisesti. Summa summarum, tämä on täydellinen porkkanakakku, sekä helpon valmistettavuutensa, että muokattavuutensa ansiosta. Tästä saa helposti kuka tahansa omaan makuun täydellisesti sopivan kakun!

04/2014 Päivitin kuvat uuteen tasoon. Alkuperäiset alla muistona.

87 kommenttia:

  1. Nam,porkkanakakku,se on herkkua se! Ja tosi nätti marsipaaniporkkanoineen:-)

    VastaaPoista
  2. Porkkanakakku on kyllä kieltämättä herkku vertaansa vailla! Mullakaan ei ole kakkuun mitään vakiintunutta reseptiä, voisinkin kokeilla tätä seuraavaksi. O

    on sitä mieltä, että (raaka)ruokosokeri on porkkanakakun herkullisen maun kannalta aivan välttämätön juttu. Kuorrutteenkin suhteen on olemassa eri koulukuntia, jotkut laittavat siihen sulatettua voita, mutta mielestäni juuri tomusokeri-philadelphia-sitruunamehu on ainoa oikea combo!

    Kiva blogi muuten sulla! :)

    VastaaPoista
  3. Oho, menipä rivitys hassusti kun tuo O jäi väärälle riville hengaamaan :D

    VastaaPoista
  4. Yaelian: On se kyllä, silloin kuin on ;) Kiitos porkkanakehuista, niistä tulikin aika söpöjä.

    Janna: Kannattaa tosiaan testata, jos ei vielä ole omaa vakkarireseptiä. Ehkä se olisi tässä :)

    Mä en tykkää voista tuossa kuorrutteessa. Tai ei se maun puolesta varsinaisesti haittaa, mutta ajatuksena se ekstrarasva alkaa pian ällöttää, kun maku ja rakenne on kuitenkin ilmankin hyvin kohdallaan.

    Tosi kiva kun kommentoit! Ihana päästä tutustumaan taas (itselle) uuteen blogiin. Ruokahommia ei ollut ennestään tuttu :)

    VastaaPoista
  5. Näyttää ja kuulostaa kyllä täydelliseltä porkkanakakulta! Minunkin mielestä tomusokeri-philadelphia-sitruunamehu kuorrutus on ainoa oikea :)

    VastaaPoista
  6. Elisabet: on se aikalailla!
    Taitaa ainakin tällä pienellä otannalla ilman voita tehty kuorrute viedä hyvin selkeän voiton :)

    VastaaPoista
  7. Porkkanakakku on minunkin ykkösfavoriteja! Ja mulla on kans herkkuinen porkkanakakkumuisto ulkomailta! Tukholman Gamla Stanissa on kahvila, jossa saa niinku ainakin Pohjoismaiden parasta morotskakaa. Yhtä paksu kakun kans tuorejuustokreemikerros kruunaa herkun. Ja oikeestaan siinä onkin sitten lautasellasi kaikki mitä jaksat syödä lounaaksi:) Aah!

    VastaaPoista
  8. Saatkin KC sit antaa tarkemmat koordinaatit kun seuraavan kerran ollaan menossa Tukholmaan! Palaan sitten asiaan :) Tämäkin oli melkoisen tuhtia, ja jos tuota juustokerrosta vielä paksuntaa, niin en yhtän ihmettele jos muu lounas on jäänyt välistä :D

    VastaaPoista
  9. Nyt on sitten testattu, että tätä porkkanakakkua voi oikein hyvin pakastaa! Sain maistiaisia tuolloin aivan tuoreeltaan, mutta olosuhteiden pakosta porkkanakakku päätyi pakastimeen aina viime viikonloppuun saakka. Ulkoinen olemus luonnollisesti vähän kärsi, mutta maku säilyi suorastaan mehevänä!

    VastaaPoista
  10. Aika kauan säilyi... Mut hyvä että edelleen oli mehevää. Toivottavasti maistui myös makunsa puolesta :)

    VastaaPoista
  11. Tein ohjeellasi kakun :) se on parasta aikaa jääkaapissa keräämässä lisää ihania aromeja huomiseen kuorruttamiseen!

    Odotan innolla, njam!

    VastaaPoista
  12. Toivottavasti kakku maistui sulle niinkuin meillekin!! =)
    Kiitos kommentista!

    VastaaPoista
  13. Hei! Voisin epäillä kaipaamasi aineosan olevan jokin likööri, likööriesanssi tai jokin muu esanssi, voisiko olla?

    Terveisin Nakis

    VastaaPoista
  14. Hei Nakis! Totta tosiaan, niinpä voisi ollakin. Kiitos vinkistä! Pitääpä pohtia ja testailla mistä likööristä löytyisi se puuttuva aromi :)

    VastaaPoista
  15. Mistäs kaupasta sellaisia minimarsipaanitankoja löytyy? Itse en ole sellaisiin vielä törmännyt...

    VastaaPoista
  16. Anonyymi, anteeksi viivästynyt vastaus! En ole päässyt Patalinnun sähköpostiin aikoihin käsiksi, nyt pitäisi taas olla linjat kunnossa!

    Mä löysin sen marsipaanipaketin (Jumbon) Citymerketista, sieltä leivontahyllystä missä on isotkin marsipaanit ja muut koristeet. Merkkiä en valitettavasti muista, eikä pakettikaan ole enää tallella että voisin luntata...

    VastaaPoista
  17. Aivan mielettömän hyvä kakku. Laiskuuttani sekoitin nuo munat ja öljyn ensin keskenään ja siihen sitten kaikki kuivat aineet ja onnistui aivan upeasti näin helpommallakin tavalla tehtynä. Ruokosokeria kun ei kaapista löytynyt, laitoin 2dl tavallista ja 1,5dl fariinisokeria. Ja ei meillä kukaan kyllä vinkunut, että kuorrutekerros olisi ollut liian paksu, päinvastoin se kruunasi koko kakun :D

    VastaaPoista
  18. Anonyymi, kiva kuulla että muuallakin on päästy herkuttelemaan :) Mun pitää kyllä ehdottomasti itsekin vielä kokeilla tuota helppoa mallia!

    VastaaPoista
  19. Kiitos ihanasta reseptistä! Tein itse taikinasta muffinsseja (12 isompaa ja 12 pienempää), ja tuli todella onnistuneita! Korvasin osan mantelirouheesta saksanpähkinärouheella, ja suutuntumasta tuli sopivan pehmeä. Synttärisankari varmasti ilahtuu yllätyksestä!

    VastaaPoista
  20. Onpas kiva kuulla :) Pitäisi itsekin kokeilla tätä muffinsseina, olisi varmasti ihanaa ja helppoa tarjottavaa muffinssifaneille. Kiitos vinkistä!!

    VastaaPoista
  21. Todella ihanaa, kiitos ohjeesta!

    Toista kertaa kakkua tehdessä tein joitain muutoksia, että se olisi vielä täydellisempi mun makuuni. Pienensin taikinan määrää, jotta kuorrutusta tulee suhteessa kakun määrään vielä enemmän. Korvasin mantelirouheen mantelijauhoilla, jotta ei ole niin paljon pureskeltavaa vaan kakku sulaa suuhun. Slurps. Lisäksi leikkasin veitsellä porkkanaraasteen ja ananasmurskan hienommaksi.

    VastaaPoista
  22. Unikatti, mukava kuulla että maistui!

    Tekiskö se mantelijauho siitä sitten sen täyteläisemmän mitä kaipailin? Pitänee kokeilla, kiitos vinkistä! Tosin tykkään kyllä niistä pureskelupähkinöistäkin, mutta jos ne laittais sitten vaan pinnalle rouheena ;)

    VastaaPoista
  23. Kakku on nyt uunissa ja tuoksuu tosi hyvälle. Tein helpomman kautta, eli en vatkannut sokereita ja munia vaahdoksi. Itseasiassa luulen että se on ihan turhaa: taikina vaikutaa niin raskaalta/painavalta, että vaahto lässähtäisi kuitenkin ennen kuin uuniin pääsee...

    Tuli muuten mieleen, että olisko se kadonnut ainesosa karvasmanteliöljy? Sitähän käytetään kait runebergintortuissa, jossa on mun mielestä jotain samaa kuin hyvässä porkkanakakussakin..

    Tein muuten kakun gluteenittomista jauhoista. Jauhoja meni hieman vähemmän kuin normaalisti.

    VastaaPoista
  24. Sitä vatkausta ei tosiaan varmasti tarvita. Pitää itsekin tehdä ilman sitä, niin tiedän varmasti onko asialla mitään vaikutusta :)
    Karvasmanteliöljy se voisi hyvin ollakin, kiitos!! Nyt on kyllä pakko alkaa pian taas leipomaan. Tähän on tullut niin paljon hyviä uusia vinkkejä, että jo on ihme jos se mun unelmien kakku ei kohta tästä muodostu :)

    VastaaPoista
  25. Parasta syömääni porkkanakakkua ikinä! Resepti lähti myös kakkua syöneiden vieraiden mukaan.

    Mausteet (kaneli, kaardemumma, inkivääri) osuivat kohdalleen!

    VastaaPoista
  26. Oi~ kiitoksia tästä ohjeesta !! ♥

    leivoin tämän reseptin mukaan kaverilleni viime viikolla kakun ja noh kun en ollut aikasemmin maistanut kakkua niin tietysti oli jännittynyt, mutta kakkua jäi vain yksi viidesosa jäljelle (syöjiä paikalla oli viisi vain).
    Todellakin paras porkkanakakku resepti mitä olen kokeillut, kiitos vielä kerran !! =))

    VastaaPoista
  27. Anonyymit, ai että näitä kommentteja on ihana lukea. Kiitos todella paljon, että palasitte vielä kertomaan omat kokemuksenne ♥♥

    VastaaPoista
  28. Riittäisiköhän tuolla ohjeella pellilliseen, jos pohjasta sekä kuorrutteesta haluaa ohuemmat ja paistoaikaa hieman muuttaa?

    VastaaPoista
  29. En ehkä itse ihan tavan uunipellille kokeilisi. Musta siinä on melkein parasta se muhevuus, joka tosi ohuena kyllä varmaan melkein väkisin katoaa vaikka paistoaikaa lyhentääkin. Mutta johonkin laakeampaan vuokaan kyllä varmaan onnistuisi, jossa taikinaa tulisi kuitenkin vähintään 2-3 sentin kerros.

    VastaaPoista
  30. Tätä tehtiin meillä juhannuksen kunniaksi. Miljoonasta erilaisesta ohjeesta tuntui turvallisimmalta turvautua reseptiin, joka oli edes "lähes täydellinen". Omaan vähän pienempään (noin 22 cm) vuokaani tämä oli liian iso satsi, pohja kohosi yli reunojen ja syödessä pohjaa oli makuuni liikaa suhteessa kuorrutteeseen. Kuorrute kun kuitenkin on se paras juttu! Ensi kerralla teen siis pienemmän erän ja saatanpa halkaista pohjan ja laittaa väliinkin kuorrutetta. Loistoresepti, kyllä maistui! Huomenna teen tätä taas vieraille.

    VastaaPoista
  31. Ihana kuulla että tälle aina vaan löytyy uusia faneja :)

    Meidän vuoat ovat aina olleet 24-26cm joten en ihmettele että 22cm on vyörynyt yli. Pohja myös tuntuu varmasti liian paljolta juuri noin jos se on tosi paksu. Mutta halkaisuidea kuulostaa hyvältä - taidanpa kokeilla itsekin :)

    VastaaPoista
  32. Taidan kokeilla tätä kunhan kerkiän. :) Porkkanakakku ollut kokeilulistalla jo ikuisuuden vaikken muista koskaan edes maistaneeni, näyttää vaan aina niin hyvältä. ;)

    VastaaPoista
  33. Meillä tehtiin tätä tänään :) 24cm vuokaan just sopiva, mutta kuorrutetta tehtiin vaan puolet reseptin ohjeista, kun tuota näyttää meidän makuun muutenkin olevan aika paljon.
    Ei vatkattu munia ja sokeria vaan munat ja öljy (rypsi) vaan sekaisin ja koostumus on tosi hyvä!
    Itselle tämä oli elämän ensimmäinen porkkanakakkukerta ja on sanottava, ettei tämä nyt NIIN ihmeellistä ole, ihmisten puheiden perusteella odotin vähän enemmän :P Tosin, poikettiin reseptissä näissä:
    -reseptissä mainituista kolmesta mausteesta meillä oli vain kanelia. Pahakin moka, vaikuttaakohan paljonkin makuun?
    -ei TIETENKÄÄN maltettu odottaa yön yli vaan annettiin kakun jäähtyä muutama tunti huoneenlämmössä jonka jälkeen täyte päälle ja nassuun! Onkohan tuo sitten huomenna makuisampaa? :)

    Bonuksena, että saatiin avokin kanssa ongelma aikaiseksi siitä, että pitääkö kakku kääntää "ylösalaisin" ennen kuorrutteen lisäämistä. Jäi kääntämättä, itse olisin halunnut että kakun pohja eli tasainen pinta olisi ollut ylhäällä :)

    Ja, jännää miten vähän porkkana maistuu porkkanakakussa! Odotin porkkanaisempaa :)

    VastaaPoista
  34. Jauhopeukaloinen, joko kokeilit ja mitä tykkäsit? :)

    Anonyymi, tuo kuorruteasia jakaa miellipiteet. Toisista sitä on liikaa ja toisista liian vähän. Omaan makuuni sitä on tässä aika reilusti, vähempikin riittäisi, mutta kommenteista näkyy, että toiset tykkää vielä ekstrastakin :)

    Sanoisin, että juuri ne tärkeimmät osiot tämän kakun kohdalla teillä nyt taisi jäädä välistä... Eli porkkanakakun kuuluu olla mausteinen, pelkkä kaneli ei siihen vielä riitä. Varsinkin inkivääri on ihan ehdoton. Neilikkaakin voi kokeilla vaikka sitä ei listassa luekaan.

    Ja sitten se kakun vetäyttäminen. EHDOTTOMASTI vähintään seuraavaan päivään, mielellään jopa seuraavaan.

    Mä en ole kakkua kääntänyt, mutta sen voi varmasti tehdä ihan oman mieltymyksen mukaan, ei vaikuta hirveästi makuun.

    Eli kyllä se on nyt testattava uudestaan ;D

    VastaaPoista
  35. Ookoo, kiitos vinkeistä! Hyvinhän tuo on kyllä vatsoihin nyt uponnut vaikka jäi mausteet laittamati :P Vähän kokkaavalle juuri esim. inkivääri on vain siitä hankala, että ei oikein keksi että mihin muuhun sitä voisi työntää (..vinkkejä?:D).

    Testattavahan se vielä on :)

    VastaaPoista
  36. Meillä menee inkivääriä currysekoituksiin silloin niitä tahnoja itse tehdään. Tai sitten vaikka omena-puolukkapannariin jonka ohje löytyy blogista, tosi hyvää ja helppoa syysiltapalaa :)

    http://patalintu.blogspot.com/2011/02/omena-puolukkapannaria.html

    Marmelaadien ja mehujen mausteeksi - maltillisin mitoin! Kannattaa koittaa ihan maustemitalla jos ei makuun ole tottunut.

    Hyviä kokeiluja! :)

    VastaaPoista
  37. Porkkanakakku onnistui reseptilläsi kyllä täydellisesti, vaikka kookoslastut unohtui kauppaan.
    Laitoin triplasti kardemummaa koska pidän sen mausta ja ennenkaikkea tuoksusta.
    Maku tosiaan paranee parin päivän jälkeen.

    VastaaPoista
  38. Iho, hauska kuulla että kakku maistui sielläkin! Omien kokemusten mukaan kardemumma tuntuu jakavan mielipiteet aika vahvastikin, toiset tykkää toiset ei. Mut tuollaisista lisämääristä en ole ennen kuullutkaan :) Kardemumma kyllä tuoksuu (ja maistuukin) tosi hyvältä!

    VastaaPoista
  39. Muutama kuukausi siihen meni mutta nyt on porkkanakakkusi testattu ja sivuille postattu. Hyväähän se on, kiitos ohjeesta! Teen taatusti toistekin. :)

    VastaaPoista
  40. Aivan uskomattoman herkullinen, muhkea ja maistuva resepti! Kokeilin kerran ja varmasti vielä uudestaan...

    VastaaPoista
  41. Jauhopeukaloinen, kiva kun tulit kertomaan! Ja vielä mukavampaa että testitulos oli mieluinen :)

    Anniina, tosi kiva kuulla että kakku löytää aina vaan uusia ystäviä!

    VastaaPoista
  42. Meillä leivotaan tänään ;-) Odotukset ovat kovat, koska porkkanakakku on niitä harvoja makeita suosikkejani.

    VastaaPoista
  43. Suolaa ja hunajaa, nyt alkoi jännittämään! Kerrohan mitä mieltä? :)

    VastaaPoista
  44. Hei! Aivan ihanan näköinen porkkanakakku. Haluaisin tietää mitä muuta olet käyttänyt ananaksen sijaan pohjaan? Itse olen ananakselle allerginen enkä voi siis sitä laittaa.

    VastaaPoista
  45. Nyt kysyit anonyymi aika hankalan. Itse olen aina laittanut tuota ananasta enkä sitä ole millään korvannut. Se tuo niin kivasti mehevyyttä ja makeutta. Lähinnä tulee mieleen appelsiini tai säilykemandariinit, kun ne myös sopivat porkkanaan, mutta toimivatko tässä kakussa niin en osaa varmasti sanoa. Jos kokeilet niin kerro miten kävi :)

    VastaaPoista
  46. Tämä ohje menee kyllä ehdottomasti kokeiluun ! Itse olen todennut että keittämällä ja soseuttamalla porkkanat kakusta tulee todella mehevä, ja nyt ajattelin korvata ananasmurskan banaanisoseella, luulen että voisi olla toimiva yhdistelmä :)

    VastaaPoista
  47. Sinähän sen -j sanoit, banaani (sen ananaksen korvaukseen)! Kiitos! Vähän on omat aivot jäässä kun ei tullut mieleen, vaikka banaania on tullut käytettyä itsekin täällä postattuihin mausteisiin hummingbird muffineihin ja ne olivat tosi hyviä. Mun mielestä porkkanalle riitti ihan mainiosti se pienellä terällä raastaminen, mutta jos olet keittämistä&soseutusta koittanut ja hyväksi havainnut niin en käy vastaan väittämään :)

    VastaaPoista
  48. Kokeilin paria teelusikallista kaakaojauhetta, antaa ihanan tumman värin sekä jotain jännää makuunkin! Kannattaa kokeilla!

    VastaaPoista
  49. Hei, minkä takia kakkuun (kuten kahvikakkuihin useinkin) käytetään öljyä eikä voita? Osaatteko sanoa eroa makuun tai koostumukseen?

    VastaaPoista
  50. Taru S, ei varmaan huono, pitää muistaa! :)

    Anonyymi, en ole itse tainnut koittaa mitään samaa kakkua niin että käyttäisin toisella kertaa öljyä ja toisella voita joten suoraan en osaa sanoa eroa makuun taikka koostumukseen. Pitäiskin testata tätä kakkua ihan huvin vuoksi voilla. Öljy on rasvahappokoostumukseltaan terveellisempää kuin voi ja silloin se sopii myös laktoosi-intoleranteille, joten siinä varmaan ne pääsyyt öljyn käyttöön.

    VastaaPoista
  51. Tämä on kohta puolisen vuotta lojunut kirjanmerkeissä ja perjantaina aion vihdoin ottaa ja kokeilla tätä porkkanakakkua! Vaan yksi kysymys tuli mieleen. Kuuluisiko kakkuun laittaa tuoretta inkivääriä vai maustehyllyn kuivattua versiota? Ostin tuoretta inkivääriä ja nyt pelkään pilaavani koko kaakun, jos kyse onkin kuivatusta inkivääristä. Wikipedia kun sanoo, että näissä kahdessa maku on aivan eri ;)

    VastaaPoista
  52. Tähän on laitettu kuivattua inkivääriä. Tuore inkivääri on tosiaan paljon intensiivisempi ja lisäksi se raaste voi olla hankala saada leviämään taikinaan tasaiseksi. Mutta en mä senkään usko mitään pilaavaan :) Varsinkaan jos pitää inkivääristä... ;)

    VastaaPoista
  53. Tämä on ehdottomasti paras porkkanakakkuresepti ikinä. On tehty jokaisille synttäreille ja pienempäänkin juhlaan vuoden mittaan :) Nyt teen ystävänpäivälahjaksi puolisolle mahjong-aiheisen porkkanakakun: maalaan elintarvikeväreillä mahjong-nappulat neljääntoista kakkupalaan, jotka olen kuorruttanut mantelimassalla.

    Joskus korvaan tuorejuuston turkkilaisella jugurtilla; se tuppaa vaan olemaan vetelämpää, eli kokeiltaessa kannattaa laittaa sitruunamehua maltillisesti. Ja kuten joku aiemmin jo mainitsi, korvaan kookoshiutaleet sekä mantelirouheen mantelijauhoilla, koska mielestäni hiutaleet ja rouhe tarttuu ikävästi hampaisiin. Päälle kuitenkin sirottelen mantelilastuja. Kakun kruunaavat mantelimassapuput ja -porkkanat meilläkin!

    Joka tapauksessa kaikki ovat rakastuneet tähän kakkuun!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi vau, kylläpä kuulostaa hienolta tuo mahjong-kakku!

      Tosi kiva kuulla sun kokemuksia ja kokeiluja, ihanaa kun tulit kertomaan :) Tuo purutuntuma jakaa kyllä mielipiteitä. Itse tykkään kun on enemmän pureskeltavaa, mutta ei tuo siloinen rakennekaan huonolta kuulosta. Mantelijauhoja on siis testattava vielä, mutta kookoksesta en luovu ;D

      Poista
  54. Kokeilin tänään reseptiä, gluteenittomilla jauhoilla, ja oli kyllä vähintäänkin lähes täydellistä! =)

    VastaaPoista
  55. Täälläkin resepti testattu. Tämä on lähes täydellinen, itse kaipaisin ainoastaan sileämpää koostumusta mutta toistaalta en tiedä passaako porkkanan määrää mennä vähentämäänkään. Mietin jo että mites jos päästäisi valmiin taikinan tai vaikka osan porkkanasta sauvasekoittimella soosiksi, tulisi tasainen koostumus. Sitten ehkä pitäisi lisätä jauhoja koska porkkana päästäisi nestettä.

    Sellaisin muutoksin tein reseptin että puolitin annoksen (täydellinen 20cm vuokaan), jauhoista puolet laitoin grahamjauhoa (tykkään porkkanakakussa graham- ja ruisjauhostakin, tuo tummuutta ja rakennetta). Sokerina tavallinen hienosokeri. Raastoin yhden appelsiinin kuoren ja lisäsin taikinaan, sitten tujautin vielä pari teelusikallista kirsikkalikööriä. Puolikas taikina paistui nopeasti, alle puolessa tunnissa. Tämä kakku tehtiin oliiviöljyyn.

    Kuorrutteeseen puristin puolikkaan appelsiinin ja happoa antamaan puolikkaan limen mehut.

    Mulla on sellainen reseptivihko jo vuosien takaa mihin olen koonnut vain ne reseptit mitä olen oikeasti kokeillut ja hyväksi todennut. Kyllä tämä sinne pääsee, kirkkaasti. :) Suhtellisen helppo ja nopeakin. Laskin finelillä noin-arvot, 3000kcal pyöreesti koko kakussa. siitä nyt saa helposti 8-10 palaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos tarkoista havainnoista, tätä oli kiva lukea! :)

      Monihan on yllä sanonut korvanneensa mantelirouheen mantelijauhoilla ja jättänyt kookoksen pois juurikin sen sileämmän rakenteen takia. Minustakin tuntuu että se porkkana sinne kyllä katoaa, jos se sillä kaikkein pienimmällä terällä raastaa. Mutta menisi varmaan soseenakin, kerropa jos kokeilet että miten toimii!

      Appelsiini tähän varmasti sopiikin, pitää koittaa jos variaatiota kaipaa :)

      Poista
  56. Heip

    Olenpa tehnyt tuon mahtavan kakkusi nyt pariin kertaan ja HYVÄÄ ON!!! Innostuinpa kuitenkin testailemaan, viimeksi jätin ananaksen pois. Korvasin sen pussillisella kevyesti rikottua saksanpähkinää (250g), kun koostumus mielestäni kaipasi vielä lisää särmää. Lorautin vielä sekaan 1dl rommia ja kuorrutuksen juustoksi vaihdoin Mascarponen, tulos oli TAIVAALLINEN!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tässä sen näkee miten maut on niin erilaisia. Täällä on monet juurikin yrittäneet saada sitä purutuntumaa pois, ja sinä halusitkin sitä lisää :) Onneksi tätä on helppo muokata tuollaisin muutoksin! Rommi ja mascarpone kuulostaa kokeilemisen arvoisilta ideoilta... slurps :p

      Poista
  57. Hei!

    Tämä resepti on kerännyt näköjään niin paljon ihailua, että uskaltaudun valitstemaan sen testikäyttöön. Tuore kihlattuni ilmoitti viime viikolla RAKASTAVANSA porkkanakakkua ja saaneensa sellaista aina ulkomaanreissuillansa (kakku on kuulemma jotain uskomattoman superihanaa). Koetan siis tietysti hemmotella rakkaan sokerihiireni entistäkin lumoavammalla teoksella...
    Lasken nyt luottoni tämän ohjeen varaan! ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huh, pistit ihan jännityksen kihelmöimään :) Toivottavasti kakku maistui kihlatulle!? Itsekin ihastuin porkkanakakkuun alunperin nimenomaan ulkomailla ja sitä makua tämän kanssa hain, joten tällä pitäisi olla hyvät mahdollisuudet... ;D

      Poista
  58. Leipoin tätä kakkua noin 30:lle hengelle. Aivan mahtava kakku tuli, kiitos reseptista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mites mulla tämä on jäänyt huomaamatta, anteeksi! Kiva kuulla että kakku onnistui ja maistui! Ihanko näillä määrillä tehty riitti 30:lle?

      Poista
  59. Jes, nyt löytyi hyvä porkkanakakunohje. On juuri niinkuin sanoit, että ananas kosteuttaa hyvin ja meheväähän sen pitää olla. Ja pähkinää. Ja kunnolla mausteita. Tätä ohjetta aion ehdottomasti tänään kokeilla. Tosin tykkään ite enemmän sulatejuustolla tehdystä kuorrutteesta. Joten teen sellasen, mut pohjan teen just tän mukaan. Kiitos! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti tuli niin hyvää kuin kuvittelit :) Sulatejuustosta? Pitääpä kokeilla, ei ole varmaan ihan niin yltiömakeaa kuin Philadephiasta? Tai ainakin mulla on se ajatus että sulatejuustossa itsessään on enemmän makua.

      Poista
  60. Heippa, ajattelin jakaa omat kokeiluni täällä :) Tein tämän pohjalta kakun, mutta korvasin puolet sokerista inkiväärihillolla, ja kookoksen ja mantelilastujen sijaan laitoin paahdettuja hasselpähkinöitä. Että oli hyvääää!!! Ja sulatejuustokuorutuksella tottakai (valion olympia)! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi että, multa on unohtunut tähän vastata :( Ihanalta kuulostaa sinunkin versiosi! Inkiväärihilloa en olekaan koskaan kokeillut missään yhteydessä. Ihan uusi juttu.

      Poista
  61. Pakko on tulla kommentoimaan että vaikka olenkin amatööri leipoja niin tuli aivan ihana! Rakastan tätä ohjetta ja olen tehnyt sillä jo muutamat porkkana kakut jolla on moni herkkusuu positiivisesti yllätetty (: Kiitos tästä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tässä kakussa on parasta se, että se on hurjan helppo mutta mausta sitä ei arvaa kun on niiiin hyvää :) Kiitos kun tulit kertomaan, ihana kuulla!

      Poista
  62. Pakko myös kommentoida, tein tällä ohjeella muffineja ja olivat vaatimattomasti aivan täydellisiä! Namnam. Lepäsivät päivän jääkaapissa ja kyllä maistuivat kaikille!

    Tein helpommalla tapaa, eli sekoitin munat ja öljyn (1dl rypsi ja 1 dl oliivi kun unohdin ostaa lisää rypsiä) ja koostumus oli todella hyvä. Uunissa 225 ja vajaa 15min.. Omnmonm.. Värikkäät pikkuvuoat ja koristeeksi hasselpähkinärouhetta, uusi satsi ystävänpäiväksi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mun on kyllä pakko kokeilla itsekin muffinssimuotoa, kuulostaa niin hyvältä. Taisi ratketa pojan synttäritarjottavapulmat tältä osin. Kiitos paistoaikatiedosta :)

      Poista
  63. Olen tehnyt poikaystävälleni tätä kakkua jo muutamaan otteeseen ja sitä pyydetään aina uudestaan ja uudestaan! :)

    Jätän kookoksen pois (koska unohdan aina ostaa sitä) ja viime kerralla ei ollut kardemummaakaan, mutta ei haitannut yhtään. Inkivääri on ollut tuoretta. Mantelit jauhan Kenwoodissa, niin tulee pääosin jauhoa, mutta mukana myös rouhetta.

    Tänään on taas aikeissa valmistaa tämä kakku, tälläkertaa juhliin tarjottavaksi.

    Ai niin, minä teen kuorrutteen niin, että sekoitan tuorejuuston ja hitusen tomusokeria sekä raastettua sitruunankuorta. Samaan aikaan toisaalla sekoitan ranskankermaa sulatettuun valkosuklaaseen ja yhdistän nämä kaksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä on kyllä just siitäkin täydellinen kakku, että sitä voi muokata loputtomasti sen mukaan mitä kaapista löytyy ja mistä koostumuksesta tykkää :) Tuore inkivääri on varmasti nappijuttu! Kuorrute kuulostaa mielettömän herkulliselta, sitä seuraavalla kerralla meillekin :)

      Poista
  64. Kiitos tästä ohjeesta! Muutama eri versio tehty, ananas korvattu oman allergian takia sekä banaanilla että omenasoseella, hyvää tullut niinkin! Nam ja slurpsis. Olen kirjoittanut ohjeen omasta versiosta blogiini, ei varmaan haitanne. Linkitin kuitenkin sinun blogisi siihen yhteyteen enkä ottanut kunniaa itselleni =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei tietenkään haittaa että olet ohjeen sinne kirjoittanut. Kiva vaan että kakku jatkaa leviämistään! Olenhan itsekin linkittänyt tämän Täti moonikan majataloon, mistä löysin alkuperäisen jota sitten muokkailin :) Banaaninen versio kiinnostaisi muakin, pitää laittaa korvan taa.

      Poista
  65. En ole leiponut porkkanakakkua sen jälkeen kun leivinjauheen yllättäen oltua loppu korvasin sen kokonaan hirvensarvensuolalla. Reseptin mukaan puolet leivinjauhetta, puolet hirvensarvensuolaa, suosittelen muuten että sitä laitetaan mukaan. Vieläkin tunnen nenässäni sen ammoniakin hajun, ja tulihan sitä kakkua maistettuakin. Nyt siitä on niin monta vuotta aikaa, että haluttaa itse leivottua porkkanakakkua. Tämä resepti kuullostaa erinomaiselta, pidän kosteahkosta porkkanakakusta. Mukava blogi jonka löysin kun etsin kanansiiville ohjetta. Iiris

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Musta tuntuu että kaikki löytävät tänne blogiin porkkanakakun perusteella, hauskaa että välillä muutenkin (vaikkakin tie myös tänne vei) ;D Mullakin on vuosien takaa jotenkin omituinen muisto tuosta hirvensarvisuolasta. Äiti sitä johonkin leivonnaiseen, olisko ollut Hanna-tädin kakkuihin, vähän liikaa taisi laittaa eikä purkkiin sen koommin koskettu. Kiitos kommentista ja tervetuloa jatkossakin!

      Poista
  66. vähän ihmetellyt porkkanakakun hehkutusta, johtuen ehkä että maistamani kakut ovat olleet kovin kuivia jne. Ja sulatejuusto makean kakun päällä oli vain liian outoa. Mutta ajattelin kuitenkin antaa porkkanakakulle vielä mahdollisuuden ja pitkällisen selvitystyön jälkeen tämä resepti vaikuttaa lupaavimmalle. Jos tällä ei mieleni muutu, niin ei sitten millään :D

    Olit lisännyt, että fariinisokeri toi mukavasti aromia ja väriä, ja ajattelin että ajaisikohan muscovado-sokeri vielä paremmin sen asian? :) Huomenna kokeiluun!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En nyt jostain syystä saa vastattua suoraa kommenttiin... Mutta olisipa mukavaa, jos palaat vielä kertomaan mielipiteesi! :) Meillä tämä on kyllä hurmannut kaikki, aina. Muscavado-sokeri on varmasti täydellinen valinta!! Pitää koittaa itsekin :)

      Poista
  67. Nyt ihan pakko puuttua vanhaan bloggaukseen ja ehdotella kokeiltavaksi maitoa! Mun reseptissä maitoa lisätään 1/2 dl ja jo noin pieni määrä riittää mehevöittämään kakun kuin kakun. Toinen suosikkini, eli Mokkapalat, ei myöskään onnistu, ellei taikinaan tule maitoa - jää vaan väkisin liian kuivaksi. Myöskin yhden omenapiirakan vihaajan olen käännyttänyt mehevällä omenapiirakallani, jonka taikinaan siis lisätään myöskin rasvatonta maitoa :D Ihan loistava lisä, suosittelen sydämestäni! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vinkistä Piia! Tämän kakun kohdalla ei mehevyyttä minusta puutu näinkään, mutta pitää muistaa varsinkin noiden mokkapalojen kohdalla! Niistä tuppaa aina tulemaan vähän kuivia, mutta ehkä ei enää :)

      Poista
  68. Hei! Ostin Parhaat Kotiblogit -lehden, josta bongasin myös Patalintu -blogin. Poikani täytti eilen 9 v ja toivoi lehdessä kuvan nähtyään synttärikakukseen teidän Maailman parasta porkkanakakkua. Teimme kakun eilen ja saimmepa syödäksemme mitä parhainta kakkua. Koko perhe piti kakun mausta! Kiitos hyvästä ohjeesta!
    Laitoimme kuorrutteeseen appelsiininmakuista tuorejuustoa (myös vähän sitruunamehua) ja sehän toi sopivaa pirteyttä kakun makuun.
    Pirteää kevättä Patalintu -blogiin! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Merihelmiina! Tämä oli ihan parasta palautetta, kiitos kun tulit kertomaan <3
      Mukavaa kevättä teidän perheelle myös!

      Poista
  69. Hei kiva blogi! Porkkanakakkureseptin perusteella löysin tänne ja päätun tätä reseptiä testata! Tuli vaan mieleen kun tällanen amatöörileipuri oon, ni kerro viisaampana kauanko tällanen porkkanakakku säilyy jääkaapissa silleen että kuorrutukset on jo päällä? Säilyskö vajaa viikon (nyt keskiviikosta sunnuntaihin) ? Ootko testannu? Vai pitäskö pakastaa välissä ja kai kestää pakastamisen? Kiitos paljon jos ehdit vastaamaan :) -Mari

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka ja kiitos! Uusi yritys, ensimmäinen vastaus katosi jonnekin... Kakku itsessään säilyy hyvin, mutta kuorrutteen kanssa en ole minäkään varma. Jos sulla on hyvä ilmatiivis kupu niin varmasti säilyy. Meillä ei sellaista kupua ole, joten jo seuraavana päivänä kuorrute näyttää vähän sellaiselta kuivahtaneelta... Mieluummin siis kuorruttaa vaan osan kakkua, jos ei ole pakko olla kokonaan näytillä. Pakastustakaan en ole tämän kakun kanssa kokeillut, mutta uskoisin kestävän sen hyvin - tai jälleen kerran, ainakin kakkupohja kestää.

      Poista
  70. Kiitos vastauksesta! :) ja kiitos reseptistä! Täydellistä porkkanakakkua!

    VastaaPoista