maanantai 16. kesäkuuta 2008

Kesäisiä herkkuja

Nyt kun kaupoissa on taas saatavilla monenlaista kotimaista kasvista niin mieleen tuli tottakai kesäkeitto. Se perinteinen maitoversio ei vain oikein tuntunut maistuvan, joten koitettiin tehdä keitto ihan kasvisliemi pohjaan ja hyväähän siitä tuli. Lisäksi askartelimme pestokanahalloumileivät, joista tuli kerralla ehdottomat sandwich suosikit! Ja koska kesäateriasta oli kysymys, illalla oli vielä pakko paistaa lettuja mansikkasoosin kanssa.

Kesäkeitto ilman maitoa
1l vettä
1 kasvisliemikuutio (Knorrin bouillon vegetable, jossa on lisättynä oliiviöljyä on todettu varsin maukkaaksi)
15 uuden sadon perunaa lohkoina
5 pienehköä uuden sadon porkkanaa paksuina renkaina
1 pieni kukkakaali
n.100g varhaiskaalia suikaleina
2 kevätsipulia renkaina
1dl tuoreita herneitä
Pari oksaa tilliä mausteeksi
Hiven rouhittua mustapippuria
Keitä vesi ja sulata kasvisliemikuutio sinne. Keitä ensin perunoita ja porkkanoita n.10min. Lisää joukkoon kaalit sekä kevätsipuli ja jatka keittämistä 5min. Lisää lopuksi herneet ja keitä vielä 5min tai kunnes kasvikset ovat kypsiä. Mausta tillillä ja pippurilla. Tarjoa sellaisenaan tai vaikka ruisleipäkrutonkien kera. Jos keittoa jää yli, se toimii hyvin seuraavana päivänä soseutettuna ja lämmitettynä.


Pestoinen kana-halloumi-toast
Pesto (valmis käy, mutta parempaa saa kun tekee senkin itse, ohje alla)
Broilerin rintafile (1/leipä)
Halloumijuusto
Tomaatti
Salaatti
Ruispaahtoleipää
Grillaa kanafileet uunissa 200C grillivastuksella. Fileet voi maustaa vain suolalla ja pippurila, mutta me sivelimme siihen seoksen jossa oli 2tl hunajaa, 1rkl soijakastiketta, 1rkl oliiviöljyä ja 1tl sitruunapippuria. Grillaa halloumijuuston siivut paistinpannulla (parilapannulla saa hienot raidat pintaan). Paahda leipä ja sivele yhdelle siivulle n.1tl pestokastiketta. Aseta päälle juusto, siivutettu broileri sekä tomaatti ja salaatti. Nauti!
Pähkinäinen Pesto
½ ruukkua lehtipersiljaa
1 ruukku basilikaa
1 valkosipulin kynsi
3rkl murskattuja pistaasipähkinöitä
1dl tuoretta Pecorino-juustoraastetta
1dl oliiviöljyä
Hienonna pähkinät morttelissa. Lisää pilkottu valkosipuli sekä hienonnetut persilja ja basilika ja sekoita ne pähkinätahnaan. Lisää oliiviöljy ja sekoita se mukaan. Lisää vielä juustoraaste ja sekoita tasaiseksi tahnaksi. Laita valmis tahna tiiviiseen lasipurkkiin jossa se säilyy muutaman päivän jääkaapissa. Ylimääräisen peston voi myös pakastaa.


Letut
4dl maitoa
1dl vissyä
2 kananmunaa
½tl suolaa
1tl sokeria
1½dl vehnäjauhoja
½dl ohrajauhoja
1rkl sulatettua voita tai juoksevaa margariinia
Sekoita ainekset keskenään. Parhaan tuloksen saat jos laitat seoksen pariksi tunniksi jääkaappiin niin että jauhot turpoavat. Kuumenna paistinpannu (tai erillinen lettupannu) kuumaksi ja lisää hieman voita tai muuta paistorasvaa jokaista lettua varten. Kaada pannuun hyvin ohuelti taikinaa ja paista lettu molemmin puolin kauniin ruskeaksi.
Mansikkainen vaniljakastike (alkuperäinen ohje RuokaPirkka-lehdestä)
2dl vaahtoutuvaa vaniljakastiketta
1dl appelsiinimarmeladia
500g mansikoita paloina
Vaahdota vaniljakastike ja sekoita joukkoon ensin appelsiinimarmeladi ja sitten mansikat. Voit jättää muutaman mansikan koriseeksi. Tarjoile lettujen kera.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti