sunnuntai 22. joulukuuta 2013

BATAATTI-VUOHENJUUSTORISOTTO JA KINKUNPAISTON IHMETTELYÄ

Bataatti ja vuohenjuusto on aivan täydellinen makupari! Samalla tavalla kuin punajuuri ja vuohenjuusto, mutta ilman sotkua. Törmättiin Kotiliedessä tähän ohjeeseen ja tokihan sitä piti kokeilla. Lisättiin mukaan myös vähän voita ja valkoviiniä sekä shalottisipulia aidon risoton tapaan ja pienensimme annosmäärää aikalailla. Todella hyvää ihan sellaisenaan, tai vaikka pannulla paistetun kalan lisukkeena. Me ajattelimme, että tätä voisi tarjota jouluaterialla meillä muutamana vuonna mukana olleen bataattilaatikon sijaan. Tai vaikka joulupäivänä, kun hakee perinteiseen settiin jo jotain muutosta.

Muutosta meidän perinteisiin onkin tiedossa, kun iloisena yllätyksenä voitettiin se Atrian Arjen Nautintoja-haaste nakki-nuudelikeitolla! Keittoa pääsevät ainakin kahden Palmia-ravintolan asiakkaat alkuvuodesta maistelemaan (oletettavasti lounasravintolamuutoksin). Meillä on nyt jääkaappi täynnä valmislaatikoita, tapaksia ja kinkkua. Ihan ensimmäistä kertaa ikinä, päästään siis tutustumaan kinkunpaiston saloihin, meidän yhteisistä jouluista kun se on aina jätetty pois. Toivottavasti maistuu vuosien tauon jälkeen. Löytyykö viime hetken supervinkkejä?

Bataatti-vuohenjuustorisotto
n.250g bataattia pieninä kuutioina
2rkl hyvää rypsiöljyä
muutama rouhaisu suolaa ja mustapippuria

1rkl öljyä
1 salottisipuli hienonnettuna
2dl risottoriisiä
n.7dl kasvislientä
½dl valkoviiniä
½dl raastettua parmesanjuustoa
2rkl voita
rouhaisu mustapippuria
80g vuohenjuustoa

Kieritä bataatit öljyssä ja mausta suolalla sekä pippurilla. Levitä kuutiot uunipellille ja paahda 225C-asteessa n.20min.




10 kommenttia:

  1. Vähän samantapaista olen tehnyt,mutta kvinoan kanssa kun en oikein välitä riisistä.ja tosi ihana bataatti onkin vuohenjuuston kanssa:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meidän pitäisi tutustua tarkemmin kvinoaan, ei olla kuin pari kertaa sitä vasta maisteltu.

      Poista
  2. Ai niin ja onnea voiton johdosta!

    VastaaPoista
  3. Kaunis kattausyksityiskohta tuo lasinalunen.

    VastaaPoista
  4. Herkullisen kuulloiset maut. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ssiiri! Oli kyllä, suosittelen kokeilemaan - vaikka ilman risottoakin :)

      Poista