sunnuntai 13. helmikuuta 2011

Omena-puolukkapannaria

En kyllä millään meinaa uskoa, että tätä ei ole tullut blogattua aiemmin, mutta pakko kai se on, kun en sitä täältä mistään löydä. Kuvia kyllä löytyi arkistosta ainakin neljästä eri paistokerrasta, joten aikeissa se on ollut ja usein. Jokatapauksessa kyseinen pannukakku on ainut pellillä paistettava pannukakku jota meillä tehdään ja sitä tehdäänkin aina jos pöydälle on unohtunut omenoita nahistumaan, tai kananmunien päiväys on umpeutumassa, tai jostain on ilmestynyt ylimääräistä maitoa kaappiin. On ihanaa kun maut löytyvät jo pannarista, eikä vain sen päälle lisättävästä hillosta, joskin tämäkin aina hillon kanssa syödään... ;) Pannari toimii hyvin välipalana, iltapalana, aamupalana, oman perheen kanssa helppoon herkutteluun tai myös vieraille tarjottavaksi.


Reseptin pohja on joskus aikoinaan bongattu Maku-lehdestä, mutta se muuntuu aina tarpeen mukaan. Ruokaisampaan tarpeeseen sitä on tehty täysjyvävehnäjauhoista, pelkkään herkutteluun hienoista vehnäjauhoista (niitä tarvitsee hivenen, ehkä ½dl enemmän) ja nyt viimeksi kokeiltiin spelttijauhoja. Itse tykkäsin kovasti tästä spelttiversiosta, mutta hra Patalinnun mielestä eron tavallisiin jauhoihin kyllä huomaa (ei niin hyvänä). Spelttijauhopussin kyljessä lukeekin, että niiden makuun kannattaa totutella vähitellen korvaamalla esim 1/3 tavan jauhoista niillä. Mitä tahansa jauhoja siis maun mukaan joukkoon!

Pinnalle lisättävien omenasiivujen ja puolukoiden (ja mun aina lisäämien mausteiden) vuoksi mitkään lisukkeet eivät ole pannarin syönnissä välttämättä tarpeen. Meillä se kyllä tosin yleensä herkutellaan kermavaahdon tai vaniljajäätelön sekä vadelma-tai mansikkahillon kera. Mutta kyllä ne loppupalat tuntuvat vielä jääkaapista ihan sellaisenaan kylmänäkin katoavan...



Omena-puolukkapannukakku
5dl luomu kevytmaitoa
2 luomu kananmunaa
2½dl spelttijauhoja (tai 3dl tavallisia vehnäjauhoja)
2-3rkl (raakaruoko)sokeria
½tl suolaa
3rkl sulatettua voita
2-3 omenaa renkaina (kuoret saa olla mukana)
1dl (jäisiä) puolukoita
(½tl kanelia & ½tl inkivääriä)

Vatkaa maito, kananmunat, jauhot, sokeri ja suola keskenään sekaisin. Anna taikinan turvota 15-30min ja sekoita vielä vähän ennen kaatamista vuokaan tai pellille. Vuoraa vuoka (meillä 30x40cm) leivinpaperilla (ei välttämätön) ja sivele pohja noin puolella voisulan määrästä. Kaada taikina vuokaan. Nostele omenarenkaat päälle, niin että ne tuntuvat hieman kelluvan. Nostele haarukan avulla jos ne tuntuvat painuvan pohjaan. Ripottele päälle vielä puolukat, kaneli ja inkivääri sekä loppu voisula.
Paista 225C asteisessa uunissa n.25-30min tai kunnes pannari on kypsää.

4 kommenttia:

  1. Nyt rupesi tekemään mieli pannaria...Täällä ainoa puolukkainen juttu on IKEAn puolukkahillo,sitäkin voisi soveltaa tuohon jos tuota tekisi.

    VastaaPoista
  2. Siitä ei kyllä yli pääse kuin paistamalla pannaria :)
    Varmaan saisi hyvän viritelmän myös Ikean hillon kanssa varsinkin jos sitten jättää sokerin kokonaan pois muuten. Tai löytyiskö sieltä jotain muuta kirpeää? (Viljeltyjä) karpaloitahan on monessa maassa tuontitavarana - löytyiskö sieltäkin?

    VastaaPoista
  3. Kiva kuulla että maistui! Mekin tehtiin tätä taas viime viikonloppuna. Aina se vaan maistuu :)

    VastaaPoista