sunnuntai 24. elokuuta 2014

OMA SUOSIKKI /// PAPU-FETASALAATTI

 
Helppoa, täyttävää, herkullista - check, check , check. Tämä salaatti täyttää täydellisesti kaikki kolme edellistä vaatimusta. Ei mitään ihmeellisiä välivaiheita, ei mitään erikoisia raaka-aineita. Yksinkertaista, nopeaa ja niin maukasta, että oikeasti vähän yllättääkin. Papujen tilalla voi käyttää myös linssejä, tai sekaisin vähän kaikkea. Jos haluaa välttää säilykkeitä, niin voi toki käyttää kuivattuja papuja ja keittää ne kevyesti suolatussa vedessä + jäähdyttää ennen muiden aineiden lisäämistä. Minä teen tämän useimmin kuitenkin ihan pahvipurkkipavuista -tai linsseistä, koska tämä on myös sitä "mitähän tekis kun ei jaksa mennä kauppaan"-ruokaa.
 
Papufeta-salaatti
2 prk papuja, linssejä, kikherneitä tms
1pkt hyvää fetajuustoa murennettuna
kevättsipulia, ruohosipulia tai kesäsipulin varsia silputtuna
4-5 kypsää tomaattia lohkottuna
paahdettuja auringonkukansiemeniä
jääsalaattia.
2-3rkl oliiviöljyä
1-2 rkl puristettua sitruunan mehua
pari rouhaisua mustapippuria
½-1tl hunajaa
suolaa
 
Valuta pavut/linssit, huuhtele ja laita kulhoon. Lisää joukkoon feta, sipulit, salaatti ja tomaatti. Sekoita öljy, sitruuna, mustapippuri, hunaja ja suola ensin keskenään ja sitten salaatin joukkoon. Viimeistele auringonkukansiemenillä. Nauti hyvän leivän kera.
 

6 kommenttia:

  1. Herkullisen näköistä, hyvin maistuisi mullekin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oletkin varmaan jo ehtinyt kokeilla, kun mun vastaaminen on niin venynyt!? :)

      Poista
  2. Pahvipurkkipavuista syntyy kyllä helposti ja nopeasti ihania salaatteja! Oma suosikki syntyy cannellino-pavuista, prosciuttosta ja lehtiselleristä. Ryyditetään sitruunamehulla ja hyvällä oliiviöljyllä. Tämä sinun salaatti on vastustamattoman näköinen ja menee ehdottomasti testaukseen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ooh, kuulostaa mielenkiintoiselta! Mun lehtiselleritykkääminen on vielä vähän harjoittelun asteella, joskus maistuu, joskus ei vieläkään. Odotan sopivaa fiilistä ja kokeilen ehdottomasti! :)

      Poista
  3. Onpa herkullisen näköistä salaattia! =) Pikkuserkkuni oli löytänyt blogistasi välipala-cookiessejen ohjeen ja nyt kysynkin, että saammekko laittaa ohjeen blogiimme, jos mainitsemme, että se on sinun blogistasi. Kokeilin ohjetta ja ne oli kyllä tosi hyviä. =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei, tottakai saatte, ihan kysymättäkin!! Pahoittelut kun vastaus viipyi näin pitkään. Kiitos, oli kiva kuulla, että tykkäsitte :)

      Poista