maanantai 3. maaliskuuta 2014

SUPERHELPPOA JA MAUKASTA; PESTOKANAA UUNISSA


Työpaikalla puhututti perjantaina viikonlopun ruoat. Lähes kaikilla oli toiveissa jotain helppoa, mutta erityisen hyvää. Eräs työtoveri jakoi siinä tämän pestobroilerin ohjeen, jota tuntui viikonlopun aikana valmistuvan yhdessä jos toisessa keittiössä. Meillä myös. Pakko tätä on kehua. Vähillä raaka-aineilla, pienellä vaivalla oikein maukasta ruokaa, josta riitti kahdelle eri aterialle. Jos on aikaa ja haluaa hifistellä, niin peston voi toki tehdä itse, mutta kaupan valmiilla purkillakin tuli hyvää. Meillä lisättiin peston sekaan tilkka kermaa, niin saatiin kastike juoksevammaksi ja riittoisammaksi, mutta sen voi hyvin jättää poiskin. Ruoka sopii niin riisin, pastan kuin uunijuurestenkin kanssa tarjottavaksi. Meillä tämä maiskuteltiin tällä kertaa pastan kera. Kirsikkatomaatit raikastivat kokonaisuutta ihanasti. Laitamme siis suosituksen hyvin arvosanoin eteenpäin :)

Helppo pestobroileri
7-800g broilerin fileitä
muutama rouhaisu mustapippuria
190g pesto genovese
1dl ruokakermaa
250g kirsikkatomaatteja
pastaa tai riisiä
Ruskista fileisiin pinta paistinpannulla ja mausta kevyesti pippurilla. Aseta fileet uunivuokaan. Sekoita kerma ja pesto keskenään ja levitä fileiden päälle. Heittele tomaatit mukaan. Paista uunissa 200C-asteessa n.20-40min (fileiden paksuudesta riippuen). Jos joudut paistamaan pidempään, niin suojaa vuoka foliolla 20min jälkeen, ettei pesto pääse kärähtämään (kuten meillä). Tarjoa keitetyn pastan tai riisin kera.

Vähän kerkisi pesto ottaa liikaa väriä, mutta hyvää oli silti!



6 kommenttia:

  1. Huh. Masu täynnä ja tämä oli todella hyvää! Kiitos reseptistä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No hei, kiva kuulla, että maistui ja kiitos kun tulit sen kertomaan!!

      Poista
  2. Kiitos ohjeesta. Saatan tehdä tätä aika pian, kun olisi kaikki aineksetkin kaapissa. Niin, paitsi se kana. :-D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olepas hyvä! Tästä menee kiitokset työkaverille :) Haha, mitäs se nyt tuommoinen pikku sivuraaka-aineen puuttuminen hidastais ;)

      Poista
  3. Tämän ohjeen mukaan olen tehnyt useita kertoja. Toimii!

    VastaaPoista
  4. Just syötiin olihan maukasta, thänks😀

    VastaaPoista