torstai 13. helmikuuta 2014

HIDAS, MUTTA HELPPO JA HERKULLINEN: UUNIPERUNA



Saatiin joku aika sitten ystävien luona vieraisilla uuniperunaa. Herkku, jota ei ole itse tullut tehtyä pitkään aikaan. Miten olikin koko ruoka painunut niin unohduksiin, kun sehän on ihanan helppo ja maukas eväs, kun vaan muistaa pistää perunat ajoissa uuniin. Niinpä piti heti toteuttaa kotonakin, ja hyvin maistui koko porukalle. Edellisen kerran pari vuotta sitten, tuli perunat syötyä kolmella eri täytteellä, mutta nyt tein vaan yhden. Perunoita kannattaa tehdä samalla uunin lämmityksellä reilu satsi, sillä ne ovat hyviä myös seuraavana päivänä mikrolämmityksen jälkeen, ja niistä saa myös supermaukasta perunamuussia!

Uuniperunaa tonnikala-raejuustotäytteellä (täyte n.4:lle perunalle)
Isoja rosamunda-perunoita

200g raejuustoa
200g turkkilaista jugurttia
1prk MSC-sertifioitua tonnikalaa
ripaus suolaa
mustapippuria myllystä
2rkl ruohosipulia silputtuna
muutama aurinkokuivattu tomaatti hienonnettuna

Kääräise perunat yksitellen folion sisään, töki haarukalla pari reikää perunoihin ja paista niitä 225c-asteisessa uunissa 30min. Vähennä lämpö 200c-asteeseen ja paista vielä tunti (vähennä aikaa, jos käytät pienempiä perunoita.). Peruna on kypsä kun esim. cocktailtikku menee sen läpi (ota huomioon että kuori kovettuu paistaessa).

Sekoita täytteen ainekset keskenään ja nauti perunan kera. Jos haluat oikein herkutella, niin lisää myös voinokare vasta halkaistun kuuman perunan sisään.


9 kommenttia:

  1. Herkullisen näköistä ja herkulliselta kuulostava täyte:) Tel Avivissa oli vielä joku aika sitten parikin paikkaa,jotka olivat ihan keskittyneet uuniperunoihin ja erilaisiin täytteisiin,mutta sulkivat ovensa,sääli.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Jael! Onpa harmi, että ovat tuollaisen ravintolan sulkeneet. Ei taida perunan syöminen olla trendikästä oikein missään tällä hetkellä...

      Poista
  2. Perunaan saa ihanan rapean kuoren kun folioon käärimisen sijaan kun sivelee perunat kevyesti öljyllä ja ripottelee pinnalle hienoa merisuolaa. Kannattaa kokeilla!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuulostaapa hyvältä, menee testiin. Kiitos! Siinä on ilmeisesti tarkoitus syödä myös kuoret..?

      Poista
  3. Mä yritän löytää suuria uuniperunoita, kaupas on niin pieniä. Hirviä uuniperunahimo! Eikä nämä sun kuvat auta....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tähän aikaan vuodesta taitaa alkaa olla vain laarin pohjia rosamundia jäljellä. Meiltä yllättäin vielä löytyi ihan kunnon kokoisia. Toivottavasti sielläkin tärppää, tai sit vaan pistät niitä pienempiä. Ei ne sitä tiiä jos vähän vähemmän aikaa paistaa ;)

      Poista
    2. Ja saa hyvällä omallatunnolla syödä vähän useemman ;D

      Poista
  4. Mikäköhän siinä on, että näitä uunperunoita tulee tehtyä ihan turha harvoin, vaikka ovat ihan mielettömän hyviä ja kaiken lisäksi helppoa ruokaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niinpä! Ei mekään olla tän kerran jälkeen taas tehty, vaikka kuinka niin uhosin... Kai se on se uunitusaika, joka sitten tuntuu iltaisin liian pitkälle? Pitää tehdä parannus ja tehdä näitä pian taas :)

      Poista