perjantai 22. heinäkuuta 2011

Broileri couscoussalaattia grillistä

Välillä jotain ruokaakin ennenkuin puskee taas Pikku E:n synttäritarjottavat päälle... Noita isoja juhlia tuntuu nyt riittävän niin, etten ehdi muusta kuin kakuista höpisemään. No, kunhan 2v-synttärit on vietetty niin sitten seuraava kakkujuhla taitaakin olla vasta isänpäivä, joten onhan siinä pari kuukautta aikaa kirjoittaa oikeasta ruoastakin!

Viime viikonloppuna tehtiin ihanaa broileri-coucoussalaattia johon idea löytyi toukokuun Kodin kuvalehdestä, mutta lopputulos oli ihan erilainen, sillä meillä grillattiin kaikki muukin salaattiin tuleva kuin vain kana. Jos olet kokeillut sitruuna-timjamimarinadia kanalle ja tykkäsit siitä, niin todennäköisesti tämänkin maistuu :) Ainakin mulle tästä tuli se hyvällä tavalla mieleen. Raikas, ruokaisa salaatti jossa grillaus tuo kasviksiin ihanaa mehevyyttä ja makeutta. Mun puolesta tätä voisi syödä vaikka joka viikonloppu, tai ainakin joka toinen!



Broileri-couscoussalaatti
3dl couscousryynejä
3dl vettä
1rkl kasvisfondia
2-3rkl voita
1½ sitruunan mehu + ½ sitruunan mehu kanan marinointiin
suolaa
mustapippuria
1rkl juoksevaa hunajaa
3 maustamatonta broilerin rintafilettä
2 kesäpunasipulia lohkoina
250g rasia (terttu) kirsikkatomaatteja
200g vuohenjuustoa kiekkoina (meillä Pirkan parhaat pakko kirjoittaa muistiin, kun kaikista en todellakaan tykkää)
3 nektariinia lohkoina
Basilikaa, sitruunabasilikaa, minttua, rucolaa tai muuta yrttiä maun mukaan

Purista puolikkaan sitruunan mehu kulhoon ja sekoita joukkoon suola, pippuri sekä hunaja. Laita broilerin fileet marinoitumaan noin puoleksi tunniksi.
Kiehauta vesi jossa kasvisfondi. Katkaise virta, nosta kattila liedeltä ja lisää couscousryynit koko ajan sekoittaen. Lisää voi, nosta kattila takaisin lämpimälle liedelle ja hämmennä seosta 3-4 minuuttia kunnes ryynit ovat kuivahtaneet ja irtonaisia. Purista sitruunoiden mehu joukkoon ja sekoita.
Grillaa broilerin fileet kypsäksi ja leikkaa ne viipaleiksi.
Laita tomaatit, sipulilohkot, nektariinilohkot ja vuohenjuusto viipaleet foliosuikaleiden päälle ja grillaa myös ne lämpimiksi. Roiskottele hieman öljyä ja suolaa (sekä sokeria) tomaattien ja sipulilohkojen päälee ennen grillausta.
Sekoita kaikki ainekset salaatiksi.

Salaatti tarjottiin jugurttikastikkeen kera, jossa 1dl turkkilaista jugurttia, ripaus suolaa, pari rouhaisua pippuria, 1tl hunajaa sekä 2rkl sitruunamehua.

1 kommentti:

  1. hei tässä loistava vinkki ruokahifistelijöille

    www.konuknives.com
    ja www.everybodyeats.com

    Jos haluaa tuollaisen veitsen niin voi netistä tilata tai laittaa viestiä susan.kuusela@kolumbus.fi

    VastaaPoista