sunnuntai 4. huhtikuuta 2010

Pullaa pääsiäiseksi

Tulipahan kerrankin selattua Pirkka-lehteä, yleensä se menee ajanpuutteen vuoksi lähes koskemattomana lehtikoriin - toki vasta plussaseteleiden irroituksen jälkeen. Sieltä löytyikin heti sen verran mielenkiintoisen ja näyttävän oloinen pashapullan ohje, että pitihän sitä kokeilla. Rahkapiirakka on aina ollut hyvää, ja tämä on siitä oikein mukava tuunattu versio.


Pullataikina meni hiukan kovaksi, vaikka vähensinkin ohjeessa annettua jauhomäärää suorilla puolen desin verran. Silti tein sen virheen, että latasin kaikki laittamani kauhot kerralla, niin en päässyt tunnustelemaan taikinan tarpeita ennenkuin oli liian myöhäistä. Ensi kerralla siis jauhot vain vähän kerrallaan mukaan (kuten aina, en tajua miten nyt näin mokasin), niin lopputuloksena ei ole liian kuivaa pullaa! Sen lisäksi pulla oli yli viisi minuuttia liian kauan uunissa, kun meidän uuninkello päätti olla kilautamatta siihen säädetyn ajan loppumisen merkiksi. Älä siis koskaan luota pelkkään äänimerkkiin, vaan seuraa myös sitä ajankulua samalla! Tosi turhauttavaa kyllä tuommoinen, kun sen takiahan se kello on hankittu, että ajantaju säilyisi kun paiston aikana puuhailee kuitenkin kaikkea muuta. Uuden kellon ostoon siis, johan tuo olikin 3 kuukautta käytössä...

Rahka oli paiston jälkeen kummallisen tumma (normaaliin rahkapiirakkaan verrattuna), mutta en tiedä johtuiko väri tuosta yliajasta vai kuitenkin tavallisesta poikkeavasta rahkasta. Käytin tähän kaupasta näytteenä saamamme valkosuklaa-lime rahkapurkin. Täyte oli hyvää, mutta vaikea sanoa, oliko se nyt tämän rahkan ansiota vai olisiko pulla tavan rahkan kanssa yhtään erilaista? Toisin sanoen, valkosuklaa tai lime ei maistunut lopputuloksesta yhtään. Ensi kerralla laittaisin ihan tavan maustamatonta rahkaa. Pienistä erheistä huolimatta, lopputulos oli maistuvaa. Tekisin ehdottomasti tulevina pääsiäisinä uudestaankin, hieman tarkkaavaisemmin, siksipä ohje tänne omin muutoksin talteen ja jakoon :)

Pashapulla

Pullataikinaan
2dl maitoa
25g hiivaa
½tl suolaa
1tl kardemummaa
4-5dl jauhoja
3/4dl sulatettua voita
Täytteeseen
175g(sultana)rusinoita hienonnettuna
1 (luomu)sitruunan kuori raastettuna - noin 1rkl
2rkl sitruunamehua
250g maitorahkaa
1dl vispikermaa
2 kananmunaa + loput voitelumunasta
½dl sokeria
1tl vaniljasokeria
1rkl maissitärkkelysjauhoja
½-1dl pähkinärouhetta (meillä sekoitus kaikkea mahdollista, ap ohjeessa pelkkää mantelia)
(reunoihin mantelilastuja)
Lämmitä maito kädenlämpöiseksi ja liuota hiiva siihen. Sekoita joukkoon sokeri, kardemumma, suola ja puolet jauhoista. Sekoita loput jauhot joukkoon vähitellen ja sekoita voi mukaan alustamisen loppuvaiheessa. Varo ettei taikina mene liian tiukaksi tai pullasta tulee kuivaa ja kovaa. Vaivaa taikinaa, kunnes se irtoaa kädestä ja kulhon reunoista. Anna taikinan kohota liinalla peitettynä lämpimässä paikassa puolisen tuntia.
Kiinnitä irtopohjavuoan (halkaisija 26cm) pohjan ja reunan väliin leivinpaperia ja leikkaa se sopivan kokoiseksi. Vaivaa taikina tasaiseksi pöydällä ja erota taikinasta 1/3 syrjään reunan nauhoja varten. Painele 2/3 taikinaa vuoan pohjan kokoiseksi levyksi. Jaa loppu taikina kahteen tasakokoiseen osaan ja leivo paloista kaksi pitkää ohutta nauhaa, noin 75cm. Kieputa nauhat toistensa ympärille ja aseta nauhakierre vuoan reunaa vasten, taikinalevyn päälle. Kohota pohjaa liinan alla mielellään toinen puoli tuntinen.
Sekoita rahkaan kaikki täytteen ainekset. Voitele pullan palmikkoreuna kananmunalla ja sekoita ylijäänyt muna täytteen joukkoon. Kaada täyte kohonneen pohjan päälle. Paista pullaa 200C asteisen uunin alatasolla noin 30min kunnes reuna saa väriä ja täyte hyytyy. Vuoan voi peittää leivinpaperilla jos reuna tummuu liikaa. Tätäkään ei tullut tehtyä kun ei sitä kelloa tai paistosta tullut seurattua ajoissa ja lopputulos siis melkoisen tummaa... Irrota pulla jäähtyneenä vuoasta.

3 kommenttia:

  1. Pashapulla kuulostaa aika liikaa erikoiselta minusta, vaikka sekä pashasta että pullasta tykkään;) Olen puritanisti pulla-asioissa: pulla pullana ja rusinat rusinoina. Mutta hyvä kun joku uskaltaa kokeilla yhdistelmiä:) Maistuiko muuten valkosuklaa-limerahka nimeltään ennen uunissa käymistä, maistoitteko?

    VastaaPoista
  2. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  3. Itsekin nypin pullapitkosta rusinat erikseen, mutta kun ne tässä on hienonnettu täytteeseen, joka kuitenkin on selkeästi oma osionsa, homma toimii kokonaisuutena hienosti! :)

    Maistoin tuota rahkaa lusikankärjellisen "raakana", mutta se ei varmaan osunut kielellä oikeaan kohtaan, kun en oikein maistanut mitään tunnistettavaa. Enempää en raaskinut sitä maistella, ettei pullan täyte hupene olemattomiin... Mutta huono maku siitä ei suuhun jäänyt, joten oikein mainiosti voisin ottaa tuotteen uudelleen maisteluunkin. Muuten en ole kyllä ihan varma mihin tuo rahka meidän käytössä sopisi, kun rahkan sekaan tulee aina heitettyä marjoja ja muita "mausteita" enkä sitä oikein sellaisenaan osaa suoraan purkista suuhuni lappaa.

    VastaaPoista