perjantai 31. heinäkuuta 2009

Mustikkaa kerrakseen

Tämä on viimeinen postaus Patalinnun kahden hengen keittiöstä, seuraavan kerran kokkien määrän pitäisi olla lisääntynyt yhdellä. Apukokki on antanut odottaa itseään jo kaksi viikkoa yliaikaa, mutta kohta vastustelu ei enää auta, vaan keittiöön, ja maailmaan muutenkin, tutustumisen on alettava halusi hän niin tai ei. Me emme enää jaksaisi muutenkaan odottaa, toivottavasti tunne on molemminpuolinen...

Rouva Patalinnun äiti on kuluttanut omaa odotusaikaansa metsässä mustikoita poimien ja me taas puolestamme tutustuen erilaisiin mustikkapiirakka/-kakku ohjeisiin. Mustikanpoimija paistoi huippuhyvän perinteisen pullapohjaisen mustikkapiirakan reilulla mustikkatäytteellä (eikö olekin näppärää saada sekä pakastin täyteen mustikoita, että piirakka valmiina itse tikkua ristiin panematta =)), joten itse kokeilimme sitten muita reseptejä. Mihinkään täydellisiin tuloksiin emme päässeet, mutta nämä allaolevat ohjeet toimivat molemmat ihan mukavasti. Eihän mikään missä on mustikkaa, voi olla huonoa!

Ensimmäinen ohje on todella helppo, ja mukailee ilmeisen tunnettua (meille aiemmin tuntematonta) “mamman mustikkapiirakkaa”, jossa täyte tehdään kermaviilistä (voiko joku vakuuttaa että kermaviili tosiaan käy makeaan leivonnaiseen?), mutta me käytimme vaniljarahkaa. Tämä oli muuten todella herkullista, mutta piirakkapohja ei ihan täysin vakuuttanut. Voi olla, että sen saisi korjattua laittamalla paistoksen uuniin valmiiksi kuuman pellin päälle, sillä pohja tuntui, jos nyt ei raa'alta, niin jotenkin valjulta. Kunhan pohja (kyseinen pohjan ohje Hesarin ruokasivuilta, täyte kehitelty erinäisiä ohjeita yhdistelemällä) saadaan petrattua, niin tämä piirakka pysyy varmasti reseptistössä!


Vaniljainen mustikkapiirakka
Pohja
3dl vehnäjauhoja
75g voita
½dl sokeria
1 muna
1rkl vettä
Täyte
4dl mustikoita
(1-2rkl perunajauhoja jos käytät pakastemarjoja)
2prk vaniljarahkaa (Valio)
1 muna
½dl sokeria
Valmista pohjaosa sekoittamalla rasva ja jauhot keskenään. Lisää joukkoon muna, sokeri ja vesi ja sekoita taikinaksi. Levitä voidellun piirasvuoan (halkaisija 27cm) reunoille ja pohjalle.
Levitä mustikat pohjan päälle (sekoita pakastemustikoihin perunajauho ennen levittämistä, tuoreet mustikat eivät jauhoa tarvitse). Lisää päälle rahka-muna-sokeriseos. Paista 175C asteisessa uunissa n.40 min.


Toinen ohje onkin sitten uunissa paistetulle juustokakulle, jonka Maku 3/09 mainosti olevan kesän paras juustokakku. Ehkä odotukset olivat sitten niin korkealla, että makuelämys ei sen vuoksi täysin vakuuttanut. Tai maussa ei oikeastaan ollut vikaa, vaan ennemminkin rakenteessa. Jotenkin täytteen olisi toivonut olevan hieman kiinteämpi, enemmän kuin liivatejuustokakuissa. Emme ole koskaan ennen tehneet, tai ehkä edes maistaneet, uunitettua juustokakkua, joten emme ole varmoja kuuluuko kakun rakenteen ollakin hieman hötöinen, vai menikö valmistusprosessissa vain jotain pieleen. Lähinnä ohjeen kohta, jossa juusto, ranskankerma, rahka ja sokeri vatkataan kuohkeaksi vaahdoksi on kysymysmerkki. Tiedossa on millaista kermavaahto on kun se on valmista, samoin kuin vaikka muna-sokerivaahto, mutta millainen tarkalleen on juustovaahto? Meneekö se kiinteämmäksi jos vatkaamista vain jatkaa ja jatkaa, vai onko vähempi parempi? Pitänee tutustua näihin paistokakkuihin jatkossa hieman tarkemmin. Tässä ohje kuitenkin kuten se oli lehdessä, koska kaikesta marmatuksesta huolimatta se oli hyvää ja mansikkakastike suorastaan ihanaa :)

Mustikkajuustokakku ja mansikkalimettikastike
Pohja
130g ruisdigestive-keksejä
50g voita
Juustotäyte
400g maustamatonta tuorejuustoa (meillä Philadelphia)
200g ranskankermaa
1prk (200g) vaniljarahkaa (Valio)
1½dl sokeria
½ vaniljatankoa (meillä 2tl vaniljasokeria)
4 munaa
Mustikkatäyte
3-4dl mustikoita
1½rkl tomusokeria
1rkl perunajauhoja
(1rkl vettä)
Murskaa keksit ja sekoita niihin sulatettu voi. Painele keksimassa leivinpaperilla vuoratun irtopohjavuoan pohjalle.
Sekoita tuorejuusto, ranskankerma, rahka, sokeri ja vaniljatangosta raaputetut siemenet (tai vaniljasokeri) sähkövatkaimella kuohkeaksi vaahdoksi. Lisää munat yksitellen koko ajan voimakkaasti vatkaten.
Soseuta mustikkatäytteen ainekset ja notkista se vesitilkalla tarvittaessa.
Kaada puolet juustotäytteestä vuokaan pohjan päälle. Lusikoi puolet mustikkatäytteestä vuokaan ja levitä veitsen kärjellä, jotta saat marmorimaisen pinnan. Kaada loput juustotäytteestä varovasti vuokaan ja lisää myös loput mustikkatäytteestä. Levitä mustikka taas veitsenkärjellä marmoriksi. Paista 175C asteisessa uunissa alatasolla noin 1h15min.
Ohjeessa ei annettu vuoalle kokoa. Me teimme sen 24cm halkaisijaltaan olevaan vuokaan, johon täytteet mahtuivat mainiosti. Paistettaessa täyte vaan kohosi huomattavasti ja hieman jo pelotti valuuko koko juttu kokonaan yli. Pysyi kuitenkin sisällä, ja lässähti kasaan melko pian uunista oton jälkeen.

Mansikkakastike
500g mansikoita
½dl tomusokeria
1½ limen mehu
1 limen kuori raastettuna
Soseuta mansikkakastikkeen ainekset ja tarjoa kylmänä jäähdytetyn juustokakun kanssa.

6 kommenttia:

  1. Oi miten ihania mustikkapiirakoita, voikun täälläkin voisi niitä poimia! (täällä on mauttomia pensasmustikoita ja happamia pakastemustikoita...)
    Toivottavasti se pieni Patalintu sieltä kohta putkahtaa ulos.....Helppoa synnytystä toivottelen!

    VastaaPoista
  2. minä voin vakuuttaa että kermaviili toimii myös makeissa :). itse asiassa Pastiksen lempparipiirakassa on juuri kermaviiliä(kin) mustikoiden ja vadelmien seassa.

    hurjan kaunis tuo mustikkainen juustokakku. pinta on upea!

    teillä eletään jänniä aikoja...muistan ihan elävästi vielä mietteet kun ekan syntymistä/synnytystä mietiskelin. oikein paljon tsemppiä synnytykseen!

    VastaaPoista
  3. Kiitos kovasti tsemppauksesta! Ja hyvinhän kaikki sujui :)
    Tämä sinun viesti tuli kyllä luettua jo aikaa sitten, mutta vastaaminen on ollut vaikeaa.

    Pitänee uskoa, että se kermaviilikin sitten toimii. Mustikoita on pakastin täynnä, joten pitänee testata jonkun kerran rohkeasti :)

    VastaaPoista
  4. teille taitaa maistua toi mustikka?!?;) kun löytyy niin paljon mustikkareseptejä...

    VastaaPoista
  5. Herkkusuu, heh, joo =)
    Mustikat kuuluu sekä hra Patalinnun että Pikku E:n suursuosikkeihin, itsekin niistä tykkään paljon ja mummo ei malta syksyllä muuta tehdä kuin kerätä mustikoita, joten pakastin pullistelee niitä ympäri vuoden... ;)

    VastaaPoista