keskiviikko 27. tammikuuta 2016

PIIRAKKAPÄIVÄ - LOISTAVA RUOKA, KUN LIESI ON RIKKI




Meillä hajosi induktiokeittotaso viime viikon torstaina, ja nyt on ollut miettiminen pelkkiä uuniruokia. Siis ilman, että mitään esivalmistelujakaan voi tehdä liedellä. Viikonloppu meni hyvin, mutta nyt arki-illoissa tuottaa hieman haastetta, uuniruuat kun tuppaa vievän jonkin verran aikaa. Maanantaina kävi korjaaja ja nyt odotellaan jotain osaa maahan saapuvaksi. Uuniruoat siis jatkuu ja maukkaitahan ne on, ei siinä mitään. Mutta tämän putken jälkeen saattaa tehdä hieman mieli keittoa... ;)

Sunnuntai-aamuna paistelin kuvien mukaisen piirakan ennenkuin suunnattiin stigamäkeen. Piirakoita tulee yleensä paistettua vain juhliin tarjottavaksi, mutta hyvin tämä maistui peruslounaana ulkoilun jälkeen. Pohja on oma kaikkien aikojen piirakkapohjien suosikkini, Ei liian rasvainen ja ihanan murea. Täytteeksi silppusin kalkkunaleikettä, mutta voisi olla yhtä hyvin kinkkua. Tai jotain kasvista, vaikka parsakaalia. Meinasin laittaa täytteeseen vielä juustoraastetta, mutta unohdin sen täysin, enkä edes huomannut sen puutetta, ennenkuin toisen palan kohdalla. Sille ei siis todellakaan ole tarvetta, makua riittää muutenkin pinaatin,ja tomaattien kera.

Feta-pinaatti-tomaatti-kalkkunapiiras 

pohja:
4dl kaurahiutaleita
1dl vehnäjauhoja
1tl leivinjauhetta
100g huoneenlämpöistä voita
1rkl-½dl kylmää vettä

Täyte:
1prk kermaviiliä
2 kananmunaa
1dl maitoa
200g kalkkuna-tai kinkkuleikettä silputtuna
200g feta-juustoa kuutioituna
n.15kpl kirsikkatomaatteja halkaistuna
1pss pakastepinaattia sulatettuna
n.1dl ruohosipulia hienonnettuna
2tl kuivattua basilikaa
Suolaa ja mustapippuria myllystä rouhaistuna

Sekoita ensin täytteen kuivat aineet ja nypi rasva joukkoon. Tasoita taikina vesitilkan kera ja painele taikina kevyesti voideltuun vuokaan. Sekoita täytteen aineet tomaatteja lukuunottamatta keskenään ja kaada vuokaan. Painele tomaatit pinnalle. Paista 175C asteisessa uunissa n.40-50min.

2 kommenttia:

  1. Uuniruuat ovat hyviä mutta liesikin tarpeellinen.Toivottavasti se osa saapuu pian! Herkullisen näköinen piirakka:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Just kuultiin, että vielä ensi viikkoon pitää odottaa, plääh. No ei auta, lisää uuniruokia kehiin vaan :) Kiitos, tästä tuli tosi maistuva piiras!

      Poista