torstai 25. helmikuuta 2010

Suklaiset punajuurimuffinssit ystäville

Edelliset mammakahvit vietettiin vähän niinkuin ystävänpäivän hengessä ja niinpä mieleeni muistuikin heti kauan aikaa sitten bongaamani hempeän pinkit punajuurimuffinssit. Muffinssit esitteli jossain vanhassa ruokahaasteessa Bella Vanilla -blogi, mutta siellä tuntuu hirnuvan troijan hevonen, tai ainakaan minun viruksen torjuntani ei niille sivuille päästä enää ollenkaan, joten enpä sitä myöskään tänne linkitä. Onneksi ohjetta olivat innostuneet testaamaan, kehumaan ja postaamaan myös Sillä Sipulit, josta nyt sitten sain reseptin meillekin poimittua!


Minun on pakko sanoa, että odotin lopputulokselta ehkä vielä hieman enemmän. Muistatte varmaan rakkauteni porkkanakakkua kohtaan, joten oletin ja toivoin näiden muffinssien olevan vähän samoilla linjoilla. No, porkkanakakussa minua miellyttää se mausteisuus ja tässähän mausteita ei ole vaan pelkästään reilusti suklaata, joten ihan eri asiastahan tässä on kyse. Ihania nämä ovat, siitä ei pääse mihinkään - varmasti tullaan joskus tekemään uudestaankin! Onhan tämä myös melkoisen eksoottisen kuuloinen tarjottava, joka herättää varmasti mielenkiintoa lähes jokaisessa. Kuten sanottua, muffinssit ovat mielettömän suklaisia, vaikka kaakaojauhoa laitoinkin vain kolmasosan ehdotetusta kun se loppui kesken. Huvittavasti myös Sillä Sipuleilla oli alun perin ennen naapurin lainaa ollut itsellään tuo samainen 25g kaakaota, onkohan se jokin normi purkinpohjan määrä? ;D Meidän mielestä nämä ei kyllä lisää kaakaojauhetta kaipaa, jos laittaa noita suklaamurusia, mutta kukin makunsa mukaan.

Suklaiset punajuurimuffinssit

Taikina:
75g tummaa kaakaojauhetta (meillä vaan 25 g ja päälle 50g ekstra vehnäjauhoja)
180g vehnäjauhoja
2tl leivinjauhetta
250g sokeria
250g keitettyä punajuurta (säästä keitinlientä kuorrutusta varten)
4 kananmunaa
1dl rypsiöljyä
1dl sulatettua voita
2tl vanilja-aromia tai vaniljasokeria
65g suklaahippuja (75%)

Kuorrute:
150 g tomusokeria
1 paketti Philadelphia tuorejuustoa
punajuurien keitinvettä jäähtyneenä
nonparelleja koristeluun

Soseuta keitetyt punajuuret hyvin, pienetkään möykyt eivät ole suositeltavia. Lisää soseeseen kananmunat yksitellen sekoittaen. Lisää voi ja öljy sekä vanilja ja sekoita. Sihtaa kuivat aineet joukkoon ja sekoita varovasti. Lisää lopuksi myös suklaahiput. Annostele muffinssipellille asetettuihin muffinssivuokiin ja paistaa 200C asteessa n.30min. Meillä tuli 16kpl isoja muffinsseja.

Sekoita kuorrutte. Lisää haluamasi määrä punajuurien keitinvettä pinkin värin aikaansaamiseksi. Jos kuorrutemassa tuntuu liian löysältä lisää tomusokeria. Koristele mieluisilla nonparelleilla.

7 kommenttia:

  1. pakko oli ihan tarkistaa että ohjeessa tosiaan luki juoksevaa margariinia. se on siihen jäänyt kopsauksesta, sillä ihan taatusti meilläkin on menty sulatetulla voilla. en ole ikinä ostanut tuota margariinia :). korjaan reseptiin kyllä hetimiten.

    kiva että maistui, edes hiukan. minä tykkään hurjasti!

    VastaaPoista
  2. Otinpa sitten tuostakin sen margariini vaihtoehdon kokonaan pois, jos tekään ette sitä ole edes kokeilleet. Voita ei näissä leivonnaisissa mikään voita :)

    Kyllä ne maistui, todella hyvin! Kuten kirjoitinkin, ihania ovat. Eivät vaan ihan vetäneet vertoja porkkanakakulle, ja se oli ihan oma moka että siihen vertasin. Eihän tässä missään lue että mausteita... Ainut yhdistävä tekijä on jonkinlainen juures, joka kyllä hoitaa tehtävänsä erinomaisesti tuottamalla tosi mehevän lopputuloksen!

    VastaaPoista
  3. Suloisia muffinsseja! Oon ehkä vähän vierastanut punajuuren käyttöä leivonnassa, mutta nämä näyttävät kyllä kertakaikkisen herkullisilta. Ihanat värit ;)

    VastaaPoista
  4. Ihanan suklaisia tällaiselle suklaata rakastavalle! Ja kuorrutus maistui myös! Kiitos herkkuhetkestä!

    VastaaPoista
  5. Insanity: Ei ole mullakaan ollut ennen hinkua laittaa punajuurta mihinkään makeaan (eikä paljon muuhunkaan), mutta kyllä kannatti. Tokihan sun pitäisi näitä tai tämäntapaisia kokeilla - pinkki väri on taattu ;D

    Anu: kiitos kommentista ja hienoa että maistui! Mulle tuli vasta mieleen, että näähän olikin aika samantapaisia kuin ne halloweenin kurpitsaiset hämähäkkimuffinit vai mitä sanoisit? Niissäkään ei suklaata puuttunut :

    VastaaPoista
  6. Ei puutu suklaata tosiaan kummastakaan! Ja vaikka kuinka yrität sekoittaa mukaan milloin mitäkin juuresta niin suklaa jyrää aina! ;) Jee!

    VastaaPoista