maanantai 16. marraskuuta 2009

Vastaus haasteeseen: Lämmittävät lintupullat nuudeliliemessä

Vaikka kuukauden ruokahaasteita on tullut suurella mielenkiinnolla seurattua jo parisen vuotta, emme ole koskaan kisaan itse osallistuneet. Jotenkin järki ei ole juossut tarpeeksi määräaikaan mennessä tai uutta aihetta ei ole tullut huomattua ajoissa tai haasteaihe ei vaan ole iskenyt meihin. Tällä kertaa Kissa pöydällä -blogin vetämän marraskuun ruokahaasteen aihe “hot, hot, hot” jäi kaihertamaan mieleen tosissaan, sillä tulisestahan meillä on pitkään tykätty. Chilin syönti väheni huomattavasti Pikku E:n odottamisen aikoihin ja kuukausien tauon jälkeen tulisuuden kestoaste on tippunut reippaasti, mutta kyllä sitä chiliä tulee muodossa tai toisessa edelleenkin useimpiin ruokiin tiputettua.


Jääkaapissa oli paketti broilerin jauhelihaa valmiina yhteen ihan muuhun kokkaukseen, mutta siihen ei löytynyt aikaa ennenkuin jauhelihan viimeinen käyttöpäivä koitti. Jauhelihalle piti lopulta keksiä joku nopeampi käyttötapa ja siitä muodostuikin kerrassaan maistuva illallinen arkipäivän päätteeksi. Ja koska ruokaan tuli laitettua sekä cayennea, inkivääriä että punaista currytahnaa, se vaikutti sopivalta ruoalta osallistua tähän tuliseen haasteeseen.Näillä määrillä ruoka ei ole millään lailla polttavan tulinen, vaan ennemminkin mukavan lämmittävä. Jos tulisempaa kaipaa, potkua on helppo lisätä cayennen ja currytahnan määrää kasvattamalla tai pilkkomalla mukaan tuoretta chiliä. Tässä siis Patalinnun panos kuukauden ruokahaasteeseen ihka ensimmäistä kertaa.

Lämpöinen broileripulla-nuudelikeitto
Pulliin:
250g broilerin jauhelihaa
2 kevätsipulia hienonnettuna
1rkl raastettua tuoretta inkivääriä
1 iso valkosipulin kynsi hienonnettuna
2 maustemittaa cayennepippuria
2 maustemittaa jauhettua korianteria
2 maustemittaa kurkumaa
1 kananmuna
1rkl korppujauhoja
1rkl öljyä paistamiseen
Liemeen (2hlö):
7dl kuumaa vettä
1rkl punaista currytahnaa
½rkl öljyä
150g pakaste wok-vihanneksia
2 levyä nuudelia (á75g)
2 kevätsipulia silppuna
Sekoita lihapulla taikinan ainekset keskenään. Jos käsiesi iho on herkkä, tai olet poistamassa piilolinssejä silmistä muutaman tulevan tunnin aikana, käytä kumihanskoja. Hypistele taikinasta pieniä pullia (meillä niitä tuli 29kpl). Kuumenna öljy pannussa. Laita pullat pannuun ja laske lämpöä. Paista pullia välillä käännellen, kunnes ne ovat kypsyneet ja ottaneet väriä pintaan.

Kuumenna öljy ja punainen currytahna kattilassa. Lisää kuuma vesi ja wok-vihannekset. Kun vesi kiehuu lisää mukaan nuudelilevyt, poista virta ja hauduta kannen alla 2min.
Annostele nuudelikeitto kulhoihin. Lisää mukaan broileripullia ja ripottele päälle reilusti kevätsipulisilppua. Nauti heti.

7 kommenttia:

  1. Tätä teen, maistuu takuulla lapsillenikin.

    VastaaPoista
  2. Krisu, kiva kuulla, että kiinnostus heräsi. Herkullista soppahetkeä :)

    VastaaPoista
  3. Tama nayttaa niin meikalaisen tyyliselta kokkailulta, etta pakko kylla kokeilla piakkoin. Kuulostaa ihanalta!

    VastaaPoista
  4. Kiitos Emma! Tämä oli mukavan helppoa ja maukasta. Hauska tutustua :)

    VastaaPoista
  5. Upean näköinen annos!
    Kävin kommenttisi jälkeen katsomassa niitä teidän kurpitsansiemeniä ja huomasin sen mausteen,mitä kehuit.Toivottavasti sitä edelleenkin saa Stockalta.Itse käytin omassa siemenissäni ihanan maustekauppiaani omaa sekoitusta,johon tuli aurinkokuivattua tomaattia ja chiliä kuten siihen käyttämääsi maustesekoitukseen.En tiedä mitä muuta hän siihen laittaa, mutta kuulemma kauheasti juttuja ja ei kai ihan viitsi paljastaa kokonaan sitä ohjetta.Mutta jos sitä käyttämääsi maustetta ei sieltä teiltäpäin löydy,niin voisin ihan mielelläni laittaa teille pussin postiin oman kauppiaani sekoitusta,joka sekin on ihan mahtava.Muuten,käytin myös sellaisia kurpitsansiemeniä ,joissa ei ole lainkaan kuorta,ja ovat siksi tosi kivoja tuollaisissa sekoituksissa.

    VastaaPoista
  6. Mielenkiintoinen resepti! Aika harvoin näkyy tehtävän lihapullakeittoa suomessa, joten tämä on kivan erilainen sovellus.

    VastaaPoista
  7. Voi Yaelian mikä ihana tarjous! Meidän pitää käydä Stockalla taas tutkimassa hyllyt tarkkaan, kun nyt on taas tarjolla paljon erikois maustesekoituksia joulukoreja yms varten. Jospa sinne olisi tuota meidänkin haluamaa maustetta taas vaihteeksi tilattu. Mutta jos ei, niin luulenpa, että houkutus tarttua sun tarjoukseen on erittäin suuri. Maustkauppiaasi sekoitus kuulostaa ihanalta ja hyvin samantyyppiseltä. Kiitos ehdotuksesta ja palaillaan asiaan tarkistuskäynnin jälkeen! :)

    Kiitos Insanity. Totta, lihapullakeittoja ei täällä paljon näe, vaikka se on ihan erinomaisen hyvää. Siinä kun saa mausteet hyvin sekä liemeen, että pulliin, niin yhtään lusikallista ei mene ilman maukkaita makuja kielen päältä ohi :)

    VastaaPoista